sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Simona Ahrnstedt: Vain yksi yö

Julkaistu: 2018
Sivumäärä 511 s.
Arvio: 3/5

Kirjastosta

Simona Ahrnstedtin kirjoihin tarttuminen on tähän mennessä hieman epäilyttänyt minua. Sen verran mitä muista kirjablogeista olen hänen historiallisesta kirjatrilogiastaan lukenut, olen päässyt siihen käsitykseen, että hänen kirjansa eivät varsinaisesti ratsasta romantiikkagenren moderneimmalla aallonharjalla. Trilogian kolmannessa osassa ainakin käytetään Morren blogin mukaan erästä naispäähenkilöön kohdistuvaa kulunutta juonikuviota, joka minun puolestani olisi saanut jäädä genren kyseenalaiseen menneisyyteen sinne jonnekin 70-/80-luvulle. Ekaa osaa selailin, mutta kun miespäähenkilön suusta pääsi sana "sukupuolielämä", jäi kirja sitten lukematta. Olisi nimittäin kiva, jos historiallisessa kirjallisuudessa henkilöiden suuhun laitettaisiin edes jotenkin aikakauteen sopivaa kieltä.

En siis varsinaisesti innosta hihkuen ollut lukemassa tätä Ahrnstedtin uusinta suomennettua teosta, mutta se nyt kuitenkin sai Smart Bitches, Trashy Books-sivustolla arvosanan A ja jos johonkin tässä elämässä luotan niin kyseisen sivuston leidien kirjamakuun. Kirja olikin lopulta ihan ok lukukokemus, joskin aika kaikana täydellisestä ja kieltämättä hieman sellainen Blast from the Past.

Vain yksi yö alkaa, kun David Hammar pyytää Natalia de la Gripiä liikelounaalle. Natalia kuuluu rikkaaseen ja arvostettuun pankkiirisukuun ja on koko elämänsä pyrkinyt perheen firman hallitukseen. Sillä välin, kun hänen misogynisti-isänsä panttaa hallituspaikkaa, on Natalia tehnyt menestyksekästä uraa toisessa pankissa. David sen sijaan on lähtöisin varsin vaatimattomista oloista, mutta on kuitenkin luonut menestyvän riskisijoitusyhtiön ja rikastunut siinä ohessa. David on iskenyt silmänsä Natalian perheen firmaan ja haluaa selvittää, auttaisiko Natalia firman haltuunottamisessa. Natalia osoittautuu ihan liian lojaaliksi perheelleen, mutta hän vetää siitä huolimatta Davidia suorastaan järjenvastaisesti puoleensa. Ja niinkuin kannessa kysellään, mitä väliä on yhdellä yöllä?

Olisin ennen kirjan aloittamista voinut melkein vannoa, että 500 sivua missä tahansa romantiikkagenren kirjassa on ihan liikaa, mutta viihdyin silti tarinan parissa yllättävän hyvin. Yksi syy tähän lienee se, että kertojana kirjassa toimivat päähenkilöparin lisäksi myös tarinan muut henkilöt ja näin tapahtumia pääsee tarkastelemaan useammasta eri näkövinkkelistä. Oman suolansa tarinaan tuo se, että pääjuonen lisäksi ohessa kulkee myös muutama sivujuoni.

Pidin Nataliasta ja Davidista. Molemmat joutuvat kirjan tapahtumien aikana pohtimaan sitä, mikä elämässä lopulta on tärkeää ja mitkä asiat ovat tavoittelemisen arvoisia. Heidän ystäviensä Åsan ja Michelin romanssi oli melkein kirjan mielenkiintoisinta antia. Bisneskuvio oli hyvin rakennettu ja se kantoi kirjan juonta oikein mallikkaasti loppuun asti.

Lukukokemustani häiritsi kuitenkin se, että kirjan asetelmat muistuttivat minua tosi paljon Judith McNaughtin Paradise-kirjasta, jossa tytär yrittää myös vakuuttaa ankaraa isäänsä taidoistaan pyrkiessään perheyrityksen johtoon. Tarinan miespäähenkilö on siinä yhtä sotajalalla kuin tässäkin. Paradise on kirjoitettu vuonna 1991 ja kun kerran tämän assosiaation tein, en pystynyt enää karistamaan sitä fiilistä, että jos Vain yhdestä yöstä poistaisi ne muutamat viittaukset tietokoneisiin ja älypuhelimiin, olisi Ahrnstedtinkin tarina ihan kotonaan olkatoppauksissa ja sinisessä luomivärissä. Toisaalta jotain genren menneisyyttä henkivää siinäkin oli, miten kaikkien kirjan keskeisten henkilöiden elämä oli niin tavattoman yltäkylläistä ja luksuksen kuorruttamaa, kun taas normaali-ihmisen arki oli olemassa vain korkeintaan ikävän teorian tasolla. Romantiikkagenre toki elää ja hengittää kaikenlaisista miljönäärikertomuksista, mutta jotenkin olen ollut huomaavinani, että nykyään se materia ei välttämättä ole kuitenkaan se keskeisin juttu näissä tarinoissa.

Ennen kirjan lukemista silmiini osui myös Kirjarouvan elämää-blogin arvio kirjasta, jossa blogisti tiivistää lukukokemuksensa siihen, että kirjassa oli vähän kaikkea liikaa, mukaan lukien seksiä. Juttuhan on nyt niin, että jos joku sanoo, että jossain genren kirjassa on liikaa seksiä niin se kirja kannattaa silloin ainakin lukea, etenkin jos tuo kommentti löytyy Amazonin arvosteluista.

Tällä kertaa jouduin kuitenkin taipumaan Kirjarouvan kannalle. Sinänsä en nyt tiedä oliko seksikohtausten absoluuttinen määrä välttämättä se ongelma, tämä nyt kuitenkin on 500-sivuinen kirja. Paremminkin asia oli niin, että 90 % siitä seksistä oli tungettu kirjan keskivaiheille sellaisen reilun 100 sivun sisään, jolloin kirjan juoni meni hetken aikaa vain ja ainoastaan näitä latuja: ei kai se kerta haittaa -- tajunnanräjäyttävää seksiä -- ei kyllä pitäisi uudestaan -- aivot narikkaan-orgasmeja! -- jos nyt kuitenkin kerran vielä!! -- SUPERNOVA!!!

Nääh, kaikkeen kyllästyy. Sen lisäksi olin havaitsevani Davidin osalta tämmöisen "olen kyllä tosi monen naisen kanssa ollut ja sinä olet aika kokematon, eikä edes hyvin tunneta, mutta silti tämä on parasta ikinä koskaan!"-juonikuvion, jota myös taikapimpsa-ilmiöksi kutsutaan. Muutenkin Romancelandiassa Sen Oikean tunnistaa tietenkin aina siitä, että seksi on ihan täydellisen-superduper-ihanan-mahtavaa heti alkumetreiltä lähtien. "Sinä vain henkäisit kohti ja sain!"

Njoo, jos muuten asiaan haluaa vähän toisenlaisen näkökulman, suosittelen Jennifer Crusien Faking It-kirjaa, jossa juttu ei mene ihan näin ruusuisesti.

Joka tapauksessa pidin kirjan lukemisesta sen verran paljon, että ihan varmasti tartun myös jatko-osaan. Jälleen kerran toivon, että isot kustantamot suomentaisivat genreä enemmänkin, että saataisiin enemmän valinnanvaraa kuin se pari kirjailijaa, jota nyt on.

1 kommentti:

  1. Jennifer Crusie on yksi ja Susan Elisabeth Phillips toinen kirjailija joita kyllä saisi suomentaa. Harmittaa muiden puolesta, kun kieli on este lukea hyvin kirjoitettua romantiikkaa. Kirjastolaisena olisi myös kiva päästä vinkkaamaan näitä kahta
    enemmän.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...