Priden lukuhaaste: Shira Glassman - Knit One, Girl Two

Julkaistu: 2017
Sivumäärä 68 s.
Arvio: 3/5

Ostettu

Pride-viikon haastepostaukset jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa on Shira Glassmanin Knit One, Girl Two, jolla on jotenkin tosi kiva kansi, kuten jo aiemmassa kirjavinkkipostauksessani mainitsin. Luulen, että se on tuo kannen pirteä vihreä väri, joka minua kiehtoo.

En tiedä, voiko Knit One, Girl Twota sanoa varsinaisesti lyhytromaaniksi, sen verran lyhyt se tosiaan on. Ehkä ylipitkä novelli voisi olla määrittelynä parempi? Tarinassa indievärjääjä Clara hakee inspiraatiota uuteen sukkalankaklubiinsa, kun näkee yllättäen eräässä galleriassa Daniellen värikkäät maalaukset. Maalausten värimaailma sopii sukkalankoihin kuin langankierto pitsineuleeseen ja Clara ottaa Danielleen yhteyttä ehdottaakseen yhteistyötä. Claran iloksi Danielle kiinnostuu ehdotuksesta oitis ja osoittautuu muutenkin varsin kauniiksi ja mielenkiintoiseksi naiseksi.

Kirjan/novellin lähtökohdat olivat oikein mielenkiintoiset, koska tässä liikutaan kuitenkin neulonnan ja neulelankojen maailmassa, joka on minulle varsin tuttu. Erinäistä namedroppailua olikin ihan mukava määrä, mutta olisi saanut olla enemmänkin, koska olin epänormaalin kiinnostunut siitä, että millä ohjeella fiktiivinen Clara oli esittelemänsä pitsihuivin oikein neulonut. Samalla tosin pohdiskelin, että kuinka paljon juonesta menee ohi, jos kansainvälinen neuleyhteisö ei ole tuttu tai lukija ei tiedä, millaisella fanaattisuudella käsinvärjättyyn sukkalankaan siellä suhtaudutaan.

Lyhyydestään huolimatta minulla oli yllättävän suuria vaikeuksia saada luettua kirjaa loppuun. Eniten tämä ehkä johtui siitä, että en oikein saanut päähenkilöistä kunnon otetta. Tarinan lyhyyden vuoksi päähenkilöiden persoonallisuuden kehitys jäi aika pinnalliseksi, eikä kovin syvälle päästy siihen, millaisia ihmisiä Clara ja Danielle lopulta oikein ovat. Toisaalta kirja nojasi aika voimakkaasti myös siihen, että lukijalla on kohtalaisen hyvät perustiedot juutalaisuudesta, joka selvästi on tärkeä peruskivi molempien naisten identiteetissä. Jos siis lukija ei tiedä, millainen merkitys esim. juutalaisella sapatilla on tai millaisia perinteitä siihen liittyy, menee taas kohtalaisen olennaisia asioita juonesta jälleen kerran ohi.

Koska kirjassa keskityttiin melkein enemmän lankojen käsinvärjäyksen ongelmien pohdintaan kuin sen päähenkilöihin, jäi Claran ja Daniellen välinen romanssikin aika mitäänsanomattomaksi. Naisten välinen suhde ei ehdi kirjan aikana juurikaan kehittyä ja se on vielä varsin alkutekijöissään, kun kirja jo loppuu. Jotenkin myös tuntui, että naisten välille ei synny oikein minkäänlaista jännitettä, joten kun he lopulta ilmaisevat toisilleen keskinäisen kiinnostuksensa, ei se minussa lukijana herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita suuntaan tai toiseen.

Clara ja Danielle vaikuttivat kuitenkin oikein mukavilta henkilöiltä, joiden maailma olisi varmasti avautunut aivan eri lailla, jos tarinassa olisi ollut esim. 100 sivua lisää. Kaiken kaikkiaan tämä kirja menee kategoriaan "ihan kiva". Mielenkiintoista on, että Glassmanin kirjoittama Cinnamon Blade-kirja on tämän kirjan sisartarina. Clara ja Danielle kun ovat molemmat innoissaan Captain Werewolfin fiktiivisestä maailmasta, johon Cinnamon Blade kuuluu ja kuluttavat tähän liittyvää fanifiktiota. Sen kirjan kuitenkin varmasti vielä luen!

Priden lukuhaaste: Austin Chant - Peter Darling

Julkaistu: 2017
Sivumäärä 207 s.
Arvio: 4/5

Ostettu

Pride-kuu on parhaillaan käynnissä ja Yöpöydän kirjat-blogissa on sopivasti tällä viikolla Pride-viikon lukuhaaste. Ajattelin osallistua haasteeseen ainakin kahdella kirjalla, joista tämä Austin Chantin Peter Darling on ensimmäinen. Aiemmin tässä kuussa esittelin jo mielenkiintoisia sateenkaarikirjoja.

Peter Darling jatkaa Peter Panin tarinaa. Peterin elämä tosimaailmassa on käynyt tukalaksi ja hän päättää palata Mikä-Mikä-maahan, jossa saa elää poikana, joksi itsensä tuntee. Poika, joka ei koskaan kasva aikuiseksi on kuitenkin tehnyt juuri niin ja asiat Mikä-Mikä-maassa ovat varsin erilailla kuin ennen. Peter joutuu tosissaan pohtimaan omaa johtajuuttaan ja suhtautumistaan Mikä-Mikä-maan muihin asukkaisiin, kun sotaleikit käyvätkin yllättäen verisiksi. Aikuisten maailmassa kun taistelu merirosvoja vastaan ei olekaan vain hauskaa kiusantekoa eikä jokaisesta haavasta välttämättä selvitä, ainakaan ilman suuria uhrauksia.

Omalla tavallaan hämmentävä on itse Kapteeni Koukku, jonka Peter näkeekin yllättäen aivan toisessa valossa. Peterin on myös päätettävä, mitä tehdä niille tunteille, joita Koukku hänessä herättää.

Pidin todella paljon kirjan maailmanrakentelusta. Peter Pan ei ole satuna ollut oikein koskaan suosikkini, enkä ole pitänyt sitä erityisen kiinnostavana. Olikin siis mukavaa huomata, miten raikkaalla tavalla kirjailija sai uudistettua Peter Panin tarinaa. Myös Peterin transidentiteetti oli nivottu mukaan uskottavalla ja mielenkiintoisella tavalla. Itse Mikä-Mikä-maan olemassaolo sen sijaan tuntui välillä melkein metaforalta (jota se mahdollisesti on toki alunperinkin tarkoitettu olemaan), kunnes sitten taas jokin tekijä veti tarinan tiukemmin paremminkin fantasian puolelle. Jännitystä ja odottamattomia käänteitä kirjassa riitti.

Aivan täysiä pisteitä en kuitenkaan kirjalle anna, koska tarinan lyhyyden lisäksi ongelmia oli myös juonen rytmityksessä. Koukku ja Peter viettävät loppujen lopuksi aika vähän aikaa keskenään, joten heidän rakkaustarinansa kehittyy vähän turhankin nopeasti. Osan lukuisista kaksintaistelukohtauksista olisi oikein hyvin voinut käyttää vaikka Koukun ja Peterin väliseen keskusteluun. Samoin päähenkilöiden kasvulle olisi voinut antaa enemmän aikaa, jolloin siitä olisi tullut monisyisempää. Myös loppu tulee aika töksähtäen ja ainakin minulle jäi fiilis, että no okei, mitäs nyt sitten? Ehkä juuri tämän vuoksi loppu ei tuntunut täysin uskottavalta.

Suosittelen kuitenkin kirjaa oikein lämpimästi, koska se tuo Peter Panin taruun aivan uusia syvyyksiä ja viihdyin tarinan parissa oikein mainiosti!

Mahtavaa Pride-kuuta!

Kesäkuussa juhlitaan on Pridea ja Pirkanmaallakin on parhaillaan käynnissä Pride-viikko! Sen kunniaksi esittelen täällä blogissa mielenkiintoisen oloisia kirjoja, joihin olen internetin syövereissä törmännyt. Suurin osa näistä on löytänyt tiensä myös omalle Kindlelleni tai vähintäänkin loppumattomalle TBR-listalleni. Koska olen kerännyt suosituksia sieltä täältä, eivät kaikki kirjoista välttämättä ole varsinaisesti romantiikkaa.

Suomeksi

Ensin täytyy kehua Näkymätön sukupuoli - ei binäärisiä ihmisiä-kirjaa (toim. Holma et al), jonka viime kuussa lukaisin. Kirja koostuu sarjakuvista ja henkilökuvista ja oli erittäin mielenkiintoista ja silmiä avaavaa luettavaa. Tätä suosittelen ihan kaikille.

Twitterissä törmäsin viikko sitten Anna Kaijan ja S. A. Keräsen kirjoihin. Kaijan Maan mahti aloittaa Kristallin lapset-fantasiasarjan ja S. A. Keräsen Symbioosissa Luke on ihastunut erikoiseen Reediin.

Lempparikustantajaltani Osuuskummalta löytyy myös teemaan sopivaa kirjallisuutta. J. S. Meresmaan Keskilinnan ritarit-trilogia on ollut lukulistallani ikuisuuden. Olen myös antanut itseni ymmärtää, että Maria Carolen Tulen tyttäriä-kirja sopisi myös tähän kategoriaan. Kertokaa, jos olen väärässä.

Käännöskirjallisuuden puolelta Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiens sijoittuu koulumaailmaan ja on monessa eri paikassa kehuttu erityisen hauskaksi. Tämäkin kirja taitaa löytyä minulta lukulaitteelta englanninkielisenä. Suomeksi tänä keväänä ilmestyi myös Meredith Russon Tyttösi sun.

Jos suomenkielisiä lisäsuosituksia kaipaa, löytyy Kirjasammosta varsin kattava lista HLBTI-kirjallisuutta. Yöpöydän kirjat-blogissa on pidetty Pride-viikon lukuhaastetta jo parina vuonna. Tämän vuoden haastepostauksesta löytyy myös kirjavinkkejä ja linkkejä suosituksiin.

Englanniksi

Englannin kielellä löytyykin sitten romanttisesta kirjallisuudesta jo paljon enemmän valikoimaa. Viime vuosinahan ilmiöksi genressä on muodostunut naisten kirjoittama homokirjallisuus, enkä ole itsekään aivan varma, että miten tähän suhtautua. Itse ilahdun enemmän suosituksista, jotka ovat enemmän #ownvoices-tyyppisiä eli HLBTI-yhteisön itsensä kirjoittamia.

Liitän tähän ensin linkin Twitteriin, jossa @devinharnois suosittelee transkirjailijoiden kirjoittamia kirjoja transihmisistä. Aloin mennä tuota listaa läpi ajatuksella, että mikähän tästä olisi kiinnostavaa, kunnes tajusin että noh, melkein kaikki :D Mutta hei, listasta löytyy mm. Harnoisin oma kirja Rainbow's Island, jossa on merirosvoja, krakeneita (!) ja kuvauksen mukaan kaikenlaista muutakin hauskaa, Austin Chantin Peter Darling, jossa Peter Pan rakastuu Kapteeni Koukkuun ja EE Ottomanin historiallinen romaani The Doctor's Discretion, jossa kahden lääkärin hoidettavaksi tuodaan naiseksi syntynyt, mutta miehenä elänyt Mr. Moss.

Urheiluromantiikkaa kaipaavalle löytyy Elise Springerin Heels Over Head, jossa liikutaan uinnin maailmassa. Tamsen Parkerin Fire on the Ice-kirjassa pääosassa ovat taitoluistelijat.

Shira Glassmanin Knit One, Girl Two on lyhytromaanin mittainen, mutta hei tässä on lankaa ja neulomista! Kaikkein eniten pidän kuitenkin tuosta kirjan kannesta, joka saa minut aina jotenkin hyvälle tuulelle. Pointsit kotiin myös siitä, että toinen kannen naisista on pluskokoinen. Glassman on kirjoittanut myös lyhyehkön supersankarikirjan Cinnamon Blade, jossa Blade pohtii miten taistelu rikollisuutta vastaan yhdistetään deittailuun.

Supervoimien kanssa ollaan tekemisissä myös C. B. Leen Not Your Sidekick-nuortenromaanissa, jossa Jessica päätyy vahingossa töihin kaupungin pahikselle. Young/new adult-kategoriaan sopii myös Claire Kannin Let's Talk About Love, jossa päähenkilö Alice joutuu pohtimaan miten aseksuaalisuus ja rakastuminen sopivat yhteen. Aseksuaalisuudesta puheen ollen, tässä jälleen yksi (@theb00kwitch) twiittiketju, josta löytyy lisää aiheeseen liittyviä suosituksia ja paljon muutakin!

Melinda Lon Ashissa seikkailevat keijut ja kirja on myös Tuhkimo-mukaelma. Something Like Summer (Jay Bell) kertoo Benin ja Timin tarinan ja aloittaa kirjasarjan. Cat Sebastianin ja mahdollisesti myös KJ Charlesin kirjat sen sijaan menevät enemmän sinne naisilta naisille-kategoriaan, mutta heidän kirjansa ovat keränneet paljon kehuja.

Jos mikään näistä ei nappaa, niin esimerkiksi WOC in Romance-sivustolla on oma listaus LGBTQ-kirjoista. LGBTQ Reads-sivusto taas julkaisee mm. kirja-arvosteluja ja kirjailijahaastatteluja.

Toivottavasti tästä löytyy mielenkiintoista luettavaa muillekin. Joka tapauksessa oikein hauskaa Pridea kaikille!
   50

Meredith Russo: If I Was Your Girl

Suomennettu nimellä Tyttösi sun

Julkaistu: 2016
Sivumäärä 288 s.
Arvio: 3/5

Ostettu

Olen kerrankin ajoissa uutuuksien kanssa! Tästä kirjasta on nimittäin ilmestynyt juuri uunituore suomennos ja olen siitä erittäin iloinen. If I Was Your Girl on tärkeä kirja tärkeästä aiheesta: transnaisen kirjoittama tarina transnuoren elämästä. Valitettavasti vaan arvion kirjoittaminen kirjasta oli minulle erittäin vaikeaa, tarinan toteutus kun ei ihan nouse kirjan aiheen tasolle. Lisäksi jouduin pohtimaan, että mistä asioista minulla oikeastaan voi näin cis-naisena edes olla mielipide, kirjan kokemusmaailma kun on sellainen, josta en todennäköisesti koskaan saa minkäänlaista omakohtaista kokemusta.

Kirja kertoo Amandasta, joka joutuu pahoinpitelyn jälkeen muuttamaan isänsä luokse, toiseen kaupunkiin ja kouluun. Amanda ei ole puhunut isänsä kanssa vanhempien eron jälkeen ja pinnan alla kuohuu paljon selvittämättömiä tunteita ja asioita. Uudessa koulussa Amanda kuitenkin saa elää vihdoin elämäänsä nuorena naisena, ilman menneisyyttä. Kun Amanda sitten tapaa komean Grantin, tuntuu kaikki yhtäkkiä mahdolliselta.

Tämä kirja vilahteli viime vuonna useammassakin ulkomaisessa kirjablogissa ja sai osakseen enimmäkseen kehuja. Aloitin kirjan lukemisen suurella mielenkiinnolla, koska ainakaan minun kohdalleni ei ole aiemmin osunut transnuoresta kirjoitettua nuortenkirjallisuutta. Kirja oli kuitenkin yllättävän ristiriitainen lukukokemus. Tunteeni heittelivät laidasta laitaan ja olivat hämmentävä vyyhti iloa, ihastumista ja myötätuntoa, mutta toisaalta myös turhautumista, syyllisyyttä ja jopa närkästymistä.

Olen joka tapauksessa iloinen, että tämä kirja on kirjoitettu. Russo käsittelee tarinassa monia niitä vastoinkäymisiä, joita transihmiset joutuvat elämässään kohtaamaan. On myös varsin surullista lukea Amandan kamppailusta pojanruumiissa, jota hän ei koe yhtään omakseen. Ihmisten pikkumaisuus, itsekkyys ja lyhytnäköisyys saivat suorastaan vihastumaan. Myönnän itkeneeni sekä kirjan alussa että lopussa, joten tarina meni myös tunteisiin.

Ensimmäiset syyllisyydentunteet kuitenkin iskivät, kun Amanda viettää kirjan puolivälissä rauhallista, onnellista elämää uusien ystäviensä kanssa ja minulla putkahtaa mieleen ajatus, että "tämä on nyt vähän tylsää" ja "Amanda pääsee nyt aika helpolla". Ruoskin itseäni välittömästi siitä, että ylipäätään halusin kirjaan enemmän draamaa. Mitä oikeastaan odotin? Että Amandan elämä olisi yhtä vastoinkäymistä toisensa jälkeen vain minun viihdykkeekseni? Eikö se, että Amandan elämä on aika tavallista ole itse asiassa aivan älyttömän hieno asia? Valitettavasti realisti minussa jaksoi jankuttaa, että Amandan kohtaamista vaikeuksista huolimatta tarina tuntui Best Case Scenariolta transnuoren elämästä, niin saumattomasti Amanda pujahtaa pikkukaupungin elämään mukaan.

Ajatukseni eivät olleet kuitenkaan ihan hakoteillä, koska loppukirjoituksessaan kirjailija paljastaa, kuinka hän ihan tarkoituksella tarinaa kirjoittaessaan oikoi mutkia suoraksi. Hän mm. loi Amandalle tilaisuuksia, joita hänellä tosiasiallisesti ei olisi ollut, esim. mahdollisuuden lääkityksiin ja kallisiin leikkauksiin nuorella iällä, joka olisi tosimaailmassa ollut mahdotonta laittomuutensa ja kalleutensa takia. Russo myös kertoo tehneensä tämän ratkaisun, jotta kirja olisi luettavampi nimenomaan cis-ihmisille.

Itse en voinut olla kysymättä tässä kohtaa, että miksi? Onko todella niin, että tarina ei olisi saavuttanut niin suurta lukijakuntaa kuin se nyt on tehnyt, jos siinä olisi ollut enemmän särmää, jos lukijaa olisi haastettu enemmän, jos Amandaa ei olisi istutettu niin täydellisen vaivattomasti tytön muottiin, että ainakaan minulle lukijana hän ei oikeastaan missään vaiheessa poika ollutkaan? Jos kerran tarina on näin sokerikuorrutettu, niin voisi myös kysyä, että mitä tarkoitusta se oikeastaan sitten palvelee? Kertooko kirja yhtään mitään todellisuudesta vai onko se paremminkin fantasia, joka toteutuu korkeintaan vain täydellisessä maailmassa? Kuvaavaa ehkä on, että kirjailijan jälkikirjoitus kertoi minulle enemmän transihmisten elämästä kuin koko siihenastinen tarina.

Kaikki tämä nakersi hiljalleen luottamustani kirjailijan esittämään maailmankuvaan. Eräässä kirjan kohtauksessa Amanda pohdiskelee, että pitäisikö hänen lopettaa scifin lukeminen. Se saattaisi nimittäin olla asia, joka voisi paljastaa hänen aiemman sukupuolensa, koska scifihän on genre, jota vain pojat lukevat. Aha. Kirjailja myöntää käyttäneensä kirjassa tarkoituksella stereotypioita ja taas tulee mieleen, että mitähän ne muut stereotypiat kirjassa ovat joita en itse edes tunnista ja ovatko ne yhtä epäpäteviä kuin tämä yksi esimerkki.

Haluan vielä tuoda lopussa esiin yhden tapahtumakulun, joka minusta oli nuortenkirjalle lähes anteeksiantamaton, mutta koska se menee spoileriosastolle, niin kirjoitan sen tuohon loppuun. Kaikista puutteistaan huolimatta voin kuitenkin suositella tätä kirjaa ja kehoitan muodostamaan siitä oman käsityksensä. Tämän tyyppistä kirjalllisuutta kun harvoin tulee eteen varsinkaan suomeksi käännettynä.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Spoilereita seuraa
.
.
.
.

.
.
.
.
.
Ihan justiinsa
.
.
.
.
.
.
.

Kirjan loppupuolella Amanda joutuu raiskausyrityksen uhriksi ja minua jäi taas kerran häiritsemään se, miten tilanne kirjassa käsiteltiin, eli ei käytännössä mitenkään. Koko kohtaus on ahdistava ja varmasti traumoja aiheuttava. Amanda ei kuitenkaan halua mennä asiasta poliisin juttusille, koska törmäisi vain vähättelyyn ja ennakkoluuloihin, mikä varmasti onkin ihan totta. Kuitenkin koko kirja tähän saakka oli ollut enemmän fantasiaa kuin todellisuutta, joten eikö tätäkin tilannetta olisi voinut käsitellä parhain päin, jossa tekijä joutuu asiasta vastuuseen. Nyt nimittäin kenellekään ei tule asiasta mitään seuraamuksia. Tämä valinta on käsittämätön siitäkin syystä, että aiemmin kirjassa käsiteltiin samaa aihetta ja silloin opetus oli, että vaikeneminen johtaa vain siihen, että tekijä jatkaa toimiaan, jos siihen ei puututa.

Kyyninen, ennakkoluuloinen cis-nainen minussa haluaa pistää koko asian kirjailijan edellisessä sukupuoli-identiteetissä opittujen käyttäytymismallien piikkiin, mutta ihan oikeasti! Tämäkö on se viesti, jota nuortenkirjallisuudessa haluamme raiskauksesta antaa? Että on parempi pysyä vain hiljaa, jotta välttyy itse vaikeuksilta ja eihän se nyt ole mikään "iso juttu", että kyllä se siitä, let bygones be bygones? En allekirjoita, olisin halunnut kirjailijan suhtautuvan tähän asiaan aivan eri vakavuudella.

2010-luvun tarina 1700-luvun tamineissa

The Gentleman's Guide to Vice and Virtue - Mackenzi Lee

Julkaistu: 2017
Sivumäärä: 317 s.
Arvio: Jätin kesken

Kirjastosta

Aikakausi on 1700 jotain ja Monty on juuri lähdössä suurelle Euroopan-kierrokselle parhaan ystävänsä Percyn kanssa. Montyn isä on pitkin hampain suostunut ehdotukseen, mutta edellyttää, että reissun jälkeen Monty lopettaa vihdoin biletyksen ja keskittyy vakaviin asioihin, kuten tilanhoitoon ja muihin ylhäisöön kuuluvan miehen velvollisuuksiin. Monty sen sijaan haluaisi viettää vain aikaa juhlien, mieluiten Percyn kanssa, jota on salaa rakastanut jo vuosia.

Monty ja Percy lähtevät matkalleen, seuranaan Montyn sisar Felicity, joka heitetään samalla reissulla kouluun, sekä opas, jonka työnä on pitää kaverukset kurissa. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan, vaan kolmikko ajautuu yllättäviin vaikeuksiin ja seuraa ajojahti halki Euroopan.

Olin kuullut etukäteen hyviä asioita tästä kirjasta ja sillä on paljon positiivisia arvioita erilaisilla kirjasivuilla. Tarinan tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että Monty on biseksuaali ja myös muilla tarinan päähenkilöillä on hyvin monipuolinen taustatarina. Kirjassa nostetaan esiin paljon teemoja niin homoseksuaalisuudesta, rotuasioista, naisen asemasta ja jopa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Kirjassa luvataan vielä olevan seikkailua ja merirosvoja! Mikä olisi sen parempaa!

Valitettavasti lukuintoni ei kantanut kovin pitkälle, koska aloin jatkuvasti kompastella anakronismeihin, joita tässä kirjassa on lähes joka sivulla. Takakansiteksti ehkä lupaa historiallista fiktiota, mutta oikeasti tämä on 2010-luvun tarina, joka on vain puettu 1700-luvun asuun. Päähenkilöistä oikein kukaan, varsinkaan Monty, ei käyttäydy tai puhu kuin aikakautensa ihminen. Miljöössä tai muissa detaljeissa on koko ajan jotain pielessä, enkä vaan yrityksestä huolimatta päässyt asian yli.

Kun sitten Monty vielä kaiken lisäksi alkaa käyttäytyä yhä ääliömäisemmin, päätin, että on aika lopettaa tämän kirjan lukeminen ja vain todeta, että tämä tarina ei nyt ole minua varten. Esittelen kirjan kuitenkin täällä blogissa, koska muut lukijat ovat tykänneet tästä todella paljon. Tämä saattaisi upota paremmin jollekin nuoremmalle lukijalle, joka ei ole viimeisen parin vuosikymmenen ajan imuroinut tapahistoriaan liittyviä detaljeja lukemastaan historiallisesta romantiikasta. Erilaisia HLBTI-hahmoja ei kirjallisuudessa muutenkaan ole liikaa, joten senkin takia tämä voisi jollekin toiselle olla ihan lukemisen arvoinen teos. Helmetin Overdrivesta tämän saa lainattua kätevästi e-kirjana.