Kaksi kirjaa, jotka eivät vaan toimineet

Haluaisin esitellä tässä blogissa paremminkin romantiikkagenren helmiä, mutta toisaalta olen itse blogien lukijana huomannut, että ne negatiiviset arviot valottavat aika hyvin myös blogistin makua noin yleisesti. Lisäksi minusta on jotenkin epäilyttävää, jos kaikki on aina ihan mahtavaa ja kivaa ja halihalipusipusi.

Joten tässä näin ihan lyhyesti pari kirjaa, joista en vain onnistunut tykkäämään.

Tuija Lehtinen - Morsiuskamari

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 268 s.
Arvio: 1/5

Kirjastosta

Morsiuskamarissa parturi-kampaaja Neela Naakka on palannut kotikaupunkiinsa käynnistelemään uraansa. Vuokratuoli löytyy tunnelmallisen kävelykadun varrelta, jonka värikkäistä asukkaista riittää keskusteltavaa pidemmäksikin aikaa. Mielenkiintoisia miehiä myös tuntuu löytyvän joka nurkan takaa, mutta Neelan elämä mutkistuu, kun naapurustossa sattuu omituinen kuolema.

Mitä enemmän mietin tätä kirjaa ja sen päähenkilöä, sitä korkeammalle verenpaineeni nousee. Ajattelin alunperin antaa kirjalle 3 tähteä, mutta jos oikeasti joudun raivon partaalle kirjan tapahtumia muistellessani, niin eipä tälle voi kovin korkeaa arvosanaa antaa.

Kirjan suurin ongelma on se, että romanttisena sankarittarena Neela on mielestäni aika epäonnistunut. Koko kirja alkaa sillä, että Neela haukkuu parturintuoliinsa istahtavan naisen ulkonäön, vaatemaun ja elämänvalinnat ja aika pitkälle samalla teemalla jatketaan siitä lähtien. Kirjan naiskuva vaikuttaa muutenkin omituiselta ja seksistiseltä. Neelan erinomaisuutta korostetaan lähinnä esittelemällä muiden naisten negatiivisia piirteitä, mutta Neela tietenkin liehakoi jokaista miestä, joka hänen eteensä sattuu. Tarina on kaiken lisäksi kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa Neelan näkökulmasta, joten sain lukijana hänestä todella itsekeskeisen ja suorastaan narttumaisen vaikutelman. Lisäksi kirjassa on bonuksena sellaista kasuaalia rasismia, että näin.

Koska savu nousee korvista edelleen, tämä taitaa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kirjaksi, jonka Lehtiseltä luen.

*******

Laura Paloheimo - OMG

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 318 s.
Arvio: 2/5

Kirjastosta

Anna pyörittää parhaan ystävänsä Karlan kanssa OMG-hääsuunnittelufirmaa ja jahtaa täydellistä aakkoskarkkipussia, josta löytyisi kaikki kirjaimet. Annan oma elämä menee sekaisin, kun hän joutuu yllättäen itse sinkuksi. Nettideittien kautta löytyy kaikennäköisiä sulhasehdokkaita, mutta kuka olisi se oikea?

Pidin Klaukkalasta tosi paljon ja OMG:ssäkin oli paljon samaa kepeyttä, vaikka kirjan yleinen henki olikin kyynisempi. Tällä kertaa ei liikuttu huippumuodin vaan hääsuunnittelun ja bändien maailmassa. Juoni oli vaan jotenkin sekava. En saanut kirjan henkilöistä oikein millään kiinni ja esim. kolme kirjan sivuhenkilönä ollutta miestä sulautuivat kaikki yhteen, enkä onnistunut erottamaan heitä toisistaan. Olisin jotenkin toivonut, että henkilöhahmot olisi rakennettu paremmin. Koko ajan odotin, että koska se juoni alkaa johon voin uppoutua, mutta tätä ei oikein missään vaiheessa tapahtunut.

Noh, ensi kerralla sitten paremmalla menestyksellä. Ajattelin Puppiduun ja Mama Mojon kuitenkin vielä lukea.

Klaukkala saved my life

Klaukkala - Laura Paloheimo

Julkaistu: 2012
Sivumäärä 319 s.
Arvio: 4/5

Kirjastosta

Olen valitellut täällä blogissa viime aikojen huonoa tuuriani kirjojen kanssa. Minusta alkoi jo tuntua, että rämmin lopun ikääni huonojen kirjojen suossa ja maailmasta on hyvät kirjat loppuneet kokonaan. Onneksi jouluna valikoin lomalukemiseksi Klaukkalan, joka tuntui olevan juuri oikea kirja oikeaan aikaan. Se nykäisi minut viimein irti huonojen kirjojen kierteestä ja sai minut taas uskomaan, että elämä jatkuu sittenkin.

Kirja kertoo Juliasta, jolla tuntuu olevan elämä mallillaan. Sulhaseksi on löytynyt rikas kahvisuvun perijä ja elämä on pelkkää Chanelia aamusta iltaan. Fiinin sulhasen maailmaan sopeutuminen ei kuitenkaan suju käden käänteessä, etenkin kun Julia ei ole syntynyt kultalusikka suussa. Seurapiirit ja huippumuoti ovat myös täynnä kirjoittamattomia sääntöjä, joiden rikkomista on syytä vältellä viimeiseen saakka.

Kun asiat sitten menevät kunnolla pieleen, huomaa Julia olevansa matkalla kotikonnuillensa Klaukkalaan, paikkaan, jonne hän ei ajatellut koskaan palaavansa.

Klaukkala oli minulle lukukokemuksena erittäin positiivinen yllätys. Takakansitekstin perusteella epäilin, että tarina olisi jonkinlainen suomalainen risteytys Sweet Home Alabama-elokuvaa ja chicklitmäistä shoppailuintoa, enkä ollut kovin väärässä. Toki jo kirjan ensimmäisillä lehdillä varoitetaan tuotesijoittelusta, mutta Louboutinia, Dioria ja kumppaneita vilisee kirjassa silti suorastaan hengästyttävä määrä. Vaikka jo lukiessani mietin, että jatkuva huippumuotimerkkien namedroppailu tulee takuulla olemaan asia, joka jakaa lukijoiden mielipiteitä, oli se kuitenkin jotenkin niin herkullisen häpeämätöntä, että en voinut itse olla asiasta kuin kierolla tavalla ilahtunut. Kirjailija selkeästi tietää mistä puhuu ja tarinasta toki lukijakin saa parhaiten irti, jos on joskus Voguensa lukenut.

Kirjan huumori iski minuun täysin. Huomasin hihitteleväni tarinan kiemuroille tämän tästä. Etenkin tämä kuvaus nykymaailmanmenosta osui mielestäni suoraan napakymppiin:

Hemmon syntymäpäivä oli oikeasti vasta elokuussa. ... Tänä vuonna juhlia oli aikaistettu, sillä aitoon rapujuhla-aikaan päivänsankari olisi maailmanympäryspurjehduksella. Missäpä muuallakaan? Peloton kaksituhattalukulainen ei pakettimatkoihin tyytynyt. Hän matkasi riippuliitäen, vuoristokiipeillen tai juoksi halki autiomaiden päästäkseen lopulta uhmakkaan elämän makuun trooppisen sairaalan teho-osastolla. Siinä sitä oli aikaa miettiä elettyjä päiviä, kun kirurgi kaiveli soraa kantapäistä.

Mielenkiintoisia tyyppejä kirjassa on runsaasti ja jopa siinä määrin paljon, että olisin toivonut laajan henkilögallerian hienoista karsimista. Tässä minulla tosin saattaa olla vähän oma lehmä ojassa, koska kirjassa oli muutama erityisen mielenkiintoinen henkilöhahmo, joille olisin toivonut huomattavasti enemmän sivutilaa.

Jonkin verran tarina kärsi esikoisteoksen ongelmista. Aina ei esimerkiksi ollut täysin selvää, että kuka tarinan henkilöistä kulloinkin oli äänessä. Loppuratkaisu tuntui myös vähän liian tiukalta täyskäännökseltä kirjan alkuasetelmiin, eikä se onnistunut minua täysin vakuuttamaan. Joka tapauksessa nautin kirjan lukemisesta ja olin erittäin iloissani, kun huomasin kirjastossa, että Mama Mojo on Klaukkalan jatko-osa. Julian ja kumppaneiden seuraan palaan oikein mielelläni uudelleenkin.

Hauskaa chick litiä yliopistomaailmasta

Sattumalta sinun - Veera Vaahtera

Julkaistu: 2015
Sivumäärä 190 s
Arvio: 3/5

Kirjastosta

Vaihteeksi ihan suomalaista kirjallisuutta! Yritän edelleen metsästää suomenkielistä romantiikkaa, mutta aloitetaan nyt tällä Veera Vaahteran chick lit-kirjalla. Tarina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena MeNaiset-lehdessä nimellä Akateemisesti sinun. Alkuperäinen nimi olisi muuten sopinut tarinaan paremmin, koska Sattumalta sinun ei mielestäni kovin hyvin kuvaa itse kirjan sisältöä.

Karoliinalla on yksi tavoite. Hän tahtoo viran yliopistolta. Kaikkihan sen nimittäin tietävät, että yliopistomaailmassa virat ovat ikuisia ja sen saatuaan voisi Karoliina lakata murehtimasta töiden riittävyydestä, vihdoinkin hieman hengähtää ja jäädä odottamaan eläkepäiviä. Virkaa varten olisi vain laitettava yliopiston murheenkryyni, filosofian laitos, järjestykseen.

Suunnitelma on selvä, mutta silti kaikki tuntuu junnaavan paikallaan. Filosofit ovat suurempi haaste kuin Karoliina odottikaan. Poikaystävä Ville, josta Karoliina erosi jo puoli vuotta sitten, tuntuu edelleen pyörivän nurkissa, eikä sivari-Matiaksestakaan oikein tahdo ottaa selvää. Eikö murheiden määrä koskaan vähene?

Sattumalta sinun on erittäin hauska kirja. Hihittelin kirjan juonenkäänteille ja sanavalinnoille tuon tuostakin. Sieluni silmin saatoin melkein nähdä laitoksen filosofien päälle kertyneen pölykerroksen, jota Karoliina yritti kovasti puhallella pois. Myös Karoliinan murehtimisesta otetaan kaikki irti. Karoliina itsekin tunnistaa, että hänellä on jonkin sortin ongelma, mutta ei silti voi itselleen mitään. Kun Matias pyytää Karoliinaa töiden jälkeen yksille, hän pohtii, että ovatko nämä nyt treffit. Kuitenkin:

[Treffeistä] puuttui kaikki se etukäteishuolehtiminen, jolla tavallisesti valmistauduin romanttiseen kohtaamiseen. ... Mutta oli miten oli, en ollut ehtinyt valmistella skenaarioita suhteellemme, ja tein niitä nyt siis pikakelauksella.

Ensin varauduin hyviin yllätyksiin. Illan aikana saisin tietää Matiaksesta pelkästään ilahduttavia asioita, ja ennakkokäsitykseni Matiaksen laiskuudesta ja huonoista elintavoista korvautuisivat jalommilla ominaisuuksilla. ... Matias ja minä muuttaisimme yhteen, ja saisimme pian kolme lasta, jotka nukkuisivat 11-tuntisia öitä heti syntymästään lähtien. Kuolisimme käsi kädessä, kun rekka ajaisi ylitsemme palatessamme 100-vuotissyntymäpäiviltämme.

Sitten karaistin itseni ottamaan vastaan lannistavammat tulevaisuudennäkymät. ... Ehkä Matias joisi itsensä tolkuttomaan humalaan ja minä kieltäytyisin huomaamasta pitkälle kehittynyttä alkoholismia. Viettäisin tulevat vuodet vahtien hänen jokaista liikettään, pystyisin irrottautumaan suhteesta vasta vanhuksena ja huomaisin, että potentiaaliset miehet olivat kuolleet ympäriltäni ja minun pitäisi totutella 80-vuotiaana olemaan lesbo.

Kirjassa pohditaan myös ystävyyttä ja sitä, onko varmempaa jäädä tuttuun ja turvalliseen vai ottaa ratkaiseva askel ulos toimimattomasta parisuhteesta, vaikka vaihtoehto olisikin epävarma ja pelottava. Pienestä suvusta tullut Karoliina ei menetä Villestä luopuessaan vain kumppania vaan koko tämän suuren perheen ja myös osan ystäväpiiristään.

Kirjan suurin kompastuskivi on sen lyhyys. Päähenkilöiden kasvu kirjan aikana jää kevyeksi. Etenkin Karoliinan ongelmat tuntuvat ratkeavan lopussa liiankin helposti, enkä ollut lainkaan vakuuttunut että hän oli persoonallisuutensa suhteen todella ottanut edes niitä pieniä edistysaskeleita, joita kirja antoi ymmärtää. Tarina on myös kerrottu vain ja ainoastaan Karoliinan minä-kertojan näkökulmasta, jolloin etenkin kirjan miehet jäivät etäisiksi, paperinukkemaisiksi hahmoiksi, joiden motivaatioita saattoi vain arvailla. Mitä Matias lopulta halusi elämältään? Miksi Ville roikkui sammuneessa suhteessa, joka ei edes hänelle itselleen ollut erityisen tyydyttävä? Sen kun tietäisi.

Sen verran ilahduttava tarina kuitenkin oli, että luen Vaahteraa toistekin. Syvyyttä tosin toivoisin tarinoihin lisää.