Priden lukuhaaste: Austin Chant - Peter Darling

Julkaistu: 2017
Sivumäärä 207 s.
Arvio: 4/5

Ostettu

Pride-kuu on parhaillaan käynnissä ja Yöpöydän kirjat-blogissa on sopivasti tällä viikolla Pride-viikon lukuhaaste. Ajattelin osallistua haasteeseen ainakin kahdella kirjalla, joista tämä Austin Chantin Peter Darling on ensimmäinen. Aiemmin tässä kuussa esittelin jo mielenkiintoisia sateenkaarikirjoja.

Peter Darling jatkaa Peter Panin tarinaa. Peterin elämä tosimaailmassa on käynyt tukalaksi ja hän päättää palata Mikä-Mikä-maahan, jossa saa elää poikana, joksi itsensä tuntee. Poika, joka ei koskaan kasva aikuiseksi on kuitenkin tehnyt juuri niin ja asiat Mikä-Mikä-maassa ovat varsin erilailla kuin ennen. Peter joutuu tosissaan pohtimaan omaa johtajuuttaan ja suhtautumistaan Mikä-Mikä-maan muihin asukkaisiin, kun sotaleikit käyvätkin yllättäen verisiksi. Aikuisten maailmassa kun taistelu merirosvoja vastaan ei olekaan vain hauskaa kiusantekoa eikä jokaisesta haavasta välttämättä selvitä, ainakaan ilman suuria uhrauksia.

Omalla tavallaan hämmentävä on itse Kapteeni Koukku, jonka Peter näkeekin yllättäen aivan toisessa valossa. Peterin on myös päätettävä, mitä tehdä niille tunteille, joita Koukku hänessä herättää.

Pidin todella paljon kirjan maailmanrakentelusta. Peter Pan ei ole satuna ollut oikein koskaan suosikkini, enkä ole pitänyt sitä erityisen kiinnostavana. Olikin siis mukavaa huomata, miten raikkaalla tavalla kirjailija sai uudistettua Peter Panin tarinaa. Myös Peterin transidentiteetti oli nivottu mukaan uskottavalla ja mielenkiintoisella tavalla. Itse Mikä-Mikä-maan olemassaolo sen sijaan tuntui välillä melkein metaforalta (jota se mahdollisesti on toki alunperinkin tarkoitettu olemaan), kunnes sitten taas jokin tekijä veti tarinan tiukemmin paremminkin fantasian puolelle. Jännitystä ja odottamattomia käänteitä kirjassa riitti.

Aivan täysiä pisteitä en kuitenkaan kirjalle anna, koska tarinan lyhyyden lisäksi ongelmia oli myös juonen rytmityksessä. Koukku ja Peter viettävät loppujen lopuksi aika vähän aikaa keskenään, joten heidän rakkaustarinansa kehittyy vähän turhankin nopeasti. Osan lukuisista kaksintaistelukohtauksista olisi oikein hyvin voinut käyttää vaikka Koukun ja Peterin väliseen keskusteluun. Samoin päähenkilöiden kasvulle olisi voinut antaa enemmän aikaa, jolloin siitä olisi tullut monisyisempää. Myös loppu tulee aika töksähtäen ja ainakin minulle jäi fiilis, että no okei, mitäs nyt sitten? Ehkä juuri tämän vuoksi loppu ei tuntunut täysin uskottavalta.

Suosittelen kuitenkin kirjaa oikein lämpimästi, koska se tuo Peter Panin taruun aivan uusia syvyyksiä ja viihdyin tarinan parissa oikein mainiosti!

Kolme pikasuositusta

Kylläpä taas eletään mielenkiintoisia aikoja Romancelandiassa. Viime aikoina on ollut paljon keskustelua genren monimuotoisuudesta ja siitä suoranaisesta rasismista, johon muut kuin valkoihoiset kirjailijat genressä törmäävät. Keskustelu on avannut ainakin minun silmiäni. No nyt sitten perjantaina romantiikkasomessa nousi vähän toisenlainen kohu, kun eräs indiekirjailija näki parhaaksi asettaa sanan "cocky" omaksi tuotemerkikseen ja on sen tiimoilta painostanut muita kirjailijoita poistamaan kyseisen sanan kirjojen nimistä. Ei erityisen cool veto, useammastakin eri syystä. Mutta jos nyt sattuu käymään niin, että tässä blogissa on jatkossa erinäisten "kukkomaisten" kirjojen invaasio niin tämä on se syy.

Mutta asiaan. Kirjoittelen teille lyhyesti tänään kolmesta kirjasta, joista olen tykännyt. Avioliittosimulaattorin luin jo tammikuussa, joten tämä arvio on antanut odottaa itseään aika pitkään.

********

Mamen Sánchez - On ilo juoda teetä kanssasi

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 305 s.
Arvio: 3/5

Kirjastosta

Kirja osui silmääni viime syksynä Taiteen tahraama-blogissa ja tarttui myöhemmin kirjastosta mukaan. Myönnän, että upealla kannella oli osuutta asiaan.

Librarte-lehden toimituksessa kuohuu, kun lehden työntekijöinä toimivat viisi naista saavat kuulla, että lehti on lakkauttamisuhan alla. Omistajaperheen poika, Atticus Craftsman, on tulossa henkilökohtaisesti Madridiin pistämään toimituksen pillit pussiin. Tätähän eivät naiset purematta niele, vaan kehittelevät suunnitelman, jolla Atticus saadaan höynäytettyä Librarten äärestä ihan muihin puuhiin. Suunnitelma paljastuu yllättäen liiankin tehokkaaksi.

En henkilökohtaisesti halua käyttää sanaa viihde tai viihdyttävä kirjallisuuteen liittyen, koska minun mielessäni kyseisillä sanoilla on enimmäkseen negatiivisia merkityksiä. Olen kuitenkin nyt pari kuukautta miettinyt, että millä sanalla tämän kirjan sisältöä parhaiten kuvaisi ja pakko on myöntää, että se sana on sittenkin "viihdyttävä". Oli jotenkin virkistävää lukea kirjaa, jolla ei tuntunut olevan mitään salattua agendaa tai tavoitetta laukoa elämäntotuuksia vaan nimenomaan pääosassa oli hauskan tarinan kertominen.

Kirjan juoni hajoaa ainakin kymmeneen eri suuntaan, jolloin oikein mitään sen osa-aluetta ei ehditäkään kovin syvällisesti tarkastella. Tarinassa on elementtejä niin rakkaustarinasta, jännitysromaanista kuin rikosmysteeristäkin ja kaikki on kääritty iloisesti väliin aika sekasortoiseenkin pakettiin. Lopussa sitä vaan hämmästelee, että mitä tässä tapahtui. Churroja ainakin kului, sitä teetä yllättävän vähän ja kaikki oli jotenkin niin kovin espanjalaista. Kirjaa oli kuitenkin hauska lukea, koska se ei ottanut itseään kovin tosissaan. Voisin lukea Sánchezilta lisääkin ja suosittelen tätä niihin hetkiin, kun kaipaa luettavakseen (hyvin) kepeää kertomakirjallisuutta.

********

Veera Nieminen - Avioliittosimulaattori

Julkaistu: 2013
Sivumäärä 267 s.
Arvio: 4/5

Ostettu

Itäsuomalainen Aino salamarakastuu Länsi-Suomesta kotoisin olevaan Jussiin ja päättää muuttaa tämän kotitilalle kuukaudeksi nähdäkseen, että tuleeko suhteesta mitään. Kulttuurishokki on melkoinen, kun Jussin tuvassa vilkkainta keskustelua käykin seinäkello Jussin perheenjäsenten sijaan. Voiko rakkaus kestää hiljaista, varsinaissuomalaista arkea?

Pidin kirjan lukemisesta paljon ja tarina sai minut hihittelemään itsekseni useammassakin eri kohdassa. Tarinan herkullisinta antia oli ehdottomasti se kulttuurishokki, jonka suulas Aino kohtaa Jussin kotitilalla, Jussin sukulaisten kommunikointi kun tuntuu rajoittuvan vain satunnaiseen murahteluun ja muminaan. Kirjassa kuitenkin pohditaan myös sitä, että vaikka toiseen rakastuisi vaikka kuinka kohtalokkaasti, on silti perinpohjainen tutustuminen tähän henkilöön aivan toisenlainen prosessi. Ihmisellä on taustallaan aina suuri joukko elämäntapahtumia, jotka ovat muokanneet hänen persoonallisuuttaan. Ihmisen koko historiaa ei yhdessä viikonlopussa opita ja yllätyksiä saattaa tulla eteen vielä vuosienkin päästä.

Veera Niemiseltä taidetaan julkaista ensi syksynä muuten uusi kirja! Jäin kaipaamaan myös Jussin ja Ainon tarinalle jatkoa, mutta minulle käy mikä tahansa Niemisen kirjoittama.

********

Meredith Duran - A Lady's Lesson in Scandal

Julkaistu: 2011
Sivumäärä 385 s.
Arvio: 4/5

Ostettu

Simon St. Maurilla on ongelma. Hänen rikas sukulaismiehensä on hiljattain kuollut ja Simon on perinyt tämän kreivin arvonimen. Koska entinen kreivi ei kuitenkaan pitänyt Simonia erityisessä arvossa, hän on testamentannut kaikki rahansa tyttärilleen, joista toinen on tosin ollut kateissa lähes 20 vuotta. Simonilla on siis yhtäkkiä kaikki kreivin velvollisuudet, mutta ei minkäänlaista varallisuutta niistä huolehtimiseen. Jostain olisi rahaa saatava ja pian. Kun sitten sattuma heittää hänen tielleen Nellin, jonka Simon epäilee olevan kateissa ollut perijätär, tuntuu onni vihdoin kääntyneen.

A Lady's Lesson in Scandal oli ristiriitainen lukukokemus. En erityisemmin pitänyt kirjan alkupuoliskosta, lähinnä siksi, että Nell tuntui käyttäytyvän huomattavan paljon hänen 20+ ikävuottaan lapsellisemmin. Puolivälin jälkeen kuitenkin Simon ja Nell alkavat tosissaan keskustella keskenään ja whoa! Tuntui, kuin koko kirja olisi noussut jollekin ihan toiselle tasolle. Etenkin Simon oli hyvin monimutkainen persoonallisuus ja pidin siitä hienovaraisesta tavasta, jolla kirjailija henkilöhahmoa rakensi. Useampaan asiaan paremminkin vain vihjattiin ja jäi lukijan vastuulle rakentaa itse oma kuvansa kirjan päähenkilöistä. Kirja sijoittuu 1800-luvun lopulle ja olisin toivonut, että aikakaudesta olisi otettu enemmänkin irti. Durania on paljon kehuttu ja ihan varmasti luen hänen(kin) kirjojaan lisää!

Alyssa Cole: An Extraordinary Union

Julkaistu: 2017
Sivumäärä 320 s.
Arvio: 4/5

Ostettu

Olen jostain syystä viime aikoina taipunut siihen, että haudon näitä kirja-arvioita viikkokaupalla mielessäni. Tämänkin kirjan olen lukennut helmikuun alussa, mutta olen siitä lähtien pyöritellyt mielessäni kirjan eri teemoja ja etenkin niitä asioita, jotka koin kirjaa lukiessani ongelmallisina ja tarkastellut niitä melkein jokaisesta näkökulmasta. Tässä on toki se hyvä puoli, että kirjasta pystyy sanomaan jotain muutakin kuin "ihan kiva", mutta toisaalta ainakin minun aivoni tahtovat lähteä niin monimutkaisille tangenteille, että näistä teksteistä tahtoo tulla liiankin pitkiä. Jos muuten joku vielä ajattelee, että romantiikkakirjallisuus on aivot narikkaan tyylistä höttöhömppää, niin voin tällä omalla henkilökohtaisella n=1 kohortillani ainakin todistaa ihan päinvastaista. Parit yöunetkin on menneet näitä asioita vatvoessa, mutta se toki saattaa kertoa vähemmän genrestä, ja enemmän minun aivotoiminnastani (ylivilkasta).

Niin siis jokatapauksessa. Tämän päivän kirja An Extraordinary Union on historiallista romantiikkaa, joka sijoittuu hyvin mielenkiintoiseen paikkaan, Etelävaltioihin kuuluvaan Virginiaan ja vielä keskelle Amerikan sisällissotaa. Naispäähenkilö on myös poikkeuksellinen. Elle Burns on nuori afrikkalaisamerikkalainen nainen, jonka vanhemmat ovat vapautettuja orjia. Hän on elänyt rauhallista elämää Pohjoisvaltioissa, mutta on sodan syttyessä tullut siihen tulokseen, että hänen olisi tehtävä sodan voittamiseksi itsekin jotain ja pestautuu vakoojaksi. Tehtävä on tuonut hänet Richmondiin ja Konfederaation senaattorin taloon, jossa hän yrittää onkia senaattorilta ja tämän vierailta mahdollisimman paljon Pohjoisvaltioita hyödyttävää tietoa Konfederaation sotasuunnitelmista. Tehtävä laittaa hänet myös vaaraan ennennäkemättömällä tavalla, koska Ellen on jälleen asettauduttava orjan asemaan.

Apua Elle saa yllättäen Malcolm McCallilta, valkoiselta mieheltä, joka paljastuu Pinkertonin etsivätoimiston etsiväksi ja on Richmondissa suorittamassa omaa tehtäväänsä. Asiat menevät monimutkaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Elle ja Malcolm alkavat ihastua toisiinsa.

Orjuutta sivuavasta aiheestaan huolimatta An Extraordinary Union oli kuin raikas tuulahdus kaiken sen Regency-aikaan sijoittuvan, herttuoita vilisevän historiallisen romantiikan seassa. Regencyyn on niin helppo tarttua, mutta välillä on oikein hauskaa lukea myös muihin aikakausiin sijoittuvaa romantiikkaa ja toivoisinkin, että näitä kirjoitettaisiin enemmän. Lisäksi, kuten jo genren miesihanteita käsittelevässä jutussani taisinkin mainita, se, että päähenkilöistä edes toinen on jotain muuta kuin kaukaasialainen ei ole edes nykyaikana vielä niin kovin tavallista.

Miljöö ja aikakausi olivat kirjassa mielenkiintoisia ja hyvin kuvattu. Myös orjuuteen liittyviä ongelmia, sen aiheuttamia tuntoja ja sisällissodan motiiveja käsiteltiin monipuolisesti ja monista eri näkökulmasta. Kirjaa lukiessa pakostakin sivistyi ja mielenkiinto heräsi lukea aikakaudesta lisää. Ellen puolesta sai useammassakin kohdassa jännittää ja hänen asemansa haavoittuvuus naispuolisena orjana tuotiin hyvin esiin.

Elle oli muutenkin kirjan kantava voima. Olen nyt lukenut Colelta 1,5 kirjaa ja ainakin näiden perusteella voin sanoa, että hän kirjoittaa mahtavia, voimaannuttavia, monisyisiä, erittäin älykkäitä ja itsenäisiä naispäähenkilöitä, joista ei voi kuin pitää. Colen naispäähenkilöt saavat asioita aikaiseksi, eivätkä anna minkään asettua tielleen. He eivät kaikesta tästä huolimatta tunnu kuitenkaan liian täydellisiltä, vaan heidät on varustettu aimo annoksella itsekriittisyyttä.

An Extraordinary Unionia on monessa eri blogissa jälleen kehuttu, mutta lukukokemus ei ollut kuitenkaan minulle täysin ongelmaton. Oikeastaan ne asiat, jotka minua tarinassa häiritsivät voisi tiivistää kahteen seikkaan. Ensinnäkin kirjalla tuntui olevan kolme päähenkilöä; Elle, Malcolm ja Malcolmin penis. Toiseksi kaksi näistä edellämainituista käyttäytyivät ajoittain kuin idiootit.

Kun kirjassa on niinkin loistava sankaritar kuin Elle, muodostuu ongelmaksi helposti se, että myös kirjan sankarin täytyisi yltää hänen tasolleen. En ole oikein vieläkään vakuuttunut siitä, että Malcolm olisi päässyt edes lähelle. Huomasin nimittäin yhdessä kohtaa kirjaa jälleen kerran toivovani, että joskus romantiikkakirjallisuudessa rikottaisiin sitä kirjoittamatonta sopimusta, jonka mukaan takakannessa mainitut henkilöt ovat se kirjan pääpari ja Elle olisi lähinnä antanut Malcolmille kunnon potkun persuuksiin ja ratsastanut auringonlaskuun joko onnellisena yksistään tai sitten jonkun paremman ja fiksumman miehen kanssa. Valitettavasti näin ei käynyt.

Malcolm esitellään kirjan alussa hyvin edistyksellisenä henkilönä, mitä rotukysymyksiin tulee (siis ainakin hänen omasta mielestään). Tätä käsitystä kuitenkin vähä vähältä murennetaan kirjan edetessä, kun Elle osoittaa Malcolmille kaikki ne tavat, joilla Malcolmin ajattelu on suorastaan virheellistä ja miten Malcolm on valkoisena miehenä täysin etuoikeutetussa asemassa. Toki tämä saa Malcolmin puntaroimaan omaa käytöstään, mutta kirjan suurin ongelma lienee siinä, että en ollut yhtään vakuuttunut, että Malcolm yrittää käytöstään silti tosissaan muuttaa.

Elle vääntää Malcolmille ratapölkystä useampaan eri kertaan, miten tämä heidän juttunsa hyvin todennäköisesti johtaa siihen, että Elle pääsee jollain karmaisevalla tavalla hengestään, samalla kun Malcolm saa korkeintaan näpäytyksen sormille. En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella siitä, että tästäkin huolimatta Malcolm jatkaa Ellen piirittämistä aika sinnikkäästi, lähinnä koska se kirjan kolmas päähenkilö on vain päättänyt niin. Jostain syystä myös aivan päivänselvissä vaaratilanteissa, joka yleensä kohdistuu nimenomaan Elleen, hoitaa Malcolmin penis suurimman osan ajattelutyöstä.

Toki Malcolm ihailee Ellea myös hänen älykkyytensä ansioista ja Malcolmin käytös järkevöityy loppua kohden, mutta minulle se oli kuitenkin vähän too little, too late. Suosittelen silti tätä kirjaa, jos en nyt muuten niin Ellen, sekä äärettömän mielenkiintoisen ja historialliselle romantiikalle poikkeuksellisen miljöön ja aikakauden takia.

Klaukkala saved my life

Klaukkala - Laura Paloheimo

Julkaistu: 2012
Sivumäärä 319 s.
Arvio: 4/5

Kirjastosta

Olen valitellut täällä blogissa viime aikojen huonoa tuuriani kirjojen kanssa. Minusta alkoi jo tuntua, että rämmin lopun ikääni huonojen kirjojen suossa ja maailmasta on hyvät kirjat loppuneet kokonaan. Onneksi jouluna valikoin lomalukemiseksi Klaukkalan, joka tuntui olevan juuri oikea kirja oikeaan aikaan. Se nykäisi minut viimein irti huonojen kirjojen kierteestä ja sai minut taas uskomaan, että elämä jatkuu sittenkin.

Kirja kertoo Juliasta, jolla tuntuu olevan elämä mallillaan. Sulhaseksi on löytynyt rikas kahvisuvun perijä ja elämä on pelkkää Chanelia aamusta iltaan. Fiinin sulhasen maailmaan sopeutuminen ei kuitenkaan suju käden käänteessä, etenkin kun Julia ei ole syntynyt kultalusikka suussa. Seurapiirit ja huippumuoti ovat myös täynnä kirjoittamattomia sääntöjä, joiden rikkomista on syytä vältellä viimeiseen saakka.

Kun asiat sitten menevät kunnolla pieleen, huomaa Julia olevansa matkalla kotikonnuillensa Klaukkalaan, paikkaan, jonne hän ei ajatellut koskaan palaavansa.

Klaukkala oli minulle lukukokemuksena erittäin positiivinen yllätys. Takakansitekstin perusteella epäilin, että tarina olisi jonkinlainen suomalainen risteytys Sweet Home Alabama-elokuvaa ja chicklitmäistä shoppailuintoa, enkä ollut kovin väärässä. Toki jo kirjan ensimmäisillä lehdillä varoitetaan tuotesijoittelusta, mutta Louboutinia, Dioria ja kumppaneita vilisee kirjassa silti suorastaan hengästyttävä määrä. Vaikka jo lukiessani mietin, että jatkuva huippumuotimerkkien namedroppailu tulee takuulla olemaan asia, joka jakaa lukijoiden mielipiteitä, oli se kuitenkin jotenkin niin herkullisen häpeämätöntä, että en voinut itse olla asiasta kuin kierolla tavalla ilahtunut. Kirjailija selkeästi tietää mistä puhuu ja tarinasta toki lukijakin saa parhaiten irti, jos on joskus Voguensa lukenut.

Kirjan huumori iski minuun täysin. Huomasin hihitteleväni tarinan kiemuroille tämän tästä. Etenkin tämä kuvaus nykymaailmanmenosta osui mielestäni suoraan napakymppiin:

Hemmon syntymäpäivä oli oikeasti vasta elokuussa. ... Tänä vuonna juhlia oli aikaistettu, sillä aitoon rapujuhla-aikaan päivänsankari olisi maailmanympäryspurjehduksella. Missäpä muuallakaan? Peloton kaksituhattalukulainen ei pakettimatkoihin tyytynyt. Hän matkasi riippuliitäen, vuoristokiipeillen tai juoksi halki autiomaiden päästäkseen lopulta uhmakkaan elämän makuun trooppisen sairaalan teho-osastolla. Siinä sitä oli aikaa miettiä elettyjä päiviä, kun kirurgi kaiveli soraa kantapäistä.

Mielenkiintoisia tyyppejä kirjassa on runsaasti ja jopa siinä määrin paljon, että olisin toivonut laajan henkilögallerian hienoista karsimista. Tässä minulla tosin saattaa olla vähän oma lehmä ojassa, koska kirjassa oli muutama erityisen mielenkiintoinen henkilöhahmo, joille olisin toivonut huomattavasti enemmän sivutilaa.

Jonkin verran tarina kärsi esikoisteoksen ongelmista. Aina ei esimerkiksi ollut täysin selvää, että kuka tarinan henkilöistä kulloinkin oli äänessä. Loppuratkaisu tuntui myös vähän liian tiukalta täyskäännökseltä kirjan alkuasetelmiin, eikä se onnistunut minua täysin vakuuttamaan. Joka tapauksessa nautin kirjan lukemisesta ja olin erittäin iloissani, kun huomasin kirjastossa, että Mama Mojo on Klaukkalan jatko-osa. Julian ja kumppaneiden seuraan palaan oikein mielelläni uudelleenkin.

Salakuljetusta, suhmurointia ja oikeasti pelottava vihollinen

Six Degrees of Scandal - Caroline Linden

Saatavilla myös suomeksi nimellä Uskomattomia skandaaleja

Julkaistu: 2016
Sivumäärä: 387 s.
Arvio: 4/5

Ostettu

Olivia Townsend on pulassa. Hän on hiljattain jäänyt leskeksi ja saanut huomata, että hänen hyvin toimeentuleva aviomiehensä ei olekaan jättänyt jälkeensä minkäänlaista omaisuutta. Olivia on siis puilla paljailla. Kaiken kukkuraksi kuolleen aviomiehen vanha tuttava lordi Clary on tehnyt selväksi, että haluaa tehdä Oliviasta rakastajattarensa, eikä tunnu kaihtavan mitään keinoja tehdäkseen suunnitelmastaan totta.

Kun Olivia sitten saa vahingossa tietää, että aviomiehen ja Claryn keskinäiset liiketoimet eivät ole varsinaisesti kestäneet päivänvaloa, näkee hän tässä ainoan tilaisuutensa päästä Clarysta eroon. Liiketoimien selvittämiseksi Olivia saa yllättäen avukseen nuoruudenrakastettunsa James Westonin, joka haluaa tehdä kaikkensa hyvittääkseen Olivialle aikanaan tekemänsä vääryyden.

Six Degrees of Scandal on historiallista romantiikkaa ja Scandalous-kirjasarjan neljäs osa. Kaikki aiemmat sarjan kirjat on kerrankin jopa suomennettu. En ole niitä lukenut, mutta kirja toimi kohtalaisen hyvin myös yksinään. Toisaalta jäin miettimään sitä, että Olivian ja etenkin Claryn hahmot olisivat olleet vielä moniulotteisempia, jos aiemmat osat olisi lukenut.

Kirjassa oli paljon elementtejä, joista pidin. Luin tämän kirjan aika pian Lurjuksen lemmityn jälkeen, enkä voinut olla vertailematta kirjoja keskenään. Siinä missä Lurjuksen lemmityssä päähenkilöt rakastuvat toisiinsa parissa päivässä, ovat tämän kirjan päähenkilöt tunteneet toisensa lapsesta saakka. Kirjan alussa kuvataankin Olivian ja Jamesin lapsuutta, rakastumista ja tapahtumia, jotka lopulta erottavat heidät toisistaan. Kahden nuoren ihmisen romanssin kuvaus on suloinen, mutta toisaalta tuo esiin myös sen naiiviuden, joka heidän maailmankatsomuksessaan yhä on.

Kun päähenkilöiden tiet jälleen kohtaavat vuosia myöhemmin, joutuu etenkin Olivia rakentamaan luottamuksensa Jamesiin uudestaan. Jos kirjassa jotain valittamisen aihetta on, niin ehkä juuri se, miten helposti ja nopeasti tämä tapahtuu. Toisaalta on selvää, että Olivia ja James rakastavat yhä toisiaan, joten en ole vieläkään oikein varma siitä, että tarvitseeko tarina edes mitään suurta draamaa ja angstia, jotta nämä kaksi päätyvät jälleen yhteen. Ehkä joskus vähemmän on enemmän.

Kirja onnistui puolivahingossa tuomaan esiin myös erään romantiikkakirjallisuudessa selkeästi ylikäytetyn juonielementin. Erilaiset Big Mis(understanding)it eli isot väärinkäsitykset ovat romantiikkakirjallisuuden peruskauraa. Usein suurin ongelma väärinkäsitysten kanssa on se, että päähenkilöt eivät osaa puhua keskenään asiasta ja siten ratkaista koko juttua noin kirjan sinulla 50. Tässä kirjassa Olivia ja James sentään osaavat keskustella keskenään, mutta huomasin koko ajan odottavani sitä, että James alkaisi syyttää Oliviaa heidän eroonsa johtaneista tapahtumista, vaikka Olivia ei olisi pystynyt vaikuttamaan tapahtumiin yhtään mitenkään. Koska näin ei käynyt ja koin asian erittäin raikkaaksi vaihteluksi (tarkoittaen siis, että tätä tapahtuu muissa genren kirjoissa todella paljon), tulin siinä jälleen kerran pohtineeksi, että kyllä vaan romantiikkagenressä välillä riittää kaikenlaisia tampioita miespäähenkilöiksi.

James oli mahtava muutenkin. Hän luotti Oliviaan ja tämän vahvuuksiin, tuki häntä kun Olivia ei itse uskonut itseensä ja kehui, kun Olivia suoriutui jostain vaikeasta. Jos siis romantiikan alfaurokset kyllästyttävät, kannattaa kokeilla Jamesin tarjoamaa beetaa.

Lurjuksen lemmittyyn nähden suurin ero oli kuitenkin kirjan pahiksessa. Siinä missä Londonin kirjassa pahis oli tungettu tarinaan vain sen vuoksi, että täytyyhän sellainen olla, aiheutti tässä tarinassa lordi Clary ihan todellista vaaraa. Claryn toiminta oli kuin oppikirjaesimerkki seksuaalisesta häirinnästä. Hän aloittaa pienesti ja harmittomasti, niin ettei Olivia oikein itsekään usko, että Clary hänestä jotain haluaa. Tilanne kuitenkin eskaloituu pikkuhiljaa, samalla kun Clary kaikin tavoin nakertaa Olivian itseluottamusta ja saa tämän uskomaan, että Olivialla ei kohta ole muita tukijoita tai ystäviä, eikä oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin taipua Claryn vaatimuksiin. Clarysta ei myöskään niin vain päästä eroon. Hän on kuitenkin vaikutusvaltaa ja suhteita omaava aatelinen ja Olivia köyhä leski. Loppuratkaisu on ehkä vähän liian kätevä, mutta ei kuitenkaan niin siististi paketoitu, etteikö se olisi suurin piirtein uskottava.

Tykkäsin tästä kirjasta ja varmaankin luen Scandalous-sarjasta vielä muutakin. Jos siis haluaa lukea suomeksi oikein perinteistä historiallista romantiikkaa, niin tätä kirjaa kannattaa kokeilla.