Olen suunnitellut kirjoittavani tänne blogiin romantiikkagenren stereotypioita pohdiskelevia artikkeleita useammastakin eri näkökulmasta, mutta jostain syystä ajatukseni kiertyvät kerta toisensa jälkeen genren tarjoamaan mieskuvaan, mietin sitten historiallista romantiikkaa tai genren monikulttuurisuutta. Lienee siis turhaa pyristellä vastaan, joten mennään tänään asian ytimeen, eli puhutaanpa hetkinen ulkonäöstä.
Ihan vain huomautuksena: kirjoitan tämän jutun aika tiukasti englanninkielisen romantiikan näkökulmasta. En ole suomenkielistä chick litiä tai muuta suomenkielistä romantiikkagenreä sivuavaa kirjallisuutta lukenut vielä niin paljoa, että osaisin sanoa, pätevätkö samat pohdinnat myös Suomessa.
Jos itse mietin genren kansikuvia ja niistä pitäisi valita se kliseisin, niin se olisi ehdottomasti seuraava: täydellisellä vartalolla varustettu mies (yleensä tummahiuksinen) seisoo jylhässä maisemassa tuulikoneen edessä, paita auki (mutta helma edelleen housunkauluksessa, tietenkin!), vatsalihakset rasvattuina. Suurinpiirtein näin:
Vaikka genren kansikuviin on viime vuosina alkanut ilmestyä enenevässä määrin myös variaatiota, kuten kirjojen naispäähenkilöitä (yksistään), tosin enemmän ja vähemmän pukeissa, porskuttaa puolialastomien miesten kansikuvatraditio silti eteenpäin. Itsekin omistan näitä kirjoja useamman. (Olen myös miettinyt, että millaistakohan romantiikkagenren kansikuvabisnes oikeasti on ja löysin ainakin
tämän jutun Aaron Bacasta, jolla on takanaan jo noin 600 kansikuvan ura.)
Kirjojen kannet oikeastaan kertovat kaiken olennaisen siitä, millaisia genren miespäähenkilöt pääosin ovat ulkonäöltään. Romantiikkagenressä on pitkät traditiot tarjoilla lukijoilleen paremminkin fantasiaa kuin todellisuutta ja vaikka naispäähenkilöiden "ulkonäkökriteerit" ovat viime aikoina höllentyneet ja kirjoissa on vähitellen alkanut tulla vastaan muunkinlaisia naisvartaloita kuin niitä aivan täydellisiä [1], tuntuvat miespäähenkilöt pääosin silti kuin samasta muotista valetuilta. Toki epätäydellisyyttäkin miespäähenkilöissä silloin tällöin tapaa. Historiallisessa romantiikassa tulee vastaan aika ajoin sotavamma tai pari, mutta silti näistäkin miehistä jää se fiilis, että se muu kroppa siinä silmälapun tai puujalan ympärillä on kuitenkin sellaista sopivan lihaksikasta.
Kaikkein parhaiten se, että romantiikkagenressä miesvartalot heijastelevat enemmänkin nykyajan kauneusihanteita kuin minkäänlaista realismia, tuntuu näkyvän nimenomaan historiallisessa romantiikassa. Käsitykseni mukaan 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, johon suurin osa historiallisen romantiikan alagenrestä sijoittuu, ihanteellinen miesvartalo oli paremminkin hoikka tai sitten sopivan keskivartalolihava, merkkinä vauraudesta ja siitä, että ruokapöydästä löytyi antimia yllin kyllin. Oikeassaan missään lukemassani ei ole tullut vastaan, että lihaksikkuus olisi ollut tuon ajan aatelistossa jotenkin tavoiteltava asia, sehän kun käytännössä tarkoitti sitä, että joutui tekemään fyysistä työtä elääkseen. Tästä huolimatta alagenren kirjoissa lähes poikkeuksetta ihaillaan miespäähenkilöiden hauiksia ja sixpackeja. Yleensä miespäähenkilön huikaisevalle fysiikalle ei tarjota edes mitään järkeenkäypää selitystä. Toki syyksi tarjotaan usein esim. aatelistolle sopivia "reippaita" ratsastusretkiä, mutta ei ratsastaen minun mielestäni pecsit kasva tai sitten en ymmärrä koko urheilulajista yhtään mitään.
|
Nice to meet you Mr. Pecs Six-Pack! Kannattaa myös huomoioida, että kansikuvissa kasvot eivät ole aina välttämättömät. |
Mietin myös, että kuinka reilua tämä kaikki on ihan tosielämän miehiä ajatellen. Toki fiksu ihminen osaa erottaa fantasian ja realismin toisistaan, mutta kirjoitetulla sanalla on silti painoarvoa. Kuinka paljon genressä viljelty täydellisen miesvartalon ihanne lopulta aiheuttaa mahdottomia odotusarvoja myös ihan tosielämässä? Onko kaikki tämä täydellisyys lisäksi todella aivan tarpeellista? Ainakin itselleni on tärkeämpää miespäähenkilön persoonallisuus, koska jos se on täysin mätä, ei asiaa pelasta se, että mies tarjoillaan päältä kauniissa paketissa. Samalla tosin itsekseni pohdin, että kuinka paljon minä tai muut genren lukijat ovat oikeasti valmiita joustamaan tästä fantasiasta? Jos miespäähenkilöllä olisikin
dad body tai hän olisi ihan rehellisesti ylipainoinen, olisivatko lukijat edelleen tarinasta yhtä kiinnostuneita?
Luin hiljattain Alyssa Colen mainion romaanin An Extraordinary Union, jossa naispäähenkilö on afroamerikkalainen, mutta miespäähenkilö on silti valkoihoinen. Koska tarina sijoittuu Amerikan sisällissodan aikoihin, pystyi kirjailija tällä yhdistelmällä tuomaan esiin jännitteitä ja ongelmia, joita ei muuten olisi todennäköisesti päästy käsittelemään. En voinut kuitenkaan olla pohtimatta, miten pitkälle romantiikkagenren ihanne ei ole pelkästään hyväkroppainen mies, vaan nimenomaan hyväkroppainen
valkoinen mies.
Monikulttuurisuus genren sisällä on viimeisen vuoden aikana puhututtanut paljon. Konkreettisuutta keskusteluun saatiin, kun The Ripped Bodice-kirjakaupan omistajat kokosivat aiheesta vuosi sitten
raportin ja kävi ilmi, että genrellä on tällä saralla vielä paljon tehtävää. Suurin osa genren kirjoista on kaukaasialaisten kirjailijoiden kirjoittamaa ja kaukaasialaisilla päähenkilöillä varustettua. Romantiikan lukijoiden taustat ovat kuitenkin hyvinkin monikulttuuriset, joten genren tarjonnan pitäisi myös heijastella tätä.
Ainakin minun tietoisuuteeni onkin etenkin viime vuoden aikana noussut yhä enemmän sekä kirjailijoita että kirjojen naispäähenkilöitä, jotka ovat jotain muuta kuin valkoihoisia. Kuitenkin suurimmassa osassa näistä kirjoista, joita esim. ulkomaisilla romantiikkasivuistoilla on mainostettu, on miespäähenkilö silti valkoihoinen. Minulle ainakin tulee pakostakin mieleen, että kuinka pitkälle tämä on ollut kirjailijoiden osalta tietoinen ratkaisu ja kuinka paljon valinta juontaa juurensa siitä, että romantiikkagenren miespäähenkilön ihanne on niin kiveen kirjoitettu. Kuinka paljon myyvempi kirja on, kun ainakin toinen päähenkilöistä on kaukaasialaista syntyperää?
Jos tässä asiassa syyttävä sormi olisi johonkin osoitettava, niin kääntäisin sen jälleen aika tiukasti itseni suuntaan genren lukijana. Yritin itseltäni kovistella, että kuinka paljon olisin valkoihoisena ihmisenä kiinnostunut lukemaan kirjoja, joissa molemmat päähenkilöt edustaisivat jotain muuta etnisyyttä kuin omaani. Pakko oli myöntää, että olen sivuuttanut aika paljon esim. genren yhden kehutuimman kirjailijan
Beverly Jenkinsin kirjoja, ihan vain siitä syystä, että en ole kokenut olevani kirjojen kohderyhmää. Tämän oivalluksen jälkeen teki mieli tehdä itselleni lähinnä näin:
Kuinka moni esim. afroamerikkalaisista lukijoista on joutunut takavuosina lukemaan valkoihoisilla päähenkilöillä varustettuja kirjoja paremman puutteessa? Tässä valossa ei luulisi olevan minullekaan vaikeaa hieman laajentaa repertuaariani kirjojen päähenkilöiden etnisyyden suhteen.
Rakkauden pitäisi kuitenkin kuulua kaikille, ulkonäöstä ja etnisyydestä riippumatta. Romantiikkagenrellä on monimuotoisuudessa vielä paljon tehtävää, mutta genren aiheiden laajuuden ja lukijoiden runsauden vuoksi myös mahdollisuuksia todelliseen sallivuuteen olisi paljon. Toivottavasti näitä kirjoja jatkossa myös rohkeasti kirjoitetaan.
Millaisia ajatuksia teille herää romantiikkagenren miesihanteesta?
[1] Mielestäni sopii kyllä pohtia, miten salliva genren naiskuva todellisuudessa oikeasti on ja miten paljon esim. ylipaino on edelleen kirjoissa täysi tabu. Toki erilaisia BBW eli Big Beautiful Woman-kirjoja on alettu julkaista, mutta ainakin ne muutamat tämäntyyppiset kirjat, joita olen lukenut tuntuvat sijoittuvan yleensä lähinnä seuraaviin kategorioihin: a) naispäähenkilön isous tarkoittaa enemmän muodokkuutta eli naisella on isot rinnat ja takapuoli ja siltä väliltä löytyy sopivasti solakka vyötärö, b) naispäähenkilöä sanotaan isoksi, mutta kirjan edetessä paljastuu, että hän on käytännössä paremminkin normaalipainon ylärajoilla tai ylimääräistä on ehkä 10 kiloa, c) naispäähenkilö on oikeasti iso, mutta murehtii asiaa jatkuvasti ja haluaa laihduttaa.
Itse ainakin haluaisin lukea naispäähenkilöistä, joilla olisi kunnon jenkkakahvat, mutta elämä silti pyörii jonkun muun kuin painon ympärillä. Suosituksia otetaan vastaan.