2010-luvun tarina 1700-luvun tamineissa

The Gentleman's Guide to Vice and Virtue - Mackenzi Lee

Julkaistu: 2017
Sivumäärä: 317 s.
Arvio: Jätin kesken

Kirjastosta

Aikakausi on 1700 jotain ja Monty on juuri lähdössä suurelle Euroopan-kierrokselle parhaan ystävänsä Percyn kanssa. Montyn isä on pitkin hampain suostunut ehdotukseen, mutta edellyttää, että reissun jälkeen Monty lopettaa vihdoin biletyksen ja keskittyy vakaviin asioihin, kuten tilanhoitoon ja muihin ylhäisöön kuuluvan miehen velvollisuuksiin. Monty sen sijaan haluaisi viettää vain aikaa juhlien, mieluiten Percyn kanssa, jota on salaa rakastanut jo vuosia.

Monty ja Percy lähtevät matkalleen, seuranaan Montyn sisar Felicity, joka heitetään samalla reissulla kouluun, sekä opas, jonka työnä on pitää kaverukset kurissa. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan, vaan kolmikko ajautuu yllättäviin vaikeuksiin ja seuraa ajojahti halki Euroopan.

Olin kuullut etukäteen hyviä asioita tästä kirjasta ja sillä on paljon positiivisia arvioita erilaisilla kirjasivuilla. Tarinan tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että Monty on biseksuaali ja myös muilla tarinan päähenkilöillä on hyvin monipuolinen taustatarina. Kirjassa nostetaan esiin paljon teemoja niin homoseksuaalisuudesta, rotuasioista, naisen asemasta ja jopa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Kirjassa luvataan vielä olevan seikkailua ja merirosvoja! Mikä olisi sen parempaa!

Valitettavasti lukuintoni ei kantanut kovin pitkälle, koska aloin jatkuvasti kompastella anakronismeihin, joita tässä kirjassa on lähes joka sivulla. Takakansiteksti ehkä lupaa historiallista fiktiota, mutta oikeasti tämä on 2010-luvun tarina, joka on vain puettu 1700-luvun asuun. Päähenkilöistä oikein kukaan, varsinkaan Monty, ei käyttäydy tai puhu kuin aikakautensa ihminen. Miljöössä tai muissa detaljeissa on koko ajan jotain pielessä, enkä vaan yrityksestä huolimatta päässyt asian yli.

Kun sitten Monty vielä kaiken lisäksi alkaa käyttäytyä yhä ääliömäisemmin, päätin, että on aika lopettaa tämän kirjan lukeminen ja vain todeta, että tämä tarina ei nyt ole minua varten. Esittelen kirjan kuitenkin täällä blogissa, koska muut lukijat ovat tykänneet tästä todella paljon. Tämä saattaisi upota paremmin jollekin nuoremmalle lukijalle, joka ei ole viimeisen parin vuosikymmenen ajan imuroinut tapahistoriaan liittyviä detaljeja lukemastaan historiallisesta romantiikasta. Erilaisia HLBTI-hahmoja ei kirjallisuudessa muutenkaan ole liikaa, joten senkin takia tämä voisi jollekin toiselle olla ihan lukemisen arvoinen teos. Helmetin Overdrivesta tämän saa lainattua kätevästi e-kirjana.

Salakuljetusta, suhmurointia ja oikeasti pelottava vihollinen

Six Degrees of Scandal - Caroline Linden

Saatavilla myös suomeksi nimellä Uskomattomia skandaaleja

Julkaistu: 2016
Sivumäärä: 387 s.
Arvio: 4/5

Ostettu

Olivia Townsend on pulassa. Hän on hiljattain jäänyt leskeksi ja saanut huomata, että hänen hyvin toimeentuleva aviomiehensä ei olekaan jättänyt jälkeensä minkäänlaista omaisuutta. Olivia on siis puilla paljailla. Kaiken kukkuraksi kuolleen aviomiehen vanha tuttava lordi Clary on tehnyt selväksi, että haluaa tehdä Oliviasta rakastajattarensa, eikä tunnu kaihtavan mitään keinoja tehdäkseen suunnitelmastaan totta.

Kun Olivia sitten saa vahingossa tietää, että aviomiehen ja Claryn keskinäiset liiketoimet eivät ole varsinaisesti kestäneet päivänvaloa, näkee hän tässä ainoan tilaisuutensa päästä Clarysta eroon. Liiketoimien selvittämiseksi Olivia saa yllättäen avukseen nuoruudenrakastettunsa James Westonin, joka haluaa tehdä kaikkensa hyvittääkseen Olivialle aikanaan tekemänsä vääryyden.

Six Degrees of Scandal on historiallista romantiikkaa ja Scandalous-kirjasarjan neljäs osa. Kaikki aiemmat sarjan kirjat on kerrankin jopa suomennettu. En ole niitä lukenut, mutta kirja toimi kohtalaisen hyvin myös yksinään. Toisaalta jäin miettimään sitä, että Olivian ja etenkin Claryn hahmot olisivat olleet vielä moniulotteisempia, jos aiemmat osat olisi lukenut.

Kirjassa oli paljon elementtejä, joista pidin. Luin tämän kirjan aika pian Lurjuksen lemmityn jälkeen, enkä voinut olla vertailematta kirjoja keskenään. Siinä missä Lurjuksen lemmityssä päähenkilöt rakastuvat toisiinsa parissa päivässä, ovat tämän kirjan päähenkilöt tunteneet toisensa lapsesta saakka. Kirjan alussa kuvataankin Olivian ja Jamesin lapsuutta, rakastumista ja tapahtumia, jotka lopulta erottavat heidät toisistaan. Kahden nuoren ihmisen romanssin kuvaus on suloinen, mutta toisaalta tuo esiin myös sen naiiviuden, joka heidän maailmankatsomuksessaan yhä on.

Kun päähenkilöiden tiet jälleen kohtaavat vuosia myöhemmin, joutuu etenkin Olivia rakentamaan luottamuksensa Jamesiin uudestaan. Jos kirjassa jotain valittamisen aihetta on, niin ehkä juuri se, miten helposti ja nopeasti tämä tapahtuu. Toisaalta on selvää, että Olivia ja James rakastavat yhä toisiaan, joten en ole vieläkään oikein varma siitä, että tarvitseeko tarina edes mitään suurta draamaa ja angstia, jotta nämä kaksi päätyvät jälleen yhteen. Ehkä joskus vähemmän on enemmän.

Kirja onnistui puolivahingossa tuomaan esiin myös erään romantiikkakirjallisuudessa selkeästi ylikäytetyn juonielementin. Erilaiset Big Mis(understanding)it eli isot väärinkäsitykset ovat romantiikkakirjallisuuden peruskauraa. Usein suurin ongelma väärinkäsitysten kanssa on se, että päähenkilöt eivät osaa puhua keskenään asiasta ja siten ratkaista koko juttua noin kirjan sinulla 50. Tässä kirjassa Olivia ja James sentään osaavat keskustella keskenään, mutta huomasin koko ajan odottavani sitä, että James alkaisi syyttää Oliviaa heidän eroonsa johtaneista tapahtumista, vaikka Olivia ei olisi pystynyt vaikuttamaan tapahtumiin yhtään mitenkään. Koska näin ei käynyt ja koin asian erittäin raikkaaksi vaihteluksi (tarkoittaen siis, että tätä tapahtuu muissa genren kirjoissa todella paljon), tulin siinä jälleen kerran pohtineeksi, että kyllä vaan romantiikkagenressä välillä riittää kaikenlaisia tampioita miespäähenkilöiksi.

James oli mahtava muutenkin. Hän luotti Oliviaan ja tämän vahvuuksiin, tuki häntä kun Olivia ei itse uskonut itseensä ja kehui, kun Olivia suoriutui jostain vaikeasta. Jos siis romantiikan alfaurokset kyllästyttävät, kannattaa kokeilla Jamesin tarjoamaa beetaa.

Lurjuksen lemmittyyn nähden suurin ero oli kuitenkin kirjan pahiksessa. Siinä missä Londonin kirjassa pahis oli tungettu tarinaan vain sen vuoksi, että täytyyhän sellainen olla, aiheutti tässä tarinassa lordi Clary ihan todellista vaaraa. Claryn toiminta oli kuin oppikirjaesimerkki seksuaalisesta häirinnästä. Hän aloittaa pienesti ja harmittomasti, niin ettei Olivia oikein itsekään usko, että Clary hänestä jotain haluaa. Tilanne kuitenkin eskaloituu pikkuhiljaa, samalla kun Clary kaikin tavoin nakertaa Olivian itseluottamusta ja saa tämän uskomaan, että Olivialla ei kohta ole muita tukijoita tai ystäviä, eikä oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin taipua Claryn vaatimuksiin. Clarysta ei myöskään niin vain päästä eroon. Hän on kuitenkin vaikutusvaltaa ja suhteita omaava aatelinen ja Olivia köyhä leski. Loppuratkaisu on ehkä vähän liian kätevä, mutta ei kuitenkaan niin siististi paketoitu, etteikö se olisi suurin piirtein uskottava.

Tykkäsin tästä kirjasta ja varmaankin luen Scandalous-sarjasta vielä muutakin. Jos siis haluaa lukea suomeksi oikein perinteistä historiallista romantiikkaa, niin tätä kirjaa kannattaa kokeilla.

Sori Julia! Tämä on niin nähty

Kuva: HarperCollinsNordic

Lurjuksen lemmitty - Julia London

Julkaistu: 2015/2017
Alkup. nimi: The Scoundrel and the Debutante
Suomentanut: Salla Rissanen
Sivumäärä 238 s.
Arvio: 2/5

Ostettu

Tämä kirja valikoitui luettavakseni alunperin lähinnä satunnaisotannalla HarperCollinsNordicin Silk-kokoelmasta. En nimittäin ole Kaari Utriota lukuun ottamatta lukenut romantiikkagenreä suomeksi vuosiin ja jostain oli aloitettava. En ole Julia Londonin kirjoja aiemmin lukenut, mutta nimi oli tuttu, joten valitsin tämän teoksen ensimmäiseksi koekaniiniksi.

Lurjuksen lemmitty on Cabotin sisaruksista kertovan kirjasarjan kolmas osa. Kaikenlaista on siis Cabotin perheessä ehtinyt tapahtua jo ennen tämän kirjan alkua, mutta se ei mielestäni häirinnyt juurikaan lukukokemusta. Sarjan aiempia osia ei ole suomennettu. Lurjuksen lemmitty on Regency-tyyppistä historiallista romantiikkaa.

Tarina alkaa, kun perheen kolmanneksi vanhin sisar Prudence surkuttelee kosijoiden puutetta sisarensa kartanolla. Kaksi vanhempaa sisarusta ovat päässeet hyviin naimisiin, joskin varsin skandaalinkäryisissä tunnelmissa ja tämä on karkottanut potentiaaliset sulhasehdokkaat myös sievän Prun ympäriltä. Prun mieltä keventääkseen hänen sisarensa ehdottavat Prulle matkaa ystävän luokse, joka on hiljattain saanut vauvan.

Juuri kun Pru on odottamassa kyydin tarjoavia tuttaviaan kylän keskustassa, törmää hän amerikkalaiseen Roan Mathesoniin, joka on tullut Englantiin etsimään omille teilleen lähtenyttä sisartaan. Hetken mielijohteesta Pru päättää seurata Roania postivaunuihin. Eihän nyt eksynyttä amerikkalaista voi yksin päästää seikkailemaan Englannin maaseudulle!

Minulla ei sinänsä ollut mitään kovin suuria ennakko-odotuksia tätä kirjaa kohtaa. Odotin saavani lukea korkeintaan aika keskinkertaisen historiallisen romantiikkakertomuksen ja niinhän siinä kävi. Valitettavasti vaan suurin osa kirjan teemoista tuntui aika pitkälle vanhojen juonielementtien lämmittelyltä. Kirjan suurin ongelma taisi olla tosiaan se, että kaikki tämän kirjan käänteet on joku muu kirjoittanut joskus aiemmin ja huomattavasti paremmin.

Täydeltä mahalaskulta kirjan pelasti ajoittain kohtalaisen viihdyttävä ja kekseliäs dialogi. Roanin kamppailua brittimurteen eri vivahteiden kanssa oli ihan hauska seurata ja asiasta olisi voinut vääntää irti enemmänkin koomisia hetkiä.

Valitettavasti vaan kirjassa oli monia eri juonenkäänteitä, joille huomasin lähinnä pyörittelevän silmiäni. Juoni tuntui lähinnä ketjulta erinäisiä tapahtumia, jotka oli nivottu yhteen varsin löyhästi. Tapahtumilla ei ollut juurikaan merkitystä myöhemmän juonen kannalta, eikä niitä enää myöhemmin kirjassa muisteltu. Kirjan kiintiöpahis oli karikatyyrimäinen ja juonen kannalta täysin turha. Tarinassa oli myös salamarakkauselementti. Tarinan päähenkilöt rakastuvat ja vakuuttuvat avioliittoaikeistaan noin 4 päivän sisään, tosin ensimmäiseen kosintaan kuluu laskujeni mukaan 36 tuntia. Tämä sai minut lähinnä huokailemaan turhautumistani. Salamarakkaus kun on mielestäni enimmäkseen vain laiskaa ja epärealistista juonenkuljetusta.

Seuraava ajatustenvaihto päähenkilöiden välillä oli kuitenkin se, joka sai minut melkein heittämään kirjani seinään. Kun nyt kuitenkin luin tämän e-kirjana lukulaitteella, onnistuin hillitsemään itseni ja tyydyin vain lausumaan muutaman valikoidun kirosanan. Pääparin tutustumisesta on kulunut noin 3 päivää:

"Mikä hätänä?" Roan kysyi hengästyneenä, kiihottuneena.

"Roan..."

"Mitä?" Hän sipaisi kädellään Prudencen kasvoja. "Oletko kunnossa? Näytät melkein sairaalta, Pru. Luoja, oletko sinä... tullut raskaaksi?"

"Mitä?, Ei, en ole", Prudence sanoi päätään pudistaen.

"Oletko varma..."

"Olen."

Siis mitä helv... Ymmärrän kyllä, että 1800-luvulla ymmärrys ihmisen fysiologiasta oli aika olematonta. Luulisin kuitenkin, että jopa silloin tiedettiin, että on täysin mahdotonta tietää onko tullut raskaaksi pari päivää yhdynnästä. Ei hyvää päivää. Käsitykseni päähenkilöiden älynlahjoista ei ollut aivan huipputasoa tähänkään sananvaihtoon asti, mutta tästä se laski kuin lehmän häntä.

Suomennoksesta voisi sanoa sen verran, että se oli kohtalaisesti tehty. Muutamia sananvalintoja jäin ihmettelemään ja pilkkuvirheitä sekä puuttuvia sanoja tuli vastaan.

En siis oikein osaa suositella tätä kirjaa kellekään. Jos genre ei ole tuttu, niin tämä teos kannattaa kiertää kaukaa. Korkeintaan kirjaa voi suositella Londonin tosifaneille, mutta kai kirjailija nyt parempaankin pystyy. Silk-sarjasta kannattaa muuten lukea mieluummin vaikka Victoria Dahlia.