Julkaistu: 2015
Sivumäärä 190 s
Arvio: 3/5
Kirjastosta
Vaihteeksi ihan suomalaista kirjallisuutta! Yritän edelleen metsästää suomenkielistä romantiikkaa, mutta aloitetaan nyt tällä Veera Vaahteran chick lit-kirjalla. Tarina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena MeNaiset-lehdessä nimellä Akateemisesti sinun. Alkuperäinen nimi olisi muuten sopinut tarinaan paremmin, koska Sattumalta sinun ei mielestäni kovin hyvin kuvaa itse kirjan sisältöä.
Karoliinalla on yksi tavoite. Hän tahtoo viran yliopistolta. Kaikkihan sen nimittäin tietävät, että yliopistomaailmassa virat ovat ikuisia ja sen saatuaan voisi Karoliina lakata murehtimasta töiden riittävyydestä, vihdoinkin hieman hengähtää ja jäädä odottamaan eläkepäiviä. Virkaa varten olisi vain laitettava yliopiston murheenkryyni, filosofian laitos, järjestykseen.
Suunnitelma on selvä, mutta silti kaikki tuntuu junnaavan paikallaan. Filosofit ovat suurempi haaste kuin Karoliina odottikaan. Poikaystävä Ville, josta Karoliina erosi jo puoli vuotta sitten, tuntuu edelleen pyörivän nurkissa, eikä sivari-Matiaksestakaan oikein tahdo ottaa selvää. Eikö murheiden määrä koskaan vähene?
Sattumalta sinun on erittäin hauska kirja. Hihittelin kirjan juonenkäänteille ja sanavalinnoille tuon tuostakin. Sieluni silmin saatoin melkein nähdä laitoksen filosofien päälle kertyneen pölykerroksen, jota Karoliina yritti kovasti puhallella pois. Myös Karoliinan murehtimisesta otetaan kaikki irti. Karoliina itsekin tunnistaa, että hänellä on jonkin sortin ongelma, mutta ei silti voi itselleen mitään. Kun Matias pyytää Karoliinaa töiden jälkeen yksille, hän pohtii, että ovatko nämä nyt treffit. Kuitenkin:
Kirjassa pohditaan myös ystävyyttä ja sitä, onko varmempaa jäädä tuttuun ja turvalliseen vai ottaa ratkaiseva askel ulos toimimattomasta parisuhteesta, vaikka vaihtoehto olisikin epävarma ja pelottava. Pienestä suvusta tullut Karoliina ei menetä Villestä luopuessaan vain kumppania vaan koko tämän suuren perheen ja myös osan ystäväpiiristään.
[Treffeistä] puuttui kaikki se etukäteishuolehtiminen, jolla tavallisesti valmistauduin romanttiseen kohtaamiseen. ... Mutta oli miten oli, en ollut ehtinyt valmistella skenaarioita suhteellemme, ja tein niitä nyt siis pikakelauksella.
Ensin varauduin hyviin yllätyksiin. Illan aikana saisin tietää Matiaksesta pelkästään ilahduttavia asioita, ja ennakkokäsitykseni Matiaksen laiskuudesta ja huonoista elintavoista korvautuisivat jalommilla ominaisuuksilla. ... Matias ja minä muuttaisimme yhteen, ja saisimme pian kolme lasta, jotka nukkuisivat 11-tuntisia öitä heti syntymästään lähtien. Kuolisimme käsi kädessä, kun rekka ajaisi ylitsemme palatessamme 100-vuotissyntymäpäiviltämme.
Sitten karaistin itseni ottamaan vastaan lannistavammat tulevaisuudennäkymät. ... Ehkä Matias joisi itsensä tolkuttomaan humalaan ja minä kieltäytyisin huomaamasta pitkälle kehittynyttä alkoholismia. Viettäisin tulevat vuodet vahtien hänen jokaista liikettään, pystyisin irrottautumaan suhteesta vasta vanhuksena ja huomaisin, että potentiaaliset miehet olivat kuolleet ympäriltäni ja minun pitäisi totutella 80-vuotiaana olemaan lesbo.
Kirjan suurin kompastuskivi on sen lyhyys. Päähenkilöiden kasvu kirjan aikana jää kevyeksi. Etenkin Karoliinan ongelmat tuntuvat ratkeavan lopussa liiankin helposti, enkä ollut lainkaan vakuuttunut että hän oli persoonallisuutensa suhteen todella ottanut edes niitä pieniä edistysaskeleita, joita kirja antoi ymmärtää. Tarina on myös kerrottu vain ja ainoastaan Karoliinan minä-kertojan näkökulmasta, jolloin etenkin kirjan miehet jäivät etäisiksi, paperinukkemaisiksi hahmoiksi, joiden motivaatioita saattoi vain arvailla. Mitä Matias lopulta halusi elämältään? Miksi Ville roikkui sammuneessa suhteessa, joka ei edes hänelle itselleen ollut erityisen tyydyttävä? Sen kun tietäisi.
Sen verran ilahduttava tarina kuitenkin oli, että luen Vaahteraa toistekin. Syvyyttä tosin toivoisin tarinoihin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti