An Affair Before Christmas - Eloisa James
Julkaistu: 2007
Sivumäärä 388 s.
Arvio: 2/5
Ostettu
En nyt jostain syystä kykene löytämään itselleni hyvää luettavaa. Minusta tuntuu, että olen täällä blogissa valittamassa milloin mistäkin teoksesta, eikä valitettavasti Eloisa Jamesin kirja tuo asiaan mitään muutosta. An Affair Before Christmas oli minulle epätasaisin lukukokemus pitkästä aikaa.
Minulla oli kirjan suhteen aika suuret odotukset. Eloisa James on yksi genren suosituimmista kirjailijoista ja kaiken lisäksi englanninkielisen kirjallisuuden professori, joten odotin, että hänellä ainakin pitäisi olla kieli ja tarinaan vaadittava taustatyön tekeminen hallussa. Ongelmani Jamesin kanssa on vain aina ollut se, etten ole oikein päässyt perille mitkä ovat ne kirjat, joissa hän olisi parhaimmillaan. An Affair Before Christmas ei tee tässä poikkeusta. Amazonin kirja-arvostelut ovat kuin käänteinen Gaussin käyrä. Tätä kirjaa on joko vihattu tai rakastettu ja teoksen luettuani ymmärrän oikein hyvin miksi.
Kirjan tarina sijoittuu 1700-luvun lopun Englantiin yrjöjen aikaan ja on Desperate Duchesses-sarjan toinen osa. Sarja on parhaimmillaan kokonaisuutena luettuna. Sarjan kirjoissa on monta tarinaa, jotka jatkuvat kirjasta toiseen, joten kirjat eivät toimi kovin hyvin yksinään. En ole ensimmäistä osaa sarjasta lukenut, mutta pääsin tarinaan siitä huolimatta ihan hyvin mukaan.
Kirja koostuu kolmesta tarinasta, joita kirjassa kerrotaan vuoron perään. Kirjan rakenne jo yksistään tuo omat haasteensa juonenkuljetukseen ja tässäkään kirjassa ei vältytä siltä, että jokin sivujuonista tunkee päätarinan keskelle, juuri kun siinä ollaan pääsemässä johonkin. Luonnollisesti päätarina myös saa normaalia vähemmän sivutilaa. Nämä rakenteelliset ratkaisut olivat kuitenkin vielä ihan siedettäviä, eivätkä suinkaan kirjan suurin ongelma.
Jos muutaman sanan sivujuonista sanoo, niin toinen niistä oli aika peruskauraa ja tulevien kirjojen pohjustusta. Toinen juonista sen sijaan päättyy täysin kesken ja tämäkin olisi minusta ollut ratkaisuna ihan ok, ellen olisi löytänyt tarinan loppua kirjailijan
nettisivuilta, viitaten nähtävästi siihen, että kyseisen sivujuonen henkilöihin ei tulevissa kirjoissa todennäköisesti kovin syvällisesti enää palata. Tämä ainakin minulle kertoo sen, että kirjailijalla on käsissään niin paljon materaalia, että hän ei enää oikein tiedä mitä sillä tekisi, eikä myöskään osaa karsia tarina-aihioista kirjoihinsa niitä oleellisimpia.
Sekavat sivujuonet olisin sietänyt, jos kirjan päätarinassa olisi ollut jotain järkeä. Päätarina kertoo Fletcherin herttuasta ja hänen vaimostaan Poppysta. Poppy ja Fletch ovat menneet naimisiin hyvin nuorena salamarakkauden jälkeen. Avioliittoa on kestänyt jo neljä vuotta, mutta asiat eivät oikein tunnu sujuvan etenkään makuuhuoneessa ja Fletch alkaa olla tilanteeseen kyllästynyt. Kun sitten Fletch tuo Poppylle julkisesti esiin tyytymättömyytensä avioliittonsa tilaan, loukkaantuu Poppy verisesti, pakkaa kimpsunsa ja muuttaa ystävänsä luo.
Olen viime aikoina miettinyt paljon historiallisen romantiikkakirjallisuuden realismia ja sen puutetta ja suorastaan rakastin tämän kirjan lähtökohtia, koska ne ainakin minun tietämykseni ja ymmärrykseni mukaan kallistuivat skaalalla juuri sinne realismin puoleen. Poppy on kasvatettu hienoksi naiseksi. Hän on saanut makuuhuoneasioihin ohjausta äidiltään, jonka omat negatiiviset kokemukset avioliitosta värittävät sitä keskustelua, jota hän on Poppyn kanssa käynyt. Tämän seurauksena Poppy pitää seksiä jonain, mitä tehdään vain ja ainoastaan aviomiehen tarpeiden tyydyttämiseksi ja perillisten hankkimiseksi. Poppylle ei tule edes mieleen, että hänkin voisi seksistä nauttia. Ei ole Googlea tai Cosmoa, josta voisi katsoa 10 vinkkiä saada orgasmi. Kuvaavaa mielestäni on, että kun Fletch ja Poppy yrittävät keskustella asiasta, aihe on Poppylle niin suuri tabu, että avioparilla ei ole oikein edes yhteistä kieltä, heillä ei yksinkertaisesti ole edes
sanoja sen ilmaisemiseen, mitä kumpikin suhteelta haluaisi.
Lähtökohdat olivat siis mielestäni mestarillisesti rakennettu. Kun lisätään tähän vielä se, että myös muut kirjan henkilöt käyttäytyvät pitkästä aikaa kuin oman aikakautensa ihmiset, olin erittäin innostunut lukemaan tarinan. Ajattelin ymmärtäväni lähtökohdista kaiken, mutta alun jälkeen en sitten ymmärtänytkään enää mistään mitään.
Tiesin olevani ongelmissa kirjan puolivälin tienoilla, kun totesin, että minulla ei ollut oikein minkäänlaista tunnereaktiota juonen tapahtumiin tai päähenkilöiden kokemiin koettelemuksiin. Ajattelin, että päätarinan suurin ongelma oli Poppy, joka vaikutti olevan enemmän paperinukke kuin hengittävä, ajatteleva, tunteva ihminen, mutta kirjan loppuun päästyäni minun oli pakko todeta, että Poppya koskevat ongelmat olivat koko päätarinalle yhteisiä. Päätarinan juoni ja sen päähenkilöiden kehitys nimittäin koostuu sarjasta tapahtumia ja ominaisuuksia, joita kirjailija on vain asettanut jonoon jonkinlaiseksi juonta muistuttavaksi rakennelmaksi, mutta joista ei edes hyvällä tahdolla saa aikaiseksi hyvin soljuvaa, yhtenäistä tarinaa. Uusia, olennaisia tietoja tiputellaan lukijan syliin ihan puskista, ilman että niihin on
mitenkään viitattu tarinassa edeltävästi. Kun koko kirjan juoni on sitten tätä, tulee lukukokemuksesta erittäin nykivä ja paljastuksista todella epäuskottavia.
Viimeisen sadan sivun aikana tarina pääsee vähän parempaan vauhtiin, kun Poppy ja Fletch alkavat vihdoin puhua keskenään. Valitettavasti tämä taas johtaa siihen, että Fletchin persoonallisuus keskittyy lopulta pelkästään hänen jalkoväliinsä ja loppukirjan sitten pyörittelinkin silmiäni siihen malliin, että pelkäsin nyrjäyttäväni silmänliikuttajalihakseni.
En siis voi suositella tätä kirjaa, enkä tämän perusteella oikein Jamesiakaan oikein kellekään. Ei tämä nyt oikein ollut sellainen hauska, kepeä joulukirja, jota olin hakemassa.
