Kaksi kirjaa, jotka eivät vaan toimineet

Haluaisin esitellä tässä blogissa paremminkin romantiikkagenren helmiä, mutta toisaalta olen itse blogien lukijana huomannut, että ne negatiiviset arviot valottavat aika hyvin myös blogistin makua noin yleisesti. Lisäksi minusta on jotenkin epäilyttävää, jos kaikki on aina ihan mahtavaa ja kivaa ja halihalipusipusi.

Joten tässä näin ihan lyhyesti pari kirjaa, joista en vain onnistunut tykkäämään.

Tuija Lehtinen - Morsiuskamari

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 268 s.
Arvio: 1/5

Kirjastosta

Morsiuskamarissa parturi-kampaaja Neela Naakka on palannut kotikaupunkiinsa käynnistelemään uraansa. Vuokratuoli löytyy tunnelmallisen kävelykadun varrelta, jonka värikkäistä asukkaista riittää keskusteltavaa pidemmäksikin aikaa. Mielenkiintoisia miehiä myös tuntuu löytyvän joka nurkan takaa, mutta Neelan elämä mutkistuu, kun naapurustossa sattuu omituinen kuolema.

Mitä enemmän mietin tätä kirjaa ja sen päähenkilöä, sitä korkeammalle verenpaineeni nousee. Ajattelin alunperin antaa kirjalle 3 tähteä, mutta jos oikeasti joudun raivon partaalle kirjan tapahtumia muistellessani, niin eipä tälle voi kovin korkeaa arvosanaa antaa.

Kirjan suurin ongelma on se, että romanttisena sankarittarena Neela on mielestäni aika epäonnistunut. Koko kirja alkaa sillä, että Neela haukkuu parturintuoliinsa istahtavan naisen ulkonäön, vaatemaun ja elämänvalinnat ja aika pitkälle samalla teemalla jatketaan siitä lähtien. Kirjan naiskuva vaikuttaa muutenkin omituiselta ja seksistiseltä. Neelan erinomaisuutta korostetaan lähinnä esittelemällä muiden naisten negatiivisia piirteitä, mutta Neela tietenkin liehakoi jokaista miestä, joka hänen eteensä sattuu. Tarina on kaiken lisäksi kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa Neelan näkökulmasta, joten sain lukijana hänestä todella itsekeskeisen ja suorastaan narttumaisen vaikutelman. Lisäksi kirjassa on bonuksena sellaista kasuaalia rasismia, että näin.

Koska savu nousee korvista edelleen, tämä taitaa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kirjaksi, jonka Lehtiseltä luen.

*******

Laura Paloheimo - OMG

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 318 s.
Arvio: 2/5

Kirjastosta

Anna pyörittää parhaan ystävänsä Karlan kanssa OMG-hääsuunnittelufirmaa ja jahtaa täydellistä aakkoskarkkipussia, josta löytyisi kaikki kirjaimet. Annan oma elämä menee sekaisin, kun hän joutuu yllättäen itse sinkuksi. Nettideittien kautta löytyy kaikennäköisiä sulhasehdokkaita, mutta kuka olisi se oikea?

Pidin Klaukkalasta tosi paljon ja OMG:ssäkin oli paljon samaa kepeyttä, vaikka kirjan yleinen henki olikin kyynisempi. Tällä kertaa ei liikuttu huippumuodin vaan hääsuunnittelun ja bändien maailmassa. Juoni oli vaan jotenkin sekava. En saanut kirjan henkilöistä oikein millään kiinni ja esim. kolme kirjan sivuhenkilönä ollutta miestä sulautuivat kaikki yhteen, enkä onnistunut erottamaan heitä toisistaan. Olisin jotenkin toivonut, että henkilöhahmot olisi rakennettu paremmin. Koko ajan odotin, että koska se juoni alkaa johon voin uppoutua, mutta tätä ei oikein missään vaiheessa tapahtunut.

Noh, ensi kerralla sitten paremmalla menestyksellä. Ajattelin Puppiduun ja Mama Mojon kuitenkin vielä lukea.

Klaukkala saved my life

Klaukkala - Laura Paloheimo

Julkaistu: 2012
Sivumäärä 319 s.
Arvio: 4/5

Kirjastosta

Olen valitellut täällä blogissa viime aikojen huonoa tuuriani kirjojen kanssa. Minusta alkoi jo tuntua, että rämmin lopun ikääni huonojen kirjojen suossa ja maailmasta on hyvät kirjat loppuneet kokonaan. Onneksi jouluna valikoin lomalukemiseksi Klaukkalan, joka tuntui olevan juuri oikea kirja oikeaan aikaan. Se nykäisi minut viimein irti huonojen kirjojen kierteestä ja sai minut taas uskomaan, että elämä jatkuu sittenkin.

Kirja kertoo Juliasta, jolla tuntuu olevan elämä mallillaan. Sulhaseksi on löytynyt rikas kahvisuvun perijä ja elämä on pelkkää Chanelia aamusta iltaan. Fiinin sulhasen maailmaan sopeutuminen ei kuitenkaan suju käden käänteessä, etenkin kun Julia ei ole syntynyt kultalusikka suussa. Seurapiirit ja huippumuoti ovat myös täynnä kirjoittamattomia sääntöjä, joiden rikkomista on syytä vältellä viimeiseen saakka.

Kun asiat sitten menevät kunnolla pieleen, huomaa Julia olevansa matkalla kotikonnuillensa Klaukkalaan, paikkaan, jonne hän ei ajatellut koskaan palaavansa.

Klaukkala oli minulle lukukokemuksena erittäin positiivinen yllätys. Takakansitekstin perusteella epäilin, että tarina olisi jonkinlainen suomalainen risteytys Sweet Home Alabama-elokuvaa ja chicklitmäistä shoppailuintoa, enkä ollut kovin väärässä. Toki jo kirjan ensimmäisillä lehdillä varoitetaan tuotesijoittelusta, mutta Louboutinia, Dioria ja kumppaneita vilisee kirjassa silti suorastaan hengästyttävä määrä. Vaikka jo lukiessani mietin, että jatkuva huippumuotimerkkien namedroppailu tulee takuulla olemaan asia, joka jakaa lukijoiden mielipiteitä, oli se kuitenkin jotenkin niin herkullisen häpeämätöntä, että en voinut itse olla asiasta kuin kierolla tavalla ilahtunut. Kirjailija selkeästi tietää mistä puhuu ja tarinasta toki lukijakin saa parhaiten irti, jos on joskus Voguensa lukenut.

Kirjan huumori iski minuun täysin. Huomasin hihitteleväni tarinan kiemuroille tämän tästä. Etenkin tämä kuvaus nykymaailmanmenosta osui mielestäni suoraan napakymppiin:

Hemmon syntymäpäivä oli oikeasti vasta elokuussa. ... Tänä vuonna juhlia oli aikaistettu, sillä aitoon rapujuhla-aikaan päivänsankari olisi maailmanympäryspurjehduksella. Missäpä muuallakaan? Peloton kaksituhattalukulainen ei pakettimatkoihin tyytynyt. Hän matkasi riippuliitäen, vuoristokiipeillen tai juoksi halki autiomaiden päästäkseen lopulta uhmakkaan elämän makuun trooppisen sairaalan teho-osastolla. Siinä sitä oli aikaa miettiä elettyjä päiviä, kun kirurgi kaiveli soraa kantapäistä.

Mielenkiintoisia tyyppejä kirjassa on runsaasti ja jopa siinä määrin paljon, että olisin toivonut laajan henkilögallerian hienoista karsimista. Tässä minulla tosin saattaa olla vähän oma lehmä ojassa, koska kirjassa oli muutama erityisen mielenkiintoinen henkilöhahmo, joille olisin toivonut huomattavasti enemmän sivutilaa.

Jonkin verran tarina kärsi esikoisteoksen ongelmista. Aina ei esimerkiksi ollut täysin selvää, että kuka tarinan henkilöistä kulloinkin oli äänessä. Loppuratkaisu tuntui myös vähän liian tiukalta täyskäännökseltä kirjan alkuasetelmiin, eikä se onnistunut minua täysin vakuuttamaan. Joka tapauksessa nautin kirjan lukemisesta ja olin erittäin iloissani, kun huomasin kirjastossa, että Mama Mojo on Klaukkalan jatko-osa. Julian ja kumppaneiden seuraan palaan oikein mielelläni uudelleenkin.