Sori Julia! Tämä on niin nähty

Kuva: HarperCollinsNordic

Lurjuksen lemmitty - Julia London

Julkaistu: 2015/2017
Alkup. nimi: The Scoundrel and the Debutante
Suomentanut: Salla Rissanen
Sivumäärä 238 s.
Arvio: 2/5

Ostettu

Tämä kirja valikoitui luettavakseni alunperin lähinnä satunnaisotannalla HarperCollinsNordicin Silk-kokoelmasta. En nimittäin ole Kaari Utriota lukuun ottamatta lukenut romantiikkagenreä suomeksi vuosiin ja jostain oli aloitettava. En ole Julia Londonin kirjoja aiemmin lukenut, mutta nimi oli tuttu, joten valitsin tämän teoksen ensimmäiseksi koekaniiniksi.

Lurjuksen lemmitty on Cabotin sisaruksista kertovan kirjasarjan kolmas osa. Kaikenlaista on siis Cabotin perheessä ehtinyt tapahtua jo ennen tämän kirjan alkua, mutta se ei mielestäni häirinnyt juurikaan lukukokemusta. Sarjan aiempia osia ei ole suomennettu. Lurjuksen lemmitty on Regency-tyyppistä historiallista romantiikkaa.

Tarina alkaa, kun perheen kolmanneksi vanhin sisar Prudence surkuttelee kosijoiden puutetta sisarensa kartanolla. Kaksi vanhempaa sisarusta ovat päässeet hyviin naimisiin, joskin varsin skandaalinkäryisissä tunnelmissa ja tämä on karkottanut potentiaaliset sulhasehdokkaat myös sievän Prun ympäriltä. Prun mieltä keventääkseen hänen sisarensa ehdottavat Prulle matkaa ystävän luokse, joka on hiljattain saanut vauvan.

Juuri kun Pru on odottamassa kyydin tarjoavia tuttaviaan kylän keskustassa, törmää hän amerikkalaiseen Roan Mathesoniin, joka on tullut Englantiin etsimään omille teilleen lähtenyttä sisartaan. Hetken mielijohteesta Pru päättää seurata Roania postivaunuihin. Eihän nyt eksynyttä amerikkalaista voi yksin päästää seikkailemaan Englannin maaseudulle!

Minulla ei sinänsä ollut mitään kovin suuria ennakko-odotuksia tätä kirjaa kohtaa. Odotin saavani lukea korkeintaan aika keskinkertaisen historiallisen romantiikkakertomuksen ja niinhän siinä kävi. Valitettavasti vaan suurin osa kirjan teemoista tuntui aika pitkälle vanhojen juonielementtien lämmittelyltä. Kirjan suurin ongelma taisi olla tosiaan se, että kaikki tämän kirjan käänteet on joku muu kirjoittanut joskus aiemmin ja huomattavasti paremmin.

Täydeltä mahalaskulta kirjan pelasti ajoittain kohtalaisen viihdyttävä ja kekseliäs dialogi. Roanin kamppailua brittimurteen eri vivahteiden kanssa oli ihan hauska seurata ja asiasta olisi voinut vääntää irti enemmänkin koomisia hetkiä.

Valitettavasti vaan kirjassa oli monia eri juonenkäänteitä, joille huomasin lähinnä pyörittelevän silmiäni. Juoni tuntui lähinnä ketjulta erinäisiä tapahtumia, jotka oli nivottu yhteen varsin löyhästi. Tapahtumilla ei ollut juurikaan merkitystä myöhemmän juonen kannalta, eikä niitä enää myöhemmin kirjassa muisteltu. Kirjan kiintiöpahis oli karikatyyrimäinen ja juonen kannalta täysin turha. Tarinassa oli myös salamarakkauselementti. Tarinan päähenkilöt rakastuvat ja vakuuttuvat avioliittoaikeistaan noin 4 päivän sisään, tosin ensimmäiseen kosintaan kuluu laskujeni mukaan 36 tuntia. Tämä sai minut lähinnä huokailemaan turhautumistani. Salamarakkaus kun on mielestäni enimmäkseen vain laiskaa ja epärealistista juonenkuljetusta.

Seuraava ajatustenvaihto päähenkilöiden välillä oli kuitenkin se, joka sai minut melkein heittämään kirjani seinään. Kun nyt kuitenkin luin tämän e-kirjana lukulaitteella, onnistuin hillitsemään itseni ja tyydyin vain lausumaan muutaman valikoidun kirosanan. Pääparin tutustumisesta on kulunut noin 3 päivää:

"Mikä hätänä?" Roan kysyi hengästyneenä, kiihottuneena.

"Roan..."

"Mitä?" Hän sipaisi kädellään Prudencen kasvoja. "Oletko kunnossa? Näytät melkein sairaalta, Pru. Luoja, oletko sinä... tullut raskaaksi?"

"Mitä?, Ei, en ole", Prudence sanoi päätään pudistaen.

"Oletko varma..."

"Olen."

Siis mitä helv... Ymmärrän kyllä, että 1800-luvulla ymmärrys ihmisen fysiologiasta oli aika olematonta. Luulisin kuitenkin, että jopa silloin tiedettiin, että on täysin mahdotonta tietää onko tullut raskaaksi pari päivää yhdynnästä. Ei hyvää päivää. Käsitykseni päähenkilöiden älynlahjoista ei ollut aivan huipputasoa tähänkään sananvaihtoon asti, mutta tästä se laski kuin lehmän häntä.

Suomennoksesta voisi sanoa sen verran, että se oli kohtalaisesti tehty. Muutamia sananvalintoja jäin ihmettelemään ja pilkkuvirheitä sekä puuttuvia sanoja tuli vastaan.

En siis oikein osaa suositella tätä kirjaa kellekään. Jos genre ei ole tuttu, niin tämä teos kannattaa kiertää kaukaa. Korkeintaan kirjaa voi suositella Londonin tosifaneille, mutta kai kirjailija nyt parempaankin pystyy. Silk-sarjasta kannattaa muuten lukea mieluummin vaikka Victoria Dahlia.

Suosikkihyllystä: Jessica Trent - romantiikkagenren huikein naispäähenkilö?

Lord of Scoudrels - Loretta Chase

Julkaistu: 1995
Sivumäärä 375 s.
Arvio: 5/5

Ostettu

Heyer-pettymyksen jälkeen päätin tarttua kirjaan, jossa naispäähenkilö tietää mitä tekee, eikä anna kenenkään kävellä ylitseen. Samalla esittelen teille yhden kaikkien aikojen lempikirjoistani, jota en ensimmäisellä lukukerralla kyennyt laskemaan käsistäni.

Kirjan kirjoittaja Loretta Chase on yksi genren rakastetuimpia kirjailijoita. Chase kirjoittaa historiallista romantiikkaa. Hän on mestari etenkin itsevarmojen naispäähenkilöiden luomisessa, josta tämän kirjan ehdoton tähti, Jessica, on loistava esimerkki.

Eletään 1820-luvun loppua. Jessican ei-niin-fiksu pikkuveli Bertie on ajautunut Pariisissa huonoon seuraan, josta Jessican on saatava hänet vieroitettua ennen kuin on liian myöhäistä. Bertie on nimittäin tutustunut Dainin markiisiin ja tämän ystäviin. Dainilla, joka myös Beelzebubina tunnetaan, on seurapiireissä varsin huono maine.

Dainilla on taustallaan onneton lapsuus. Hänen italialaissyntyinen äitinsä lähti toisen miehen matkaan Dainin ollessa vain kahdeksanvuotias. Kipeä lapsuus opetti Dainille vähitellen sen, että herkkyys ja tunteet ovat jotain, mille hän ei koskaan saisi vastakaikua. Dainista on vuosien varrella tullut kova ja pelottava mies, joka ostaa rahalla sen, mitä muilta ihmisiltä tarvitsee.

Jessica puolestaan on kyllästynyt toimimaan ilmaisena lapsenvahtina laajalle suvulleen. Hän suunnittelee oman kaupan perustamista Lontooseen ja haluaa elää itsenäistä elämää. Bertie on vain saatava ensin irti Dainin kynsistä ja Jessica on varustautunut tähän taisteluun kuin paraskin kenraali. Jessican suunnitelmat eivät kuitenkaan suju odotusten mukaan, kun Dain paljastuu yllättäen paljon monitahoisemmaksi ja kiinnostavammaksi mieheksi, mitä Jessica ikinä osasi kuvitellakaan.

En tiedä, pystynkö tällä arviolla tekemään Jessicalle tai tälle tarinalle koskaan täyttä oikeutta, mutta sanalla sanoen Jessica on yksi mahtavimmista naispäähenkilöistä, missään, koskaan, ikinä! Saattaa kuulostaa hieman liioittelulta, mutta Jessican pauloihin ovat langenneet Dainin lisäksi vuosien varrella myös lukemattomat muutkin lukijat. Jessica on älykäs, lukenut ja itsevarma. Hän tuntee omat heikkoutensa ja vahvuutensa läpikotaisin ja pystyy suhtautumaan uusiin tilanteisiin hyvin analyyttisesti. Tämän vuoksi yllättävä himo Dainia kohtaa (tai eläimellinen vetovoima, kuten Jess sitä kutsuu) ei saa häntä hätkähtämään vaan Jessica muuttaa maailmankuvaansa tunteidensa mukaan.

Dain on vähintään yhtä mielenkiintoinen vastapari Jessicalle. Dain on vuosien varrella alkanut itsekin uskoa siihen kuoreen, jonka on ulkomaailmaa varten ympärilleen luonut. Sisimmässään Dain on silti rakkautta vaille jäänyt pikkupoika, joka ei tiedä mitä tunteilleen tekisi. Kirja onkin ennen kaikkea Dainin kasvutarina, kun hän oppii käsittelemään ja hyväksymään sen rakkauden, mitä Jessicalta saa. Matkan varrelle toki mahtuu yksi jos toinenkin idioottimainen teko, kun Dain tulkitsee tilanteet ja omat tarpeensa vääristyneen maailmankuvansa kautta.

Kirja on hauska ja huomasin hihitteleväni kirjan juonenkäänteille tuon tuosta. Tarinankerronta sekä dialogi ovat timanttista ja Jessican ja Dainin välille syntyvä jännite on suorastaan herkullista.

Merkittävää kirjassa on myös 90-luvun puoliväliin ajoittuva julkaisuvuosi. Itse ainakin omistan useampia 90-luvun alussa julkaistuja romantiikkakirjoja, joissa on vielä selkeitä kaikuja 70- ja 80-luvun niin sanotuista bodice ripper-ajoista. Näille teoksille on tyypillistä päähenkilöiden selkeä vallan epätasapaino, nimenomaan miespäähenkilön puolelle painottuen.

Lord of Scoundrels tuntuu heittävän kaikki edellisten vuosikymmenten juonielementit romukoppaan ja ottaa valtasuhteissa melkein 180 asteen käännökseen noihin aikoihin nähden. Jessica on se, joka on koko ajan perillä missä mennään ja toimii tilanteen sitä vaatiessa. Dainin kamppailu tunteidensa kanssa tekee Dainista väliin kuin hermostuneen, käsiään vääntelevän ja hääyötä pelkäävän neitsyen prototyypin, kaikesta kokemuksestaan huolimatta. Kun Dain nolaa Jessican julkisesti, ei Jessica jää surkuttelemaan tilannetta vaan ampuu Dainia käteen. Dain yrittää myös taivuttaa Jessicaa tahtoonsa käyttäen 80-luvun miespäähenkilöiden lempiasetta eli seksiä, mutta Jessica ei ole asiasta moksiskaan vaan pitää oman päänsä. Jessica on se, joka tässä kirjassa repii miehustat eli paidan Dainin päältä.

Jos siis genre kiinnostaa pätkääkään ja kielitaito riittää, niin en voi kuin suositella tätä kirjaa kaikin mahdollisin ylisanoin. Chasen muusta tuotannosta kannattaa tutustua myös Carsington-sarjan kolmeen ensimmäiseen osaan (Miss Wonderful, Mr Impossible ja Lord Perfect) sekä kirjaan Your Scandalous Ways, jossa tosin loppu on vähän liian kauniiseen pakettiin kääräisty.