Julkaistu: 2017
Sivumäärä: 238 s.
Arvio: 3/5
Kirjastosta
En olisi etukäteen uskonut, että tällaisen selkeästi hyvän mielen kirjaksi tarkoitetun teoksen lukeminen olisi yhtä haastava ja epätasainen lukukokemus kuin Katajamäen kuoppainen kylänraitti. Voin kyllä myöntää, että aloitin kirjan lukemisen aika latautuneissa tunnelmissa, koska keräsin kierroksia jo takakansitekstistä. Painotus minun:
Toistakymmentä vuotta kyläkoulua luotsannut Henri Laakso on lähtenyt paikkakunnalta, ja Katajamäellä mietitään, millainen on se mies joka pystyy täyttämään Henrin saappaat. Kun uusi johtajaopettaja sitten kesän alussa ilmestyy Katajamäelle, kyläläiset ovat lentää istualleen: mies onkin nainen! Voiko sievä nuori vaaleaverikkö olla pätevä toimessa, jota on aina ennen hoitanut mies? Valintaansa miettimään joutuu myös tulokas, kun kaupungin valot, ihmismassat ja hulina vaihtuvat syksyn tullen Katajamäen hiljaiseloon. Paremmin näyttäisi kyläläisten mielestä sopeutuvan harvapuheinen Rene, joka remontoi ikivanhaa, ränsistynyttä maatilaa. Mutta miksi ja kenelle?
Onneksi kuitenkin kylätoimikunta järjestää entiseen tapaan monenlaista puuhailua, niin että Katajamäen arki tarjoaa juuri sopivasti mukavaa ajankulua ja kutkuttavaa jutunjuurta kyläkaupan kahvinurkkauksessa.Luin ensin nuo lauseet pariin kertaan ja tsekkasin sitten kalenterini. Jep, edelleen vuosi 2017. En oikeasti voinut uskoa, että vielä tälläkin vuosituhannella kirjallisuuteen haetaan draamaa siitä, että kunnan virkaan valitaan miehen sijasta nainen, eikä muuten mikä tahansa nainen vaan vielä nuori ja kauniskin! Hellanlettas niin, kyllähän sen kaikki tietää, että ei ne munasarjat sovi yhteen vastuun kanssa. Sitä voi tulla vaikka PMS-oireita tai muuta tunteilua, miettikääpä sitä! (sanoi hän sarkastisesti).
Onneksi tässä vaiheessa, kun verenpaineeni oli kohonnut jo siihen pisteeseen, että aivoverenvuoto uhkasi, muistin, että takakansiteksteillä on harvoin mitään tekemistä tarinan kanssa ja päätin antaa katajamäkeläisille tasan yhden mahdollisuuden. Tämä ei onneksi ollut turhaa, koska Katajamäellä ei kukaan kommentoi edes puolella sanalla opettajan tehtävään valitun henkilön sukupuolta, ainakaan kompetenssin näkökulmasta. Huokasin tässä kohtaa syvään helpotuksesta.
Valitettavasti kirjan lukeminen oli minulle silti yllättävän vaikeaa. En osaa erotella, miten paljon takakansiteksti lopulta väritti lukukokemustani, mutta kiinnitin huomiota joka ikiseen epäloogiseen yksityiskohtaan, joka kirjassa vastaan tuli. Välillä oli tunne, että tästähän tulee tosi hyväkin lukukokemus, mutta sitten taas joku kirjan henkilöistä sanoi tai teki jotain, joka silitti minua sen verran tehokkaasti vastakarvaan, että putosin jälleen maan pinnalle.
Kirjailijan ansioksi on kyllä sanottava se, että hän osaa kirjoittaa kevyen letkeästi, samalla murresanoja mukaan heittäen, mikä ainakin minulle loi sellaista mukavaa tuttuuden tunnetta ja toi mieleen omat maalaismuistoni. Lisäksi kirjassa romantiikka ei ollut pelkästään nuorten ihmisten etuoikeus vaan vanhempi sukupolvi pariutui kirjan aikana jopa ahkerammin.
Kirjan ongelmat tiivistäisin kahteen pääkategoriaan. Ensinnäkin Katajamäki on maalaisidylli jostain toisesta ulottuvuudesta, jolla ei ole reaalimaailman kanssa oikein mitään tekemistä. Kylää kutsutaan toistuvasti syrjäiseksi ja kylän ainoaa tietä hiljaiseksi. Tästä huolimatta kylässä ei ole sen vähempää kuin kaksi menestynyttä ravintolaa, kahvila, kyläkauppa, jonkinlainen lahjatavaramyymälä (ei aina auki) ja sittemmin myös kuntosali ja kohta kioski. Kyläkoulussa sanotaan olevan vain kourallinen oppilaita, mutta siellä on silti kaksi opettajaa ja muuta henkilökuntaa ja noh, se on ylipäätään pystyssä. Kaikki lapset ovat tietenkin vähän rasavillejä, mutta oikeasti pikkuvanhoja ja hyvin käyttäytyviä. Kellään ei takuulla ole ADHD:ta. Johtajaopettajan pesti ei ole mikään tavallinen työpaikka vaan jokin aivan ihmeellinen koko kylän kattava luottamustoimi. Asuntokin on työpaikan yläkerrassa! Hanne (siis se uusi opettaja) ei ole selkeästi kuullut aiemmin sanaa työmatka. Sen verran mitä minä opettajien työtä tunnen, niin kukaan heistä ei takuulla suostuisi asumaan 10 metrin päässä työpaikastaan ja olemaan työroolinsa vanki 24/7. Wilmaa ei kaiketi ole käytössä, mutta hei, opettajan voi aina kutsua kahville, niin mihin sitä tarvittaisiinkaan! Toki kyläyhteisöön mahtuu myös tummia sävyjä. Aika monen isä tai aviomies on ollut alkoholisti, mutta he ovat joko raitistuneet tai sitten tajunneet kuolla pois hyvän sään aikaan jo aikoja sitten.
Toisekseen kyläläisten jatkuva juoruilu ja tiedonjano johtaa siihen, että yhden jos toisenkin henkilöhahmon yksityisyyden rajoja rikotaan puolihuolimattomasti ja seurauksista välittämättä. Asiaa toki yritetään selitellä parhain päin:
- Sinuun ei ole tarttunut katajamäkeläisten terve uteliaisuus, jota ei todellakaan pidetään paheena.
ja
- On sillä kuule etunsakin. Jos esimerkiksi jotain kyläläistä ei nähdä kaupassa pariin päivään, ... niin joku menee tarkistamaan, ettei mitään pahaa ole tapahtunut. Ja koska kaikki tuntevat ja tietävät toistensa asiat, niin jos jotain poikkeuksellista tapahtuu, niin siihen reagoidaan heti. Apu on aina likellä jne.Tervettä ja tervettä. Hannelta kysytään hänen perhetilanteestaan 2 minuutin tuttavuuden perusteella. "Kun meillä täällä Katajamäellä on ollut tapana puhua asioista suoraan." Joku epäilee Renen kasvattavan tilallaan huumeita, ihan sillä perusteella, että hän ei halua kertoa koko kylälle taustoistaan. Rene kertoo Hannelle tärkeän asian, jonka vielä erikseen mainitsee olevan hänen yksityisasiansa ja josta ei halua koko kylän puhuvan. Eikös sitten kuitenkin käy niin, että Hanne lörpöttelee asiasta jo parin sivun päästä jollekin toiselle. Mitään seurauksia asialla ei toki Hannelle ole, vissiin kun "näin me Katajamäellä aina tehdään" ja kaiketi "kestä juoruilu tai lähde muualle".
Romantiikkapuoli on kirjassa hyvin heppoista. Hannella ei ole oikein minkäänlaista kemiaa mihinkään suuntaan, mutta pakkohan se onnellinen loppu on tähän leipoa, samoin kuin kolmiodraamakin ja ihan puoliväkisin.
Kirja ja sen tarjoama idylli ei siis selkeästi nyt mennyt oikein yksiin ajoittain kyynisen luonteenlaatuni kanssa. Olin tälle kirjalle aivan väärä lukija. Annoin tälle kirjalle kuitenkin kolme tähteä, koska pystyn helposti näkemään, että toisille lukijoille tämä tarina saattaa olla aivan ihastuttava. Sen lisäksi pidin kirjoitustyylistä. Karistolle tosin tekisi mieli laittaa palautetta siitä, että voisivat vähän katsoa millaista seksististä sontaa takakansiteksteihinsä kirjoittelevat.
:D Kiitoksia!
VastaaPoistaOlen antanut itseni ymmärtää, että kirjailija ei itse kirjoita takakansitekstiä, vaan sen hoitaa joku kustannusyhtiöstä. Tämän vuoksi se takakansiteksti on joskus ihan mitä sattuu, tässä tapauksessa erittäin suureksi onneksi.
Tuo kirjan nimi on kyllä harvinaisen mitäänsanomaton. Vähän sama ongelma vaivasi Vaahteran kirjaa, josta viimeksi kirjoitin. Ihan kuin kirjojen nimet olisi luotu satunnaisgeneraattorilla vähän sinne päin, eikä paljoa ole mietitty sitä, onko nimillä mitään tekemistä itse kirjan tapahtumien kanssa.
Niinhän sitä luulisi :D En tiedä, mistä tämäkin vastakkainasettelu oli oikeasti repäisty.
VastaaPoista