Linnea Sinclair: An Accidental Goddess

Julkaistu: 2005
Sivumäärä 448 s.
Arvio: 5/5

Ostettu

Romantiikkagenrestä löytyy tyylisuuntia joka lähtöön, joten tänään on vuorossa romantiikalla höystettyä scifiä. Tosin heti kärkeen täytyy sanoa, että "joku jossain" mainitsi tämän kirjan olevan paremminkin avaruuteen sijoittuvaa fantasiaa, koska tässä ollaan taikuuden kanssa tekemisissä. Itse sanon, että tässä on genreraja, jota en enää onnistu tunnistamaan.

Joka tapauksessa kirjassa Gillaine Davré joutuu tekemisiin varsin kummallisen ongelman kanssa. Hän on taistelun tuoksinnassa siirtynyt jostain syystä hetkessä 300 vuotta tulevaisuuteen ja saakin järkytyksekseen huomata, että noiden 300 vuoden aikana hänestä on tehty kaikkien palvoma jumalatar. Gillie ei tunne itseänsä erityisen pyhäksi, mutta toisaalta totuuden esiin tuominen romuttaisi tuhansien ihmisten uskon. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Gillie ihastuu admiraali "Mack" Makarianiin, joka sattuu olemaan itsekin harras uskovainen ja "Lady Kiasidiran" uskollinen seuraaja. What to do, what to do? Kun Mackin johtamaa avaruusasemaa uhkaa vaara, on Gillien tehtävä päätös, joka saattaa tosin käydä hänelle itselleen varsin kalliiksi.

Linnea Sinclairin nimi nousee esiin säännöllisin väliajoin, kun puhutaan spefin suuntaan kallistuvasta romantiikasta. Genrestä toki löytyy suuri joukko kaikenlaisella uskomattomalla fysiikalla varustettuja sinisiä alieneita, mutta tämmöistä perinteisempään scifiin nojautuvaa kirjallisuutta ei kovin usein tule vastaan. Sinclairilta usein suositellaan myös Games of Command-kirjaa.

Pidin Gillianista ja Mackista valtavasti. Kirjan lähtökohdat olivat jotenkin herkullisen kutkuttavat ja pohdiskelivat sitä, mitä tapahtuu, kun kertomukset muuttuvat legendoiksi ja siitä vähitellen myyteiksi. Jotenkin Gillianin "mutta minähän olen vain se tyyppi, joka tykkää juoda itsensä satunnaisesti humalaan lentokenttäbaareissa ja pelata biljardia! Miten te minusta voitte jumalattaren vääntää"-ihmettely oli jotenkin tavattoman huvittavaa.

Mackista tuli minulle väistämättä mieleen Babylon 5:n John Sinclair, mutta tämä todennäköisesti johtui enimmäkseen kirjan avaruusasemalle sijoittuvasta miljööstä. Tosin mitä nyt B5:sta tässä kohtaa enää reilun 20 vuoden jälkeen muistan, niin kertomuksissa oli paljon samaa. Molemmissa avaruusaseman johtaja yrittää luotsata joskus hyvinkin kurittoman väestön kohti valoisampaa tulevaisuutta. Mackista oli tosin muutenkin hauskaa lukea, hän kun oli jotenkin niin hellyyttävän lääpällään Gillieen suurimman osan aikaa.

Rauhallisia hetkiä ja toimintaa oli kirjassa sopivassa suhteessa ja mielenkiintoni tarinaa kohtaan pysyi yllä koko ajan. Jos jostain valittaisin niin siitä, että kirja oli suorastaan jopa liian lyhyt kohtuullisesta sivumäärästään huolimatta. Loppuun yritettiin survoa ihan liikaa tapahtumia, jolloin niiden uskottavuus kärsi. Lopullista konfliktia haudottiin aivan liian pitkään, kun sitä olisi voitu tarkastella syvällisemmin jo aikaisemmassa vaiheessa. Minua jäi myös mietityttämään se, että no mitäs tästä nyt sitten eteenpäin? Kirjan suurimpaan ongelmaan kun ei järkevää ratkaisua oikein saatu aikaiseksi ja kirja jäi suorastaan huutamaan jatko-osaa, jota ei siis valitettavasti kuitenkaan ole olemassa.

Siclair kuitenkin vakuutti minut taidoistaan siinä määrin, että Games of Commandin luen häneltä ehdottomasti!

Kevätlukumaratonia tiedossa!

Otan varaslähdön Kevätlukumaratoniin jo tänään (toivottavasti en saa kuitenkaan diskausta). Huomenna tulee nimittäin Mestarien liigan finaali, joka on aivan pakko katsoa. Maraton on siis saatava pakettiin hyvissä ajoin ennen sitä.

Maratonkirjoiksi valikoin noin alustavasti tämmöisen kasan:

Saa sitten nähdä päädynkö lukemaan näitä vai jotain ihan muuta. Ajattelin nyt kuitenkin klo 21 startata Naakkamestarilla ja Kaldmaan runokokoelmalla.

26.5. klo 11. Naakkamestari on luettu, Rakkauden aakkoset puolivälissä, sivuja on kertynyt parisataa. Seuraavaksi ajattelin tarttua Kati Närhen mainioon Seitsemäs vieras-sarjakuvaromaaniin, joka päättää Agnesista kertovan trilogian. Suosittelen tätä kirjasarjaa lämpimästi, oivaltavaa ja hauskaa sarjakuvaa!

Klo 15. Luin sitten Seitsemännen vieraan jatkoksi myös Suffragettien Cityn, molemmat olivat oikein loistavia! Sivusaldo menee jossain 570 sivun paikkeilla!

Klo 15.45. Käteni osui Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät-kirjaan. Rannela tarjoilee pieniä vignettejä matkoiltaan, joita on oikein hauska lukea.

Klo 20.35. Nyt alkaa kisakatsomon pystytys! Sain luettua 5 kirjaa ja 785 sivua, tosi hyvä saldo. Seuraavaa maratonia odotellessa!

Suosikkihyllystä: Grace Draven - Radiance

Julkaistu: 2015
Sivumäärä 297 s.
Arvio: 5/5

Ostettu

Radiance ja Grace Draven on tullut minulla vastaan useammalla eri arvostelusivustolla nyt viime aikoina, joten vaikutti olevan hyvä aika kirjoittaa kirjasta myös tänne blogiin. Radiance oli yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista.

Brishen ja Ildiko ovat aina tienneet paikkansa kuninkaallisissa suvuissaan. Brishen Bast-Haradisin kuningaskunnan nuorimpana prinssinä ja Ildiko Gaurin kuninkaan sisarentyttärenä (vai veljentyttärenä? En enää muista) tietävät, että heidän ainoa arvonsa suvulleen ja maalleen on mennä hyviin naimisiin ja samalla lisätä sukujensa vaikutusvaltaa. Kummallekin tulee kuitenkin järkytyksenä se, että heitä ollaan nimenomaan naittamassa toisilleen, heidän maidensa asukkaat nimittäin ovat kirjaimellisesti kuin yö ja päivä, Ildikon kansa päiväsaikaan eläviä ihmisiä ja Brishenin harmaaihoisia yöeläjiä. Asiaa ei helpota se, että Brishen ja Ildiko toteavat jo ensi tapaamisella toisen olevan suorastaan luotaantyöntävän näköinen. Velvollisuudet on silti hoidettava ja Ildiko ja Brishen päättävät pärjätä hankalassa tilanteessa parhaan kykynsä mukaan ja olla ystävinä toistensa tukena.

Kirja vakuutti minut jo heti alkumetreillä siitä, että nyt olen lukemassa jotain minulle ihan uudenlaista juttua. Aika useinhan romantiikkagenressä nämä pakkoavioliittotarinat menevät niin, että molemmat päähenkilöt kapinoivat avioliittoa vastaan aivan viimeiseen saakka ja konflikti lypsetään siitä, miten he lopulta huomaavat olevansa naimisissa yllättäen ihan mukiinmenevän tyypin kanssa. Radiancessa lähtökohta on raikkaalla tavalla erilainen. Brishen ja Ildiko jo lähtökohtaisestikin tietävät, että heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin avioliitto ja ovat oikeastaan koko elämänsä vain odottaneet, kenet sukulaiset heille puolisoksi valitsevat. Avioliitossa ei tämän vuoksi ole siis mitään kapinoitavaa, näin on vain määrätty tapahtumaan.

Kirjan lukemisesta on minulla jo useampi kuukausi aikaa, mutta muistelen edelleen lämmöllä sitä kohtausta, kun Ildiko ja Brishen ensimmäisen kerran kohtaavat ennen häitä. Molempien lähestymistapa tulevaan avioliittoon on jotenkin niin ihastuttavan järkiperäinen. He toteavat, että kumpaakaan ei toisen ulkonäkö erityisesti viehätä, mutta tekevät silti päätöksen olla ystäviä ja selvitä uudesta haasteesta yhdessä, tiiminä.

Tässä kirjassa ei ole instalove-elementtiä. Päähenkilöistä tulee ensin hyvät ystävät ja kun he huomaavat, että heillä on yhteistä aika tavalla, kehittyy rakkaus vasta hiljalleen myöhemmin. He myös piikittelevät toisiaan lämpimän humoristisesti toistensa ulkonäöstä, kunnes lopulta huomaavatkin arvostavansa toisissaan juuri näitä ominaisuuksia, jotka alkuun tuntuivat niin vastenmielisiltä.

Vaikka päähenkilöt ovat ehdottomasti tarinan paras osa, on maailmanrakentelu kirjassa myös kiehtovaa. Ildikon ja Brishenin rodut toimivat omilla tavoillaan, omien moraalisäännöstensä mukaan. Minulle jäi lisäksi tunne, että Radiancessa nähdään vain pieni osa sitä laajaa maailmaan, johon kirjan tarinat sijoittuvat. Draven on kirjoittanut myös Master of Crows-kirjasarjaa, mutta en sitten tiedä, sijoittuuko se tähän samaan maailmaan.

Radiance aloittaa Wraith Kings-kirjasarjan ja Ildikon ja Brishenin tarina jatkuu ainakin yhden novellin ja kirjan verran. Radiance toimii tästä huolimatta ihan hyvin myös itsenäisenä kertomuksena. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi niille fantasian lukijoille, jotka eivät yleensä pidä romantiikan salamarakkausjuonikuvioista.

Kolme pikasuositusta

Kylläpä taas eletään mielenkiintoisia aikoja Romancelandiassa. Viime aikoina on ollut paljon keskustelua genren monimuotoisuudesta ja siitä suoranaisesta rasismista, johon muut kuin valkoihoiset kirjailijat genressä törmäävät. Keskustelu on avannut ainakin minun silmiäni. No nyt sitten perjantaina romantiikkasomessa nousi vähän toisenlainen kohu, kun eräs indiekirjailija näki parhaaksi asettaa sanan "cocky" omaksi tuotemerkikseen ja on sen tiimoilta painostanut muita kirjailijoita poistamaan kyseisen sanan kirjojen nimistä. Ei erityisen cool veto, useammastakin eri syystä. Mutta jos nyt sattuu käymään niin, että tässä blogissa on jatkossa erinäisten "kukkomaisten" kirjojen invaasio niin tämä on se syy.

Mutta asiaan. Kirjoittelen teille lyhyesti tänään kolmesta kirjasta, joista olen tykännyt. Avioliittosimulaattorin luin jo tammikuussa, joten tämä arvio on antanut odottaa itseään aika pitkään.

********

Mamen Sánchez - On ilo juoda teetä kanssasi

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 305 s.
Arvio: 3/5

Kirjastosta

Kirja osui silmääni viime syksynä Taiteen tahraama-blogissa ja tarttui myöhemmin kirjastosta mukaan. Myönnän, että upealla kannella oli osuutta asiaan.

Librarte-lehden toimituksessa kuohuu, kun lehden työntekijöinä toimivat viisi naista saavat kuulla, että lehti on lakkauttamisuhan alla. Omistajaperheen poika, Atticus Craftsman, on tulossa henkilökohtaisesti Madridiin pistämään toimituksen pillit pussiin. Tätähän eivät naiset purematta niele, vaan kehittelevät suunnitelman, jolla Atticus saadaan höynäytettyä Librarten äärestä ihan muihin puuhiin. Suunnitelma paljastuu yllättäen liiankin tehokkaaksi.

En henkilökohtaisesti halua käyttää sanaa viihde tai viihdyttävä kirjallisuuteen liittyen, koska minun mielessäni kyseisillä sanoilla on enimmäkseen negatiivisia merkityksiä. Olen kuitenkin nyt pari kuukautta miettinyt, että millä sanalla tämän kirjan sisältöä parhaiten kuvaisi ja pakko on myöntää, että se sana on sittenkin "viihdyttävä". Oli jotenkin virkistävää lukea kirjaa, jolla ei tuntunut olevan mitään salattua agendaa tai tavoitetta laukoa elämäntotuuksia vaan nimenomaan pääosassa oli hauskan tarinan kertominen.

Kirjan juoni hajoaa ainakin kymmeneen eri suuntaan, jolloin oikein mitään sen osa-aluetta ei ehditäkään kovin syvällisesti tarkastella. Tarinassa on elementtejä niin rakkaustarinasta, jännitysromaanista kuin rikosmysteeristäkin ja kaikki on kääritty iloisesti väliin aika sekasortoiseenkin pakettiin. Lopussa sitä vaan hämmästelee, että mitä tässä tapahtui. Churroja ainakin kului, sitä teetä yllättävän vähän ja kaikki oli jotenkin niin kovin espanjalaista. Kirjaa oli kuitenkin hauska lukea, koska se ei ottanut itseään kovin tosissaan. Voisin lukea Sánchezilta lisääkin ja suosittelen tätä niihin hetkiin, kun kaipaa luettavakseen (hyvin) kepeää kertomakirjallisuutta.

********

Veera Nieminen - Avioliittosimulaattori

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 267 s.
Arvio: 4/5

Ostettu

Itäsuomalainen Aino salamarakastuu Länsi-Suomesta kotoisin olevaan Jussiin ja päättää muuttaa tämän kotitilalle kuukaudeksi nähdäkseen, että tuleeko suhteesta mitään. Kulttuurishokki on melkoinen, kun Jussin tuvassa vilkkainta keskustelua käykin seinäkello Jussin perheenjäsenten sijaan. Voiko rakkaus kestää hiljaista, varsinaissuomalaista arkea?

Pidin kirjan lukemisesta paljon ja tarina sai minut hihittelemään itsekseni useammassakin eri kohdassa. Tarinan herkullisinta antia oli ehdottomasti se kulttuurishokki, jonka suulas Aino kohtaa Jussin kotitilalla, Jussin sukulaisten kommunikointi kun tuntuu rajoittuvan vain satunnaiseen murahteluun ja muminaan. Kirjassa kuitenkin pohditaan myös sitä, että vaikka toiseen rakastuisi vaikka kuinka kohtalokkaasti, on silti perinpohjainen tutustuminen tähän henkilöön aivan toisenlainen prosessi. Ihmisellä on taustallaan aina suuri joukko elämäntapahtumia, jotka ovat muokanneet hänen persoonallisuuttaan. Ihmisen koko historiaa ei yhdessä viikonlopussa opita ja yllätyksiä saattaa tulla eteen vielä vuosienkin päästä.

Veera Niemiseltä taidetaan julkaista ensi syksynä muuten uusi kirja! Jäin kaipaamaan myös Jussin ja Ainon tarinalle jatkoa, mutta minulle käy mikä tahansa Niemisen kirjoittama.

********

Meredith Duran - A Lady's Lesson in Scandal

Julkaistu: 2011
Sivumäärä 385 s.
Arvio: 4/5

Ostettu

Simon St. Maurilla on ongelma. Hänen rikas sukulaismiehensä on hiljattain kuollut ja Simon on perinyt tämän kreivin arvonimen. Koska entinen kreivi ei kuitenkaan pitänyt Simonia erityisessä arvossa, hän on testamentannut kaikki rahansa tyttärilleen, joista toinen on tosin ollut kateissa lähes 20 vuotta. Simonilla on siis yhtäkkiä kaikki kreivin velvollisuudet, mutta ei minkäänlaista varallisuutta niistä huolehtimiseen. Jostain olisi rahaa saatava ja pian. Kun sitten sattuma heittää hänen tielleen Nellin, jonka Simon epäilee olevan kateissa ollut perijätär, tuntuu onni vihdoin kääntyneen.

A Lady's Lesson in Scandal oli ristiriitainen lukukokemus. En erityisemmin pitänyt kirjan alkupuoliskosta, lähinnä siksi, että Nell tuntui käyttäytyvän huomattavan paljon hänen 20+ ikävuottaan lapsellisemmin. Puolivälin jälkeen kuitenkin Simon ja Nell alkavat tosissaan keskustella keskenään ja whoa! Tuntui, kuin koko kirja olisi noussut jollekin ihan toiselle tasolle. Etenkin Simon oli hyvin monimutkainen persoonallisuus ja pidin siitä hienovaraisesta tavasta, jolla kirjailija henkilöhahmoa rakensi. Useampaan asiaan paremminkin vain vihjattiin ja jäi lukijan vastuulle rakentaa itse oma kuvansa kirjan päähenkilöistä. Kirja sijoittuu 1800-luvun lopulle ja olisin toivonut, että aikakaudesta olisi otettu enemmänkin irti. Durania on paljon kehuttu ja ihan varmasti luen hänen(kin) kirjojaan lisää!