sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Simona Ahrnstedt: Vain yksi yö

Julkaistu: 2018
Sivumäärä 511 s.
Arvio: 3/5

Kirjastosta

Simona Ahrnstedtin kirjoihin tarttuminen on tähän mennessä hieman epäilyttänyt minua. Sen verran mitä muista kirjablogeista olen hänen historiallisesta kirjatrilogiastaan lukenut, olen päässyt siihen käsitykseen, että hänen kirjansa eivät varsinaisesti ratsasta romantiikkagenren moderneimmalla aallonharjalla. Trilogian kolmannessa osassa ainakin käytetään Morren blogin mukaan erästä naispäähenkilöön kohdistuvaa kulunutta juonikuviota, joka minun puolestani olisi saanut jäädä genren kyseenalaiseen menneisyyteen sinne jonnekin 70-/80-luvulle. Ekaa osaa selailin, mutta kun miespäähenkilön suusta pääsi sana "sukupuolielämä", jäi kirja sitten lukematta. Olisi nimittäin kiva, jos historiallisessa kirjallisuudessa henkilöiden suuhun laitettaisiin edes jotenkin aikakauteen sopivaa kieltä.

En siis varsinaisesti innosta hihkuen ollut lukemassa tätä Ahrnstedtin uusinta suomennettua teosta, mutta se nyt kuitenkin sai Smart Bitches, Trashy Books-sivustolla arvosanan A ja jos johonkin tässä elämässä luotan niin kyseisen sivuston leidien kirjamakuun. Kirja olikin lopulta ihan ok lukukokemus, joskin aika kaikana täydellisestä ja kieltämättä hieman sellainen Blast from the Past.

Vain yksi yö alkaa, kun David Hammar pyytää Natalia de la Gripiä liikelounaalle. Natalia kuuluu rikkaaseen ja arvostettuun pankkiirisukuun ja on koko elämänsä pyrkinyt perheen firman hallitukseen. Sillä välin, kun hänen misogynisti-isänsä panttaa hallituspaikkaa, on Natalia tehnyt menestyksekästä uraa toisessa pankissa. David sen sijaan on lähtöisin varsin vaatimattomista oloista, mutta on kuitenkin luonut menestyvän riskisijoitusyhtiön ja rikastunut siinä ohessa. David on iskenyt silmänsä Natalian perheen firmaan ja haluaa selvittää, auttaisiko Natalia firman haltuunottamisessa. Natalia osoittautuu ihan liian lojaaliksi perheelleen, mutta hän vetää siitä huolimatta Davidia suorastaan järjenvastaisesti puoleensa. Ja niinkuin kannessa kysellään, mitä väliä on yhdellä yöllä?

Olisin ennen kirjan aloittamista voinut melkein vannoa, että 500 sivua missä tahansa romantiikkagenren kirjassa on ihan liikaa, mutta viihdyin silti tarinan parissa yllättävän hyvin. Yksi syy tähän lienee se, että kertojana kirjassa toimivat päähenkilöparin lisäksi myös tarinan muut henkilöt ja näin tapahtumia pääsee tarkastelemaan useammasta eri näkövinkkelistä. Oman suolansa tarinaan tuo se, että pääjuonen lisäksi ohessa kulkee myös muutama sivujuoni.

Pidin Nataliasta ja Davidista. Molemmat joutuvat kirjan tapahtumien aikana pohtimaan sitä, mikä elämässä lopulta on tärkeää ja mitkä asiat ovat tavoittelemisen arvoisia. Heidän ystäviensä Åsan ja Michelin romanssi oli melkein kirjan mielenkiintoisinta antia. Bisneskuvio oli hyvin rakennettu ja se kantoi kirjan juonta oikein mallikkaasti loppuun asti.

Lukukokemustani häiritsi kuitenkin se, että kirjan asetelmat muistuttivat minua tosi paljon Judith McNaughtin Paradise-kirjasta, jossa tytär yrittää myös vakuuttaa ankaraa isäänsä taidoistaan pyrkiessään perheyrityksen johtoon. Tarinan miespäähenkilö on siinä yhtä sotajalalla kuin tässäkin. Paradise on kirjoitettu vuonna 1991 ja kun kerran tämän assosiaation tein, en pystynyt enää karistamaan sitä fiilistä, että jos Vain yhdestä yöstä poistaisi ne muutamat viittaukset tietokoneisiin ja älypuhelimiin, olisi Ahrnstedtinkin tarina ihan kotonaan olkatoppauksissa ja sinisessä luomivärissä. Toisaalta jotain genren menneisyyttä henkivää siinäkin oli, miten kaikkien kirjan keskeisten henkilöiden elämä oli niin tavattoman yltäkylläistä ja luksuksen kuorruttamaa, kun taas normaali-ihmisen arki oli olemassa vain korkeintaan ikävän teorian tasolla. Romantiikkagenre toki elää ja hengittää kaikenlaisista miljönäärikertomuksista, mutta jotenkin olen ollut huomaavinani, että nykyään se materia ei välttämättä ole kuitenkaan se keskeisin juttu näissä tarinoissa.

Ennen kirjan lukemista silmiini osui myös Kirjarouvan elämää-blogin arvio kirjasta, jossa blogisti tiivistää lukukokemuksensa siihen, että kirjassa oli vähän kaikkea liikaa, mukaan lukien seksiä. Juttuhan on nyt niin, että jos joku sanoo, että jossain genren kirjassa on liikaa seksiä niin se kirja kannattaa silloin ainakin lukea, etenkin jos tuo kommentti löytyy Amazonin arvosteluista.

Tällä kertaa jouduin kuitenkin taipumaan Kirjarouvan kannalle. Sinänsä en nyt tiedä oliko seksikohtausten absoluuttinen määrä välttämättä se ongelma, tämä nyt kuitenkin on 500-sivuinen kirja. Paremminkin asia oli niin, että 90 % siitä seksistä oli tungettu kirjan keskivaiheille sellaisen reilun 100 sivun sisään, jolloin kirjan juoni meni hetken aikaa vain ja ainoastaan näitä latuja: ei kai se kerta haittaa -- tajunnanräjäyttävää seksiä -- ei kyllä pitäisi uudestaan -- aivot narikkaan-orgasmeja! -- jos nyt kuitenkin kerran vielä!! -- SUPERNOVA!!!

Nääh, kaikkeen kyllästyy. Sen lisäksi olin havaitsevani Davidin osalta tämmöisen "olen kyllä tosi monen naisen kanssa ollut ja sinä olet aika kokematon, eikä edes hyvin tunneta, mutta silti tämä on parasta ikinä koskaan!"-juonikuvion, jota myös taikapimpsa-ilmiöksi kutsutaan. Muutenkin Romancelandiassa Sen Oikean tunnistaa tietenkin aina siitä, että seksi on ihan täydellisen-superduper-ihanan-mahtavaa heti alkumetreiltä lähtien. "Sinä vain henkäisit kohti ja sain!"

Njoo, jos muuten asiaan haluaa vähän toisenlaisen näkökulman, suosittelen Jennifer Crusien Faking It-kirjaa, jossa juttu ei mene ihan näin ruusuisesti.

Joka tapauksessa pidin kirjan lukemisesta sen verran paljon, että ihan varmasti tartun myös jatko-osaan. Jälleen kerran toivon, että isot kustantamot suomentaisivat genreä enemmänkin, että saataisiin enemmän valinnanvaraa kuin se pari kirjailijaa, jota nyt on.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Nyt ei taas pysty: Penny Reid - Truth or Beard

Julkaistu: 2015
Sivumäärä 390 s.
Arvio: Jätin kesken 25 % kohdalla

Ostettu

Laitan tähän alkuun ihan ystävällisen varoituksen, että kirja sai minut todella vihaiseksi ja jos ette halua lukea aikuisen naisen kiroilevan, suosittelen olemaan lukematta arviota.

Juuri kun pääsin sanomasta, että yritän vähentää negatiivisten arvioiden määrää blogissa, tässä sitä taas ollaan, ongelmallisen kirjan ääressä. Perun siis päätökseni saman tien, osittain siksikin, että tämän kertaisen kirjan kirjoittaja on Penny Reid, yksi genren suosikkikirjailijoista, jonka kirjoista näkee jatkuvasti suosituksia siellä täällä. Lähdin siis aika suurin odotuksin lukemaan tätä kirjaa ja oli aikamoinen kylmä suihku, kun sitten sain mitä sain.

Reid kirjoittaa humoristista, nykyaikaan sijoittuvaa romantiikkaa. Truth or Beard aloittaa Winstonin veljeksistä kertovan kirjasarjan ja siinä on kaiketi jonkinlaisia löyhiä yhteyksiä Reidin Knitting in the City-sarjaan. Tässä kirjassa Jessica on muutama kuukausi sitten palannut takaisin kotikaupunkiinsa matematiikanopettajaksi ja yrittää kerryttää pesämunaa, jotta pääsisi matkustelemaan maailmalle. Jessica on ollut aina älyttömän ihastunut Beau Winstoniin, samalla kun tämän identtinen kaksoisveli Duane on yleensä vain onnistunut saamaan hänet raivon partaalle. Duane sen sijaan on aina ollut ihastunut Jessiin ja haluaisi, että Jessica näkisi hänet paremmassa valossa.

Kirja kaatui minulla sen päähenkilöiden älyttömyyteen. En ensinnäkään ymmärtänyt, millä ihmeen suhteilla Jessica oli saanut yläkoulun opettajan pestin, koska hän käyttäytyi suurinpiirtein yhtä juveniilisti kuin oppilaansakin. Hän mm. laskee seksuaaliseksi kokemukseksi sen, että hänen immenkalvonsa puhkesi ratsastusreissulla 13-vuotiaana.

o_O

On tämä kai jollain mekanismilla mahdollista, mutta Jess rakas, tämmöisellä tapahtumalla ei silti ole seksin kanssa yhtään mitään tekemistä.

Duane sen sijaan oli vain puhtaasti täysi kusipää mieheksi, joka ei ymmärrä toisen ihmisen rajojen kunnioittamisesta tai suostumuksen kysymisestä yhtään mitään. Pohdiskelin kirjaa lukiessani, että olenko jotenkin tässä #metoo- ja suostumuskeskustelun keskellä herkistynyt bongaamaan pienimpiäkin asiaan liittyviä mokia kirjojen henkilöhahmojen käytöksestä, mutta kun nämä tapahtumat alkoivat vaan kertyä, totesin, että kyllä vika on Duanessa eikä minussa.

Mutta tutustutaanpa tarkemmin Duaneen ja Jessicaan. Koko homma lähtee liikkeelle Halloween-bileistä, johon lähes koko pikkukylän väki osallistuu. Jessica näkee yllättäen juhlissa toisen kaksosista ja päättelee tämän olevan Beau. Jessica ei ole nähnyt miestä moneen vuoteen. Kun oletettu Beau sitten tulee jututtamaan Jessiä, on tämä niin miehen ja oman ihastuksensa lumoissa, että ei saa sanaa suustaan. Jessin ystävä tosin kertoo miehelle Jessin luulevan tämän olevan Beau.

Beau, joka on tietenkin Duane, häätää Jessin ystävän pois, tarttuu Jessiä kädestä ja lähtee viemään tätä juhlapaikan näyttämön takahuoneeseen, jossa
Beau ... turned, placed his hands suddenly on my hips, and backed me into the wall. Beau ... loomed before me, scant inches away.
Siis oikeasti. Jos tässä olisin minä, olisin ihan helvetin peloissani. Jos joku näennäisesti puolituttu ihminen kuljettaisi minut johonkin takahuoneeseen, painaisi seinää vasten ja tunkisi henkilökohtaiseen tilaani, miettisin lähinnä parasta kulmaa, jolla jätkää voisi iskeä polvella nivusiin ja miettisin, kuulisiko kukaan avunhuutojani. Koska tämä kuitenkin on romantiikkaa, seuraa seksikohtaus, jossa kädet käyvät alusvaatteissa. Jess on luulee miehen olevan edelleen Beau ja on asiaan suostuvainen.

Kun sitten oikea Beau tulee huutelemaan Duanen perään ja koko asetelma paljastuu, tuntee Jess häpeää ja syyllisyyttä tapahtuneesta ja ihan oikeutetusti hermostuu. Mitä tekee sankarimme Duane? No tietenkin haukkuu Jessin kakaraksi, kehuu tämän naisellista vartaloa (eww!), tarttuu tätä käsistä ja painaa seinää vasten eikä päästä irti, vaikka Jess pyytää. Sen sijaan Duane käskee Jessin rauhoittua. Siis... siis... RAUHOITTUA!

Näin niiiin punaista. Jostain syystä tämä kohtaus nappasi minua paljon enemmän kuin tuo edellinen. Duane on tehnyt väärin, mutta sen sijaan että myöntäisi tämän tai pyytäisi edes anteeksi, Duane syyllistää asiasta Jessin, käy tähän jälleen kerran kiinni ja velvoittaa Jessin keskustelemaan asiasta rauhallisesti. Oikeasti, käteni tärisevät vieläkin kun kirjoitan tätä. Siis Jessin naisena olisi keskusteltava asiasta rauhallisesti ihmisen kanssa, joka käytännössä juuri käytti tätä seksuaalisesti hyväkseen. Naisen velvollisuus on nähtävästi olla näissä tilanteissa kiltti, rauhallinen ja v***u järkevä ja antaa kaiketi mielellään väärin tehneelle miehelle vielä synninpäästö. Koska niin, mitä meni viettelemään miehen naisellisella vartalollaan? Miksi ei sanonut ei?? Naisen syy!!! Ja koko homma esitetään genreen sopien seksikkäänä, romanttisena ja siten tietenkin hyväksyttävänä käytöksenä.


No niin, moving on. Ei tämä ollut vielä tässä.

Duane onneksi päästää Jessin lopulta pois tilanteesta ja he päätyvät eri teitä järven rantaan jonkinlaisiin kokkobileisiin.

Duanella on charmantteja ajatuksia ex-tyttöystävästään Tinasta:
I couldn't talk to her about anything, because she didn't know about anything other than townie gossip, biker gossip, how to work a pole (Tina on strippari), and how to spread her legs.
Tinan kanssa saattoi silti seukata ja panna viisi vuotta, mutta heti kun ihana Jess saapuu kuvioihin, Tinan voi toki dumpata kuin märän rätin. Kiitos Duane!

Paikallaolijat alkavat pelata totuutta ja tehtävää, jonka seurauksena Duane päätyy intohimoisesti suutelemaan Tinaa, "kuin olisi suutelemassa Jessiä", koska haluaa saada Jessin mustasukkaisesti (eww!). Duane haastaa seuraavaksi Jessin naku-uinnille järveen, johon Jess suostuu, koska ei halua Duanen kertovat Beaulle Jessin ihastuksesta (sankarini!). Muistuttaisin, että eletään edelleen lokakuun loppua. Järvellä Duane alkaa lämmittää Jessiä heidän seisoessaan järvessä vetämällä tämän syliinsä. Molemmat ovat alasti, Duane ei edelleenkään kysy lupaa (eww!).

Mennään muutama päivä eteenpäin, yksi asia johtaa toiseen ja Jess ja Duane löytävät itsensä jälleen sekstailemassa Duanen autokorjaamon takahuoneessa. Jess olisi valmis kaikkeen, mutta ei, koska Duanella on Mielipide:
I thought about it. I did.
But I didn't want to do that.
I wanted to marry this girl.
Duane jatkaa vielä, että kyllä sitten häiden jälkeen voitaisiin käydä harrastamassa jotain pientä kivaa takahuoneessa vaikka keskiviikkoisin, mutta tosiaan vasta häiden jälkeen. Koska härregyydi, eihän nyt voi olla niin, että Jessillä voisi olla tarpeita ihan niitä ennenkin!! Kyllä on aikoihin eletty!!!

Kun ottaa huomioon tämän kommentin yhdistettynä tuohon aiempaan Duanen exästä, niin näyttäisi siltä, että meillä on tässä Duanessa käsissämme ihan vanhan koulukunnan slutsheimaaja (onko tälle hyvää suomenkielistä käännöstä? Huorittelu on vähän sama juttu, mutta ei kuitenkaan). Jess nostetaan jalustalle ja hänen erityisyyttään korostetaan muita naisia, etenkin Duanen entisiä, parjaamalla. Taisinkin edellisessä arviossa jo kertoa, että en siedä tätä juonikuviota enää yhtään.

Sellaista. Kun näyttämölle lopulta ilmestyvät moottoripyöräjengiläisten karikatyyrit ihan takavasemmalta, päätin että nyt saa riittää. Sen verran selasin eteenpäin, että Duane jatkaa valitsemallaan linjalla, pimittää seksiä varmaan jostain hämärästä huora-madonna-syystä edelleen, asettaa suhteelle jotain omituisia reunaehtoja ja siten jatkaa Jessin manipulointia ihan iloisesti.

Oli pakko katsoa, koska tämä kirja on julkaistu. Veikkasin ensin jotain 2003, mutta ei. Tämä on kolme vuotta vanha! Goodreadsissa tällä on 4,0 keskiarvo arvioissa, enkä ymmärrä miksi. Kirja sisältää oikeasti niin paljon kaikkea paskaa, jota ei nykyaikana pitäisi enää kirjoittaa ollenkaan. Melkein tekisi mieleni sytyttää Kindleni tuleen, mutta tyydyn ehkä kuitenkin vain deletoimaan kirjan.

Ugh, unohtakaa, jos olen joskus suositellut Penny Reidiä. Ei mulla muuta.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Kaksi kirjaa, jotka eivät vaan toimineet

Haluaisin esitellä tässä blogissa paremminkin romantiikkagenren helmiä, mutta toisaalta olen itse blogien lukijana huomannut, että ne negatiiviset arviot valottavat aika hyvin myös blogistin makua noin yleisesti. Lisäksi minusta on jotenkin epäilyttävää, jos kaikki on aina ihan mahtavaa ja kivaa ja halihalipusipusi.

Joten tässä näin ihan lyhyesti pari kirjaa, joista en vain onnistunut tykkäämään.

Tuija Lehtinen - Morsiuskamari

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 268 s.
Arvio: 1/5

Kirjastosta

Morsiuskamarissa parturi-kampaaja Neela Naakka on palannut kotikaupunkiinsa käynnistelemään uraansa. Vuokratuoli löytyy tunnelmallisen kävelykadun varrelta, jonka värikkäistä asukkaista riittää keskusteltavaa pidemmäksikin aikaa. Mielenkiintoisia miehiä myös tuntuu löytyvän joka nurkan takaa, mutta Neelan elämä mutkistuu, kun naapurustossa sattuu omituinen kuolema.

Mitä enemmän mietin tätä kirjaa ja sen päähenkilöä, sitä korkeammalle verenpaineeni nousee. Ajattelin alunperin antaa kirjalle 3 tähteä, mutta jos oikeasti joudun raivon partaalle kirjan tapahtumia muistellessani, niin eipä tälle voi kovin korkeaa arvosanaa antaa.

Kirjan suurin ongelma on se, että romanttisena sankarittarena Neela on mielestäni aika epäonnistunut. Koko kirja alkaa sillä, että Neela haukkuu parturintuoliinsa istahtavan naisen ulkonäön, vaatemaun ja elämänvalinnat ja aika pitkälle samalla teemalla jatketaan siitä lähtien. Kirjan naiskuva vaikuttaa muutenkin omituiselta ja seksistiseltä. Neelan erinomaisuutta korostetaan lähinnä esittelemällä muiden naisten negatiivisia piirteitä, mutta Neela tietenkin liehakoi jokaista miestä, joka hänen eteensä sattuu. Tarina on kaiken lisäksi kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa Neelan näkökulmasta, joten sain lukijana hänestä todella itsekeskeisen ja suorastaan narttumaisen vaikutelman. Lisäksi kirjassa on bonuksena sellaista kasuaalia rasismia, että näin.

Koska savu nousee korvista edelleen, tämä taitaa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kirjaksi, jonka Lehtiseltä luen.

*******

Laura Paloheimo - OMG

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 318 s.
Arvio: 2/5

Kirjastosta

Anna pyörittää parhaan ystävänsä Karlan kanssa OMG-hääsuunnittelufirmaa ja jahtaa täydellistä aakkoskarkkipussia, josta löytyisi kaikki kirjaimet. Annan oma elämä menee sekaisin, kun hän joutuu yllättäen itse sinkuksi. Nettideittien kautta löytyy kaikennäköisiä sulhasehdokkaita, mutta kuka olisi se oikea?

Pidin Klaukkalasta tosi paljon ja OMG:ssäkin oli paljon samaa kepeyttä, vaikka kirjan yleinen henki olikin kyynisempi. Tällä kertaa ei liikuttu huippumuodin vaan hääsuunnittelun ja bändien maailmassa. Juoni oli vaan jotenkin sekava. En saanut kirjan henkilöistä oikein millään kiinni ja esim. kolme kirjan sivuhenkilönä ollutta miestä sulautuivat kaikki yhteen, enkä onnistunut erottamaan heitä toisistaan. Olisin jotenkin toivonut, että henkilöhahmot olisi rakennettu paremmin. Koko ajan odotin, että koska se juoni alkaa johon voin uppoutua, mutta tätä ei oikein missään vaiheessa tapahtunut.

Noh, ensi kerralla sitten paremmalla menestyksellä. Ajattelin Puppiduun ja Mama Mojon kuitenkin vielä lukea.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...