Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkukaupunki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkukaupunki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Ansa Tulivaara: Dekolteen kääntöpiiri

Julkaistu: 2018
Sivumäärä 282 s.
Arvio: 3/5

Saatu kustantajalta, kiitoksin!

Sisältövaroitus: pettäminen, parisuhdeväkivalta, raiskaus

Laitan tämän kirjan alkuun ensimmäistä kertaa sisältövaroituksen, koska tuo kolmas tuli eteeni tässä kirjassa niin puskista, että siitä lienee syytä varoittaa muitakin. SV koskee myös tätä blogitekstiä.

Dekolteen kääntöpiiri oli minulle kesän ristiriitaisin lukukokemus, jonka huomaa myös siitä, että kirjan suhteellisesta lyhyydestä huolimatta sen lukeminen kesti minulla melkein kaksi kuukautta. Tarinassa oli paljon hyvää, mutta myös tekijöitä, jotka eivät vain minulla lukijana henkilökohtaisesti toimineet. Sitten oli se yksi kohta, jolloin etsiskelin jo tulitikkuja, jotta voisin tuikata koko kirjan tuleen, mutta palataan siihen myöhemmin.

Tarina alkaa, kun Krista päättää palata vanhan mummulansa maisemiin Pohjanmaalle. Hän on juuri päässyt irti epäterveestä suhteesta ja päättää vihdoin elää vain ja ainoastaan itselleen, häpeää tuntematta. Pikkukylästä onneksi löytyy paljonkin halukkaita avittamaan Kristaa tässä projektissa. Pohjanmaalle hakeutuu myös Kristan sisko Tea, joka on juuri palannut Israelista. Tea ei kaipaa pikkukylässä tarjolla olevia huvituksia vaan yrittää etsiä omaa hukassa olevaa identiteettiään. Kesän aikana ihmissuhteet joutuvat koetukselle, uusia syntyy ja vanhoja loppuu. Kuka lopulta päätyy kenenkin kanssa yksiin?

Hyvät...

Olin erittäin innostunut lukemaan tämän kirjan, koska päällisin puolin se vaikutti juuri siltä romanttiselta kirjallisuudelta, jota olin suomalaiseen kirjallisuuskenttään kaivannut. Ansa Tulivaaran taakse kätkeytyy Päivi Artikainen ja Kirsi Haapamatti, kaksi kirjoittamisen ammattilaista, mikä tekstissä selvästi myös näkyy. Kielellisesti teksti on laadukasta ja siinä on mukavaa imua, joka kuljettaa tarinaa sujuvasti eteenpäin. Arvostin sitä tapaa, jolla kirjailijat ovat selvästi halunneet lähteä tekemään omaa juttuaan ja nostamaan suomalaisen romanttisen kirjallisuuden tasoa ja arvostusta.

Se on kyllä pakko sanoa, että vastaavantyyppiseen kirjaan en ole aiemmin suomeksi kirjoitettuna juurikaan törmännyt. Kirjan henkilöt ovat anteeksipyytelemättä omia itsejään ja etenkin Krista tekee mitä tahtoo ja juuri sen kanssa, kenen tahtoo. Pidin siitä, että vaikka seksiä tässä kirjassa on paljon, en silti ollut huomaavinani syyllistämistä tai huoriteltua asiaan liittyen. Etenkin Krista olisi ollut tähän oivallinen kohde, mutta pakollisen kylän akkojen peruspaheksunnan lisäksi kukaan ei juurikaan kiinnittänyt hänen lukuisiin ihmissuhteisiinsa erityistä huomiota.

pahat...

Samalla, kun olin tunnistavinani sen, että kirjailijat ovat varta vasten lähteneet Dekolteen kääntöpiirillä työntämään ns. "sallittujen aiheiden" raja-aitoja suomalaisessa kirjallisuudessa kauemmaksi, jouduin kuitenkin käymään itseni kanssa jatkuvaa köydenvetoa aiempien lukukokemusteni ja kirjan minulle etukäteen aiheuttamien odotusten kesken. Olisin nimittäin toivonut kirjalta lopulta rohkeampaa lähestymistapaa juonen teemoihin, mutta lopulta kävi kuitenkin niin, että se radikaalius, jota tarinalta odotin, kuoli lopulta pihisevän kuoleman tarinan edetessä. Heräsin yhdessä vaiheessa siihen, että se sanoma jota kirja välitti, kiertyi lopulta aika ankean konservatiiviseksi ja heteronormatiiviseksi. Olisin toivonut enemmän.

Dekolteen kääntöpiiri on myös se syy, miksi kirjoitin blogiin viime viikolla tekstin genreodotuksista. Minulla oli nimittäin suuria vaikeuksia saada tarina toimimaan itselleni niissä genreissä, joita yleensä luen. Tosin tässä törmäsin taas siihen, että onko oma syyni, että yritin tunkea kirjaa laatikoihin, joihin se ei välttämättä sovi eikä ole sopimaan tarkoitettukaan, mutta ottaen huomioon, että tarina käyttää kuitenkin tiettyjen genrejen perusrakenteita hyväkseen, oli pohdinta silti mielestäni oikeutettu.

Kirjailijat genrettävät Dekolteen kääntöpiirin moderniksi romantiikaksi, mutta siihen nähden romanssit, joita tarina sisältää, olivat aivan liian epäuskottavia. En vain osta sitä, että jos henkilöt suurimman osan tarinaa ensin keskittyvät naiskentelemaan keskenään ristiin rastiin, niin sitten he yhtäkkiä saavat jonkin monogamiaherätyksen kuin salama kirkkaalta taivaalta ja päätyvät onnellisesti yhteen vain yhden henkilön kanssa. Jotta tämmöinen juonikuvio olisi uskottava, on sen rakentamiseen nähtävä tarinassa enemmän vaivaa kuin "näin nyt vaan kävi", ihmisen käyttäytymismallit kun harvoin muuttuvat yhdessä yössä. Tarinan loppuvaiheessa olin valmis antamaan muodostuneille pareille noin 6 kuukautta elinaikaa, vaikka epilogi jääräpäisesti yrittää muuta vakuuttaakin.

Tarina ei toiminut minulle myöskään eroottisena kirjallisuutena. Kirjassa on toki niin paljon seksiä, että yhdessä vaiheessa olin lähes vakuuttunut siitä, että nyt on kyllä paikallisella R-kiskalla kesäkisa, jossa eniten leimoja panokorttiinsa kerännyt tyyppi saa kesän lopulla ilmaisen jätskin. Seksi ei valitettavasti vaan ollut erityisen seksikästä, vaan enemmän tyyliä palikka A koloon B ja suurin osa ns. seksikohtauksista oli kuitattu muutamalla lauseella. Olisinkin toivonut, että määrän sijaan kirjailijat olisivat mieluummin panostaneet laatuun. Erotiikan pitäisi saada sukat pyörimään lukijansa jaloissa. Tässä kirjassa seksikuvaukset lähinnä puuduttivat.

Tulin lopulta siihen tulokseen, että vaikka kuvittelin olevani tämän kirjan parhainta kohderyhmää, en sitä lopulta todellakaan ollut. Suosittelisin kirjaa niille, joita ei romanttinen kirjallisuus yleensä juurikaan kiinnosta, koska tästä on karsittu pois kaikki se sentimentaalisuus, joka tuntuu usein karkottavan lukijat esimerkiksi juuri romantiikkagenren parista.

ja rumat.

Se raiskaus...

*Erittäin syvä huokaus*

Seuraa palopuhe, haen saippualaatikkoni:

Rakkaat kirjailijat (tarkoitan nyt ihan kaikkia, en vain Artikaista ja Haapamattia): Mietitäänpä hetki mitä on raiskaus. Raiskaus on tapahtuma, jossa uhrin itsemääräämisoikeus omaan vartaloonsa riistetään väkivaltaisesti ja perinpohjaisesti. Raiskaus usein traumatisoi. Se saattaa rikkoa psyykkeitä, perheitä ja elämiä. Raiskaus saattaa myös riistää uhrinsa turvallisuudentunteen ympäröivään maailmaan ja luottamuksen muihin ihmisiin. Sodissa raiskaus on ase. Raiskauksesta on mahdollista toipua ja moni toipuukin, mutta usein tämä on pitkä tie.

Kuulostaako tämä teistä aiheelta, jota on syytä käsitellä kevyesti ja huolimattomasti? Ei? No hyvä.

Katsotaanpa sitten hetki sitä populaarikulttuuria, joka meitä ympäröi. Raiskaus on siinä läsnä kaikkialla. Kuinka monta kertaa olette alkaneet katsoa uutta poliisisarjaa tai aloittaneet dekkarin, joka alkaa alastoman, raiskatun, murhatun, nimettömän, tarinattoman naisen vartalolla? Laurapalmerilla, kuten joku Twitterissä osuvasti kirjoitti? Kuinka monta kertaa tämä naisuhri on juonessa vain siksi, että joku toinen ihminen, usein mies, saadaan motivoitua toimintaan? Olettehan huomanneet, että meillä on myös televisiosarjoja, jotka ehdoin tahdoin poikkeavat lähdemateriaalistaan, jotta jälleen kerran yksi nainen saadaan raiskattua? Olettehan huomanneet, että meillä on viihdettä, jossa melkein myymälävarkauttakin ja sen seuraamuksia käsitellään painokkaammin ja vivahteikkaammin kuin raiskausta?

Kuinka monta kertaa olette sen sijaan lukeneet tai nähneet tarinan, jossa raiskaus on juonessa siksi, että uhri nostetaan keskiöön? Jossa uhrin kokema seksuaalinen väkivalta on osa hänen taustatarinaansa, ei jonkun toisen? Jossa oikeasti käsitellään niitä ajatuksia ja tuntemuksia, joita tälläinen tapahtuma uhrilleen aiheuttaa ja näytetään, mitä kaikkea toipuminen todella vaatii? Ei niin kovin usein, eikös vaan?

Palataanpa takaisin Dekolteen kääntöpiiriin. Dekolteen kääntöpiirissä on raiskauskohtaus, joka on täysin turha. Täysin turha. Se ei vaikuta kirjan henkilöiden käyttäytymiseen mitenkään, siihen ei muussa kirjassa viitata mitenkään, sitä ei käsitellä mitenkään ja etenkään sitä ei pohjusteta mitenkään, joten kun se luvussa 54 erään henkilön takaumana läväytetään lukijan eteen, tuntuu se kuin minua olisi henkilökohtaisesti juuri lyöty vasten kasvoja. Dekolteen kääntöpiirin raiskauskohtaus on yksityiskohtaisemmin ja monisanaisemmin kuvattu kuin suurin osa kirjan suostumuksellisesta seksistä. Jos ei tämä ole kieroa niin en tiedä mikä sitten.

En pysty päättelemään tästä mitään muuta kuin sen, että Dekolteen kääntöpiirissä on raiskauskohtaus vain shokkiarvonsa vuoksi. Kirjassa on raiskauskohtaus, koska se on kätevä juonikuvio, jolla voidaan halonkokoisella punakynällä alleviivata sitä, miten tekijä on ihan Paska Jätkä. Tämäkin on täysin turhaa, koska tekijän narsistinen käytös on tehnyt asian päivänselväksi jo ennen raiskausta.

Rakkaat kirjailijat (ihan kaikki, edelleen). Jos harkitsette raiskauskohtauksen lisäämistä kirjaanne, miettikää moneen kertaan. Kenen tarinan haluatte oikeasti kertoa, kenen vuoksi kohtaus tarinassanne on? Jos harkitsette kohtauksen lisäämistä vain siksi, että se on kätevä ja nopea tapa pahuuden osoittamiseen tai muiden motivoimiseen, sorrutte lähinnä käyttämään loppuunkulunutta juonikuviota, jota on käytetty tuhansia ja tuhansia kertoja aiemminkin. Ei kuulosta erityisen omaperäiseltä ja on myös varsin laiskaa juonitusta. Miettikää myös sitä, että jos heittelette raiskausta kirjojenne juoniin puolihuolimattomasti, ilman että tapahtuneen seurauksia käsitellään uhrin kannalta pätkääkään, olette henkilökohtaisesti osavastuussa seksuaalisen väkivallan arkipäiväistämisessä. Olette henkilökohtaisesti osavastuussa siitä, että raiskauskulttuuri voi ja porskuttaa oikein hyvin. Se tarkoittaa, että te olette osa ongelmaa. TE OLETTE OSA ONGELMAA.

Ei mulla taas muuta.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Talia Hibbert: A Girl Like Her

Julkaistu: 2018
Sivumäärä 310 s.
Arvio: 5/5

Ostettu 

Joskus sitä vaan tietää heti kirjaan tarttuessaan, että nyt ollaan hyvän äärellä. Tania Hibbert on ollut Romancelandian somessa melkein kaikkien huulilla nyt keväästä asti ja A Girl Like Herin luettuani ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi.

Kirjan epilogi alkaa varsinaisella rytinällä ja heti seuraavassa kappaleessa päähenkilö Ruth tuskailee kuukautistensa kanssa. Mieleeni tuli heti kaikki se keskustelu, jota Suomessakin on käyty siitä, miten tabu aihe kuukautiset edelleen ovat etenkin nuortenkirjallisuudessa, vaikka naispäähenkilöitä siinäkin riittää vaikka kuinka paljon. Pakko on sanoa, että kovin usein ei kuukautisiin oikein kunnolla törmää edes romantiikkakirjallisuudessa, joka kyllä kieltämättä on aika hiton outoa.

A Girl Like Herissa Ruth on kuitenkin kovin tutun ongelman edessä. Kuukautiset ovat alkaneet yllättäen ja tampoonit ovat tietenkin loppu. Ei muuta kuin vessapaperia pöksyihin ja kaupoille. Kauppareissulla Ruth sananmukaisesti törmää Evaniin, ex-sotilaaseen, joka on juuri muuttanut paikkakunnalle sepänhommien perässä ja on tietämättään Ruthin uusi naapuri. Evanin seurana on valitettavasti David, paikkakunnan rikkain ja suosituin mies, jolla on Ruthin kanssa ikävä menneisyys. David on pitkälti se syy, jonka vuoksi Ruth on lähes erakoitunut asuntoonsa rakastamiensa sarjakuvien keskelle ja harvoin uskaltaa näyttäytyä Ravenswoodin pienessä kaupungissa.

Ruthiin tutustuttuaan Evan kuitenkin haluaa vetää tämän kuorestaan ulos, eikä ystävystymisestä huolimatta lakkaa toivomasta, että heidän suhteessaan olisi kuitenkin jotakin enemmän.

En yhtäkkiä keksi mitään asiaa, mistä en olisi tässä kirjassa pitänyt. Kirjan henkilöt ovat moniulotteisia ja kaukana täydellisestä ja kirjan tapahtumat ovat uskottavia niin henkilöiden historian kuin persoonallisuudenkin näkökulmasta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarinassa ei juurikaan ole, vaan konflikti syntyy lähinnä siitä, miten autistinen Ruth oppii luottamaan sekä itseensä, että Evaniin ja antaa itselleen luvan rakastua ja ottaa rakkautta vastaan, ylipäätään myöntää olevansa toisen ihmisen rakkauden arvoinen.

Kirjaa lukiessani tajusin myös, että romantiikkagenressä on ihan liikaa kirjoja, joiden keskeinen konflikti on se, minkäasteinen kusipää tarinan miespäähenkilö sattuu kulloinkin olemaan. Olikin erittäin virkistävää lukea kirjaa, jossa lähes kaikki Ruthin ja Evanin suhteeseen liittyvät ongelmat olivat lähtöisin Ruthista, ei siitä miten sitoutumiskammoinen tai insensitiivinen Evan on. Toki Evankin joutuu tarinan myötä kasvamaan, mutta Ruth on se, jolta kasvua eniten vaaditaan.

Evan nousi muutenkin uudeksi suosikiksi romantiikkakirjallisuuden miespäähenkilöiden galleriassani. Sen jälkeen, kun hän on kokannut ruokaa uudelle naapurilleen, jonka tässä kohtaa kuvittelee vielä olevan omissa oloissaan viihtyvä, kärttyinen vanha mies, hän vie ruokaa myös uuden työkaverinsa Zachin syöpää sairastavalle äidille. Zachin reaktio tähän hyvän tahdon eleeseen tiivistää koko Evanin persoonan:
"You're... you're just a nice fucking guy. Aren't you?
Evan onkin päähenkilötyyppiä, josta olen nähnyt käytettävän kuvausta cinnamon roll eli korvapuusti:



Luotettava, kiltti ja kannustava, aina paikalla kun tarvitaan.

Pidin myös siitä tavasta, jolla Hibbert tarttuu hillittyyn ja huomaamattomaan tapaan muihinkin romantiikkakirjallisuudessa usein vallitseviin ongelmallisiin asenteisiin. Hibbert on sanonut kirjoittavansa vain plus-kokoisia naispäähenkilöitä, mutta merkittävää on se tapa, millä asia tuodaan kirjoissa esiin. Ruthin koko nimittäin mainitaan kyllä kirjassa, mutta lähinnä sivulauseessa. Ruth on täysin tyytyväinen omaan ulkonäköönsä ja luonnollisesti Evan on myös. Jos Ruth ei mahdukaan normaalipainoisiin standardeihin, se ei ole kuitenkaan asia, johon kirjassa hetkeäkään keskityttäisiin. Kukaan ei mainitse laihduttamista kertaakaan.

Omasta reaktiostani huomasin myös, kuinka naishenkilöhahmoja, joilla on ollut enemmän kuin "normaali" määrä seksisuhteita (mitä se normaali sitten ikinä tarkoittaakaan ja onko sitä edes (ei)) romantiikkakirjallisuudessa yleensä kohdellaan. Kirjassa tulee nimittäin kohta, joka olisi omiaan slut shamingille eli huorittelulle. Reaktio tähän hetkeen on kirjassa kuitenkin vain pelkkä olan kohautus. Koska itse nähtävästi odotin automaattisesti jotain ihan toisenlaista, kauhistelevaa asennetta, niin olihan se varsin pysäyttävää kun sitä ei sitten tullutkaan.

Ravenswood-sarjaan kuuluu myös Damaged Goods-novelli (1.5) ja nyt elokuun alussa on ilmestymässä sarjan toinen osa Untouchable, joka kertoo Ruthin siskon Hannahin tarinan. Olen päässyt lukemaan sen ennakkokappaletta ja kaikin puolin kirja vaikuttaa olevan vähintään yhtä mahtava kuin tämäkin.

A Girl Like Herin myötä Hibbert pääsee ehdottomasti listalleni silmällä pidettävistä kirjailijoista!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...