Talia Hibbert: A Girl Like Her

Julkaistu: 2018
Sivumäärä 310 s.
Arvio: 5/5

Ostettu 

Joskus sitä vaan tietää heti kirjaan tarttuessaan, että nyt ollaan hyvän äärellä. Tania Hibbert on ollut Romancelandian somessa melkein kaikkien huulilla nyt keväästä asti ja A Girl Like Herin luettuani ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi.

Kirjan epilogi alkaa varsinaisella rytinällä ja heti seuraavassa kappaleessa päähenkilö Ruth tuskailee kuukautistensa kanssa. Mieleeni tuli heti kaikki se keskustelu, jota Suomessakin on käyty siitä, miten tabu aihe kuukautiset edelleen ovat etenkin nuortenkirjallisuudessa, vaikka naispäähenkilöitä siinäkin riittää vaikka kuinka paljon. Pakko on sanoa, että kovin usein ei kuukautisiin oikein kunnolla törmää edes romantiikkakirjallisuudessa, joka kyllä kieltämättä on aika hiton outoa.

A Girl Like Herissa Ruth on kuitenkin kovin tutun ongelman edessä. Kuukautiset ovat alkaneet yllättäen ja tampoonit ovat tietenkin loppu. Ei muuta kuin vessapaperia pöksyihin ja kaupoille. Kauppareissulla Ruth sananmukaisesti törmää Evaniin, ex-sotilaaseen, joka on juuri muuttanut paikkakunnalle sepänhommien perässä ja on tietämättään Ruthin uusi naapuri. Evanin seurana on valitettavasti David, paikkakunnan rikkain ja suosituin mies, jolla on Ruthin kanssa ikävä menneisyys. David on pitkälti se syy, jonka vuoksi Ruth on lähes erakoitunut asuntoonsa rakastamiensa sarjakuvien keskelle ja harvoin uskaltaa näyttäytyä Ravenswoodin pienessä kaupungissa.

Ruthiin tutustuttuaan Evan kuitenkin haluaa vetää tämän kuorestaan ulos, eikä ystävystymisestä huolimatta lakkaa toivomasta, että heidän suhteessaan olisi kuitenkin jotakin enemmän.

En yhtäkkiä keksi mitään asiaa, mistä en olisi tässä kirjassa pitänyt. Kirjan henkilöt ovat moniulotteisia ja kaukana täydellisestä ja kirjan tapahtumat ovat uskottavia niin henkilöiden historian kuin persoonallisuudenkin näkökulmasta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarinassa ei juurikaan ole, vaan konflikti syntyy lähinnä siitä, miten autistinen Ruth oppii luottamaan sekä itseensä, että Evaniin ja antaa itselleen luvan rakastua ja ottaa rakkautta vastaan, ylipäätään myöntää olevansa toisen ihmisen rakkauden arvoinen.

Kirjaa lukiessani tajusin myös, että romantiikkagenressä on ihan liikaa kirjoja, joiden keskeinen konflikti on se, minkäasteinen kusipää tarinan miespäähenkilö sattuu kulloinkin olemaan. Olikin erittäin virkistävää lukea kirjaa, jossa lähes kaikki Ruthin ja Evanin suhteeseen liittyvät ongelmat olivat lähtöisin Ruthista, ei siitä miten sitoutumiskammoinen tai insensitiivinen Evan on. Toki Evankin joutuu tarinan myötä kasvamaan, mutta Ruth on se, jolta kasvua eniten vaaditaan.

Evan nousi muutenkin uudeksi suosikiksi romantiikkakirjallisuuden miespäähenkilöiden galleriassani. Sen jälkeen, kun hän on kokannut ruokaa uudelle naapurilleen, jonka tässä kohtaa kuvittelee vielä olevan omissa oloissaan viihtyvä, kärttyinen vanha mies, hän vie ruokaa myös uuden työkaverinsa Zachin syöpää sairastavalle äidille. Zachin reaktio tähän hyvän tahdon eleeseen tiivistää koko Evanin persoonan:

"You're... you're just a nice fucking guy. Aren't you?

Evan onkin päähenkilötyyppiä, josta olen nähnyt käytettävän kuvausta cinnamon roll eli korvapuusti:

Luotettava, kiltti ja kannustava, aina paikalla kun tarvitaan.

Pidin myös siitä tavasta, jolla Hibbert tarttuu hillittyyn ja huomaamattomaan tapaan muihinkin romantiikkakirjallisuudessa usein vallitseviin ongelmallisiin asenteisiin. Hibbert on sanonut kirjoittavansa vain plus-kokoisia naispäähenkilöitä, mutta merkittävää on se tapa, millä asia tuodaan kirjoissa esiin. Ruthin koko nimittäin mainitaan kyllä kirjassa, mutta lähinnä sivulauseessa. Ruth on täysin tyytyväinen omaan ulkonäköönsä ja luonnollisesti Evan on myös. Jos Ruth ei mahdukaan normaalipainoisiin standardeihin, se ei ole kuitenkaan asia, johon kirjassa hetkeäkään keskityttäisiin. Kukaan ei mainitse laihduttamista kertaakaan.

Omasta reaktiostani huomasin myös, kuinka naishenkilöhahmoja, joilla on ollut enemmän kuin "normaali" määrä seksisuhteita (mitä se normaali sitten ikinä tarkoittaakaan ja onko sitä edes (ei)) romantiikkakirjallisuudessa yleensä kohdellaan. Kirjassa tulee nimittäin kohta, joka olisi omiaan slut shamingille eli huorittelulle. Reaktio tähän hetkeen on kirjassa kuitenkin vain pelkkä olan kohautus. Koska itse nähtävästi odotin automaattisesti jotain ihan toisenlaista, kauhistelevaa asennetta, niin olihan se varsin pysäyttävää kun sitä ei sitten tullutkaan.

Ravenswood-sarjaan kuuluu myös Damaged Goods-novelli (1.5) ja nyt elokuun alussa on ilmestymässä sarjan toinen osa Untouchable, joka kertoo Ruthin siskon Hannahin tarinan. Olen päässyt lukemaan sen ennakkokappaletta ja kaikin puolin kirja vaikuttaa olevan vähintään yhtä mahtava kuin tämäkin.

A Girl Like Herin myötä Hibbert pääsee ehdottomasti listalleni silmällä pidettävistä kirjailijoista!

Linnea Sinclair: An Accidental Goddess

Julkaistu: 2005
Sivumäärä 448 s.
Arvio: 5/5

Ostettu

Romantiikkagenrestä löytyy tyylisuuntia joka lähtöön, joten tänään on vuorossa romantiikalla höystettyä scifiä. Tosin heti kärkeen täytyy sanoa, että "joku jossain" mainitsi tämän kirjan olevan paremminkin avaruuteen sijoittuvaa fantasiaa, koska tässä ollaan taikuuden kanssa tekemisissä. Itse sanon, että tässä on genreraja, jota en enää onnistu tunnistamaan.

Joka tapauksessa kirjassa Gillaine Davré joutuu tekemisiin varsin kummallisen ongelman kanssa. Hän on taistelun tuoksinnassa siirtynyt jostain syystä hetkessä 300 vuotta tulevaisuuteen ja saakin järkytyksekseen huomata, että noiden 300 vuoden aikana hänestä on tehty kaikkien palvoma jumalatar. Gillie ei tunne itseänsä erityisen pyhäksi, mutta toisaalta totuuden esiin tuominen romuttaisi tuhansien ihmisten uskon. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Gillie ihastuu admiraali "Mack" Makarianiin, joka sattuu olemaan itsekin harras uskovainen ja "Lady Kiasidiran" uskollinen seuraaja. What to do, what to do? Kun Mackin johtamaa avaruusasemaa uhkaa vaara, on Gillien tehtävä päätös, joka saattaa tosin käydä hänelle itselleen varsin kalliiksi.

Linnea Sinclairin nimi nousee esiin säännöllisin väliajoin, kun puhutaan spefin suuntaan kallistuvasta romantiikasta. Genrestä toki löytyy suuri joukko kaikenlaisella uskomattomalla fysiikalla varustettuja sinisiä alieneita, mutta tämmöistä perinteisempään scifiin nojautuvaa kirjallisuutta ei kovin usein tule vastaan. Sinclairilta usein suositellaan myös Games of Command-kirjaa.

Pidin Gillianista ja Mackista valtavasti. Kirjan lähtökohdat olivat jotenkin herkullisen kutkuttavat ja pohdiskelivat sitä, mitä tapahtuu, kun kertomukset muuttuvat legendoiksi ja siitä vähitellen myyteiksi. Jotenkin Gillianin "mutta minähän olen vain se tyyppi, joka tykkää juoda itsensä satunnaisesti humalaan lentokenttäbaareissa ja pelata biljardia! Miten te minusta voitte jumalattaren vääntää"-ihmettely oli jotenkin tavattoman huvittavaa.

Mackista tuli minulle väistämättä mieleen Babylon 5:n John Sinclair, mutta tämä todennäköisesti johtui enimmäkseen kirjan avaruusasemalle sijoittuvasta miljööstä. Tosin mitä nyt B5:sta tässä kohtaa enää reilun 20 vuoden jälkeen muistan, niin kertomuksissa oli paljon samaa. Molemmissa avaruusaseman johtaja yrittää luotsata joskus hyvinkin kurittoman väestön kohti valoisampaa tulevaisuutta. Mackista oli tosin muutenkin hauskaa lukea, hän kun oli jotenkin niin hellyyttävän lääpällään Gillieen suurimman osan aikaa.

Rauhallisia hetkiä ja toimintaa oli kirjassa sopivassa suhteessa ja mielenkiintoni tarinaa kohtaan pysyi yllä koko ajan. Jos jostain valittaisin niin siitä, että kirja oli suorastaan jopa liian lyhyt kohtuullisesta sivumäärästään huolimatta. Loppuun yritettiin survoa ihan liikaa tapahtumia, jolloin niiden uskottavuus kärsi. Lopullista konfliktia haudottiin aivan liian pitkään, kun sitä olisi voitu tarkastella syvällisemmin jo aikaisemmassa vaiheessa. Minua jäi myös mietityttämään se, että no mitäs tästä nyt sitten eteenpäin? Kirjan suurimpaan ongelmaan kun ei järkevää ratkaisua oikein saatu aikaiseksi ja kirja jäi suorastaan huutamaan jatko-osaa, jota ei siis valitettavasti kuitenkaan ole olemassa.

Siclair kuitenkin vakuutti minut taidoistaan siinä määrin, että Games of Commandin luen häneltä ehdottomasti!

Suosikkihyllystä: Grace Draven - Radiance

Julkaistu: 2015
Sivumäärä 297 s.
Arvio: 5/5

Ostettu

Radiance ja Grace Draven on tullut minulla vastaan useammalla eri arvostelusivustolla nyt viime aikoina, joten vaikutti olevan hyvä aika kirjoittaa kirjasta myös tänne blogiin. Radiance oli yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista.

Brishen ja Ildiko ovat aina tienneet paikkansa kuninkaallisissa suvuissaan. Brishen Bast-Haradisin kuningaskunnan nuorimpana prinssinä ja Ildiko Gaurin kuninkaan sisarentyttärenä (vai veljentyttärenä? En enää muista) tietävät, että heidän ainoa arvonsa suvulleen ja maalleen on mennä hyviin naimisiin ja samalla lisätä sukujensa vaikutusvaltaa. Kummallekin tulee kuitenkin järkytyksenä se, että heitä ollaan nimenomaan naittamassa toisilleen, heidän maidensa asukkaat nimittäin ovat kirjaimellisesti kuin yö ja päivä, Ildikon kansa päiväsaikaan eläviä ihmisiä ja Brishenin harmaaihoisia yöeläjiä. Asiaa ei helpota se, että Brishen ja Ildiko toteavat jo ensi tapaamisella toisen olevan suorastaan luotaantyöntävän näköinen. Velvollisuudet on silti hoidettava ja Ildiko ja Brishen päättävät pärjätä hankalassa tilanteessa parhaan kykynsä mukaan ja olla ystävinä toistensa tukena.

Kirja vakuutti minut jo heti alkumetreillä siitä, että nyt olen lukemassa jotain minulle ihan uudenlaista juttua. Aika useinhan romantiikkagenressä nämä pakkoavioliittotarinat menevät niin, että molemmat päähenkilöt kapinoivat avioliittoa vastaan aivan viimeiseen saakka ja konflikti lypsetään siitä, miten he lopulta huomaavat olevansa naimisissa yllättäen ihan mukiinmenevän tyypin kanssa. Radiancessa lähtökohta on raikkaalla tavalla erilainen. Brishen ja Ildiko jo lähtökohtaisestikin tietävät, että heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin avioliitto ja ovat oikeastaan koko elämänsä vain odottaneet, kenet sukulaiset heille puolisoksi valitsevat. Avioliitossa ei tämän vuoksi ole siis mitään kapinoitavaa, näin on vain määrätty tapahtumaan.

Kirjan lukemisesta on minulla jo useampi kuukausi aikaa, mutta muistelen edelleen lämmöllä sitä kohtausta, kun Ildiko ja Brishen ensimmäisen kerran kohtaavat ennen häitä. Molempien lähestymistapa tulevaan avioliittoon on jotenkin niin ihastuttavan järkiperäinen. He toteavat, että kumpaakaan ei toisen ulkonäkö erityisesti viehätä, mutta tekevät silti päätöksen olla ystäviä ja selvitä uudesta haasteesta yhdessä, tiiminä.

Tässä kirjassa ei ole instalove-elementtiä. Päähenkilöistä tulee ensin hyvät ystävät ja kun he huomaavat, että heillä on yhteistä aika tavalla, kehittyy rakkaus vasta hiljalleen myöhemmin. He myös piikittelevät toisiaan lämpimän humoristisesti toistensa ulkonäöstä, kunnes lopulta huomaavatkin arvostavansa toisissaan juuri näitä ominaisuuksia, jotka alkuun tuntuivat niin vastenmielisiltä.

Vaikka päähenkilöt ovat ehdottomasti tarinan paras osa, on maailmanrakentelu kirjassa myös kiehtovaa. Ildikon ja Brishenin rodut toimivat omilla tavoillaan, omien moraalisäännöstensä mukaan. Minulle jäi lisäksi tunne, että Radiancessa nähdään vain pieni osa sitä laajaa maailmaan, johon kirjan tarinat sijoittuvat. Draven on kirjoittanut myös Master of Crows-kirjasarjaa, mutta en sitten tiedä, sijoittuuko se tähän samaan maailmaan.

Radiance aloittaa Wraith Kings-kirjasarjan ja Ildikon ja Brishenin tarina jatkuu ainakin yhden novellin ja kirjan verran. Radiance toimii tästä huolimatta ihan hyvin myös itsenäisenä kertomuksena. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi niille fantasian lukijoille, jotka eivät yleensä pidä romantiikan salamarakkausjuonikuvioista.

Courtney Milan: Trade Me

Julkaistu: 2015
Sivumäärä 337 s.
Arvio: 5/5

Ostettu

Hauskaa Lukurauhan päivää! Vietin jo eilisen lukien, mutta tälle päivälle pyydettiin myös kirjasuosituksia, joten päätin vihdoin kirjoittaa tästä Milanin kirjasta, jonka olen lukenut jo lokakuussa. Jostain syystä en ole vain tähän mennessä saanut esiteltyä tätä kirjaa täällä blogissa, vaikka se on kaiken esittelemisen arvoinen. Onneksi kirjan teemat ovat vielä hyvinkin mielessä, mikä lienee myös hyvän tarinan merkki.

Courtney Milan on yksi romantiikkagenren mielenkiintoisimpia ja taitavimpia kirjailijoita. Hän ei arastele nostaa esiin vaikeitakaan aiheita ja hänen historiallisia kirjojaan on paljon kehuttu. Kehuja on saanut myös Trade Me, joka aloittaa nykyaikaan sijoittuvan Cyclone-sarjan. Poikkeukselliseksi sarjan tekee se, että sen henkilöt tulevat hyvin erilaisista taustoista. Trade Men naispäähenkilö on kiinalaistaustaisen perheen tytär ja hänen ystävänsä, seuraavan kirjan Hold Men päähenkilö taas transsukupuolinen.

Trade Me on myös loistava esimerkki siitä, että vaikka romantiikkagenren kirjoja niputetaan säännöllisin väliajoin kaikenlaisen hömpän ja hötön alle, on genressä myös sijaa hyvin yhteiskunnallisesti kantaaottaviin teoksiin, jopa niin huikealla tavalla, että siinä "vakavampien" genrejenkin edustajat jäävät helposti toiseksi.

Varoitan myös, että tämä kirja-arvio sisältää pieniä (lähinnä temaattisia) spoilereita kirjan tapahtumista. Haluan kuitenkin tuuletella kirjan synnyttämiä tuntemuksia, enkä pysty tekemään sitä kunnolla, ellen mainitse muutamaa juonikuviota, jotka nousevat esiin aika myöhäisessä vaiheessa tarinaa. Jos et siis siedä spoilereita yhtään, niin tässä lyhyesti: jos nykyaikaan sijoittuva, new adult-tyyppinen, eri yhteiskuntaluokista kertova romantiikka on sinun juttusi, niin lue tämä kirja.

Tarina starttaa aika kliseisistä lähtökohdista, jotka ainakin minut saivat hieman etukäteen irvistelemään. Kuinkahan monta lukijaa kaikkoaa kirjan parista vain sen vuoksi, että tämä on näennäisesti jälleen yksi miljardööritarina? Ei kuitenkaan kannata antaa lähtökohtien hämätä.

Tarina sijoittuu yliopistomaailmaan. Tina Chen on lähtöisin köyhistä oloista. Hänen vanhempansa ovat joutuneet pakenemaan kuoleman uhalla Kiinasta ja nyt Tina yrittää kaikin tavoin saada sekä omaa, että vanhempiensa elintasoa kohotettua kouluttautumalla hyvään ammattiin. Tinalla ei juurikaan ole ylimääräistä rahaa tai vapaa-aikaa. Jokainen vuorokauden hetki menee opiskeluun tai työntekoon ja Starbucksin lattesta voi vain haaveilla, koska siihen uppoaisi viikon ruokarahat. Selviäminen seuraavaan tilipussiin on jatkuvaa kamppailua, jolle ei tunnu juuri loppua näkyvän.

Blake sen sijaan on täysin toisesta maailmasta. Hänen isänsä on applemaisen yhtiön omistaja ja Blake on tehnyt työtä isänsä yhtiössä käytännössä vauvasta saakka. Periaatteessa yliopistokoulutus ei ole hänelle edes tarpeellinen, koska töitä yhtiössä kyllä riittää muutenkin ja Blaken isä näkee kouluttautumisen täytenä ajan haaskauksena. Blakella on kuitenkin omat syynsä tehdä irtiotto firman töistä ja isästään.

Tina ja Blake ajautuvat konfliktiin, kun Blake laukoo luennon aikana ilmoille kommentin köyhistä ihmisistä, josta Tinalla menee aivan oikeutetusti herne nenään. Kumpikaan ei kuitenkaan osaa odottaa sitä, että Blake ehdottaakin yhtäkkiä roolien vaihtoa. Tina saa Blaken elämän, tulot ja tavarat hetkeksi aikaa ja Blake pääsee kokeilemaan kitkuttelua minimipalkalla. Tämä sattuma ajaa Tinan ja Blaken ennalta-arvaamattomasti yhteen, johtaen myös kahden täysin erilaisen maailman kohtaamiseen.

Trade Me on romantiikkagenren kirjaksi sinänsä mielenkiintoinen, että tässä Blaken ja Tinan välinen romanssi tuntui välillä melkein sivujuonelta. Toki romanssi toimii tarinan punaisena lankana, mutta se on paremminkin vain tukipilari, johon muut, vielä vahvemmat teemat on ripustettu. Kirja tutkiskelee hyvin taidokkaasti sitä, millainen rakkauden, velvollisuudentunteen, huolen ja välillä vihankin punoma vyyhti perhesuhteet voivat olla. Toisaalta tarinassa päästää kiinni myös amerikkalaiseen luokkayhteiskuntaan.

Tinalla ja Blakella on molemmilla hyvin monimutkainen suhde omaan perheeseensä. Molemmat rakastavat perhettään yli kaiken, mutta se ei tarkoita sitä, että elämä perheen jäsenenä olisi mitenkään erityisen helppoa. Tina on tottunut olemaan pienestä pitäen se, joka kantaa huolta ja vastuuta vanhemmistaan ja nuoremmasta sisarestaan. Vaikka perheeseen on opiskelujen myötä tullut välimatkaa satoja kilometrejä, on Tina silti muun perheen arjessa edelleen läsnä ja pyrkii väimatkankin takaa huolehtimaan siitä, että perheenjäsenet pärjäävät. Tilanne on Tinalle kuin kaksiteräinen miekka. Toisaalta hän auttaa perhettään mielellään ja kokee sen velvollisuudekseen. Toisaalta huolehtiminen on taakka, josta ei pääse koskaan eroon. Se kahlitsee Tinan elämää, johtaen siihen, että Tinan on joka ikisessä tilanteessa mietittävä ensin muita kuin itseään. Tilanteesta ei tunnu olevan pakotietä. Tina vaan toivoo, että pääsisi valmistumaan rahakkaaseen ammattiin, jotta voisi vihdoin tukea perhettään paremmin rahallisesti ja ehkä saisi silloin vihdoin ja viimein itsekin hieman hengähtää.

Paljon sen helpompaa ei ole myöskään Blakella. Hänen isänsä on erittäin kunnianhimoinen ja jahtaa tavoitteitaan lähes pakkomielteisesti. Isä olettaa ympäriltään olevilta ihmisiltä samanlaista omistautumista elämäntyölleen ja Blake ainoana poikana joutuu kantamaan tästä suurimman vastuun. Blake ei kuitenkaan ole niinkuin isänsä. Hän yrittää ja yrittää, mutta ei tunnu koskaan saavuttavan sitä korkeaa tasoa, jota isä vaatii. Asiaa ei tee helpommaksi se, että Blakella ja hänen isällään on hyvin lämmin suhde. Kun rakastat toista ihmistä näin paljon, et halua tuottaa hänelle pienintäkään pettymystä. Tilanne kalvaa vähitellen Blakea sisältä päin, eikä pakotietä tilanteesta näy hänellekään.

Ei siis liene ihme, että sekä Tina että Blake näkevät roolien vaihdon asiana, joka voisi ratkaista molempien ongelmat. Tina saisi vihdoin rahaa, Blake pääsisi rahan mukanaan tuomasta velvollisuudesta eroon ja molemmat saisivat tilaa hengittää. Toki suunnitelma ei ole läheskään aukoton ja kaatuu lopulta omaan mahdottomuuteensa. Tästä päästään kirjan toiseen isoon teemaan eli luokkayhteiskuntaan ja hyvän koulutuksen mukanaan tuomiin etuoikeuksiin.

Milan on kirjoittanut kirjaan hyvin silmiä avaavan loppukirjoituksen. Hänellä on kokemusta yliopisto-opetuksessa ja kertoo, miten köyhistä oloista tulevalle opiskelijalle pääsy yliopistoon hyvällä stipendillä, älykkyys tai valmius tehdä paljon töitä ei vielä ole tae yliopisto-opinnoissa menestymiseen. Huono tai keskinkertainen perusopetuksen laatu voivat olla asioita, jotka kaatavat motivoituneemmankin opiskelijan yliopisto-opiskelut, koska kiinni kurottava ero muihin paremmista kouluista ja lähtökohdista tuleviin opiskelijoihin on yksinkertaisesti vain niin valtava.

Tinassa Milan halusi kirjoittaa köyhän opiskelijan, joka kaikesta huolimatta menestyy, vaikka yhteiskunnan rakenteet olisivat jo lähtökohtaisesti häntä vastaan. Rahan merkitys koulutusmahdollisuuksiin tulee vielä selvemmin esiin Blaken tarinassa. Tinan ja Blaken suorittama vaihtokokeilu ei nimittäin kaadu siksi, etteikö Blake kykenisi elämään riisillä ja huonoissa asuinolosuhteissa kitkutellen, vaan siksi, että hänellä yksinkertaisesti on elämään aivan erilaiset lähtökohdat jo koulutuksellisestikin Tinaan verrattuna. Työ kiinalaisravintolan tiskaajanakaan ei ole mikään ongelma, kun voi keskustella omistajan kanssa työmatkalla opitulla mandariinikiinalla. Ulkoiset puitteet voi aina vaihtaa, mutta kokemuksia, koulutustasoa, tietotaitoa ja perhesuhteitaan ei.

Kirjassa on paljon teemoja, mutta ne on kudottu tarinaan niin kertakaikkisen taitavasti, että missään vaiheessa minulle ei tullut mieleen, että niitä olisi liikaa. Sekä Blake, että Tina ovat omalla tavallaan vahvoja henkilöitä ja etenkin Tina näkee elämänsä hyvin realistisesti. Tämän vuoksi suhde rikkaan Blaken kanssa ei ole hänelle tavoiteltava, kaiken ratkaiseva asia, vaan paremminkin juttu, mitä pitäisi viimeiseen saakka välttää, koska siitä todennäköisesti seuraisi hänelle ongelmia. Siinä mielessä tämä siis ei ole mikään ihan perinteinen miljardöörikirja.

Suosittelen tätä teosta siis oikein lämpimästi. Kirjasta saa ajattelun aihetta vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen.

Suosikkihyllystä: Ortodoksijuutalaista BDSM:ää

Craving Flight - Tamsen Parker

Julkaistu: 2015
Sivumäärä 183 s.
Arvio: 5/5

Ostettu

Joulukuu pääsi yllättämään minut täysin. Suurin syy siihen on se, että olen viimeiset 1,5 viikkoa yrittänyt toipua takavasemmalta iskeneestä keuhkokuumeesta. Minun oli tarkoitus kirjoittaa tämä blogiteksti jo toissa viikolla, mutta jotenkin ei ajatus kulje, kun on 39 astetta kuumetta.

Kritisoin viimeksi Merten kuningatar-kirjaa siitä, että tarinan juoni jää täysin erotiikan jalkoihin. Vastapainoksi tälle ajattelin esitellä teille erotica-alagenreen kuuluvan kirjan, jossa ongelma on lähestulkoon päinvastainen. Craving Flight-kirjassa nimittäin juoni tai paremminkin miljöö on niin kertakaikkisen kiehtova, että seksi on tässä melkein toissijaista.

Tzipporah Berger on kääntynyt joitakin vuosia sitten ortodoksijuutalaiseksi. Koska naimattomuus on ortodoksijuutalaisessa yhteisössä harvinaista ja suorastaan epätoivottua, lupautuu Tzipporah lopulta tapailemaan Elan Kleinia, paikallista lihakauppiasta. Seurustelu johtaa pian häihin, mutta yhteiselo ei ole ongelmatonta ja Tzipporah sekä Elan joutuvat tekemään paljon työtä saadakseen suhteensa toimimaan.

En ole varmaankaan mistään tänä vuonna lukemastani kirjasta oppinut niin paljoa uusia asioita, kuin tästä. Ortodoksijuutalainen yhteisö on kiehtova ja kirjailija on kuvannut siihen kuuluvia rituaaleja ja tapoja hyvin uskottavasti. Tiesittekö muuten esimerkiksi sitä, että ortodoksijuutalaiseen perinteeseen kuuluu, että nainen peittää hiuksensa julkisilla paikoilla? Tzipporah käyttää kirjassa ticheleitä, taidokkaasti punottuja huiveja, mutta moni muu kirjan naisista peittää hiuksensa sheitel-peruukilla. Google kertoo tavasta vielä kaikenlaista muutakin mielenkiintoista, kuten esimerkiksi sen, että hyvin tehdyt sheitelit eivät ole ihan sieltä halvimmasta päästä.

Tzipporah taistelee kirjassa myös toistuvasti ruoanlaiton kosher-vaatimusten kanssa, joka jälleen suureksi mielenkiinnokseni kattaa paljon muutakin kuin ritualistisia teurastustapoja. Enpä tiennyt tätäkään aikaisemmin.

Tarinan suurin vahvuus on sen esiin nostamissa vastakkainasetteluissa. Tzipporahin ja Elanin uskonnollinen vakaumus luo jo lähtökohtaisestikin omanlaistansa jännitettä julkisen ja yksityisen sekä maallisen ja uskonnollisen elämäntyylin välille. Ortodoksijuutalaiseksi hiljattain kääntynyt Tzipporah joutuu jatkuvasti taistelemaan, jotta suorittaisi kaikki yhteisöön kuuluvat rituaalit oikein, kun taas yhteisöön syntyneelle Elanille nämä ovat kaikki itsestäänselviä asioita. Professorina toimivalta Tzipporahilta ja lihakauppias-Elanilta puuttuu myös yhteinen kieli. Makuuhuoneessa asiat sujuvat ehkä vähän liiankin hyvin, mutta muuten päähenkilöt eivät oikein tiedä, miten toisilleen puhuisivat.

Mitä seksiin tulee, se on yksityiskohtaisesti kuvattua ja väliin jopa rankkaa luettavaa. BDSM ei ole tässä kirjassa mitään hiplailua. Toisaalta olin yllättynyt siitä, miten luonnollisesti päähenkilöt kirjassa lopulta seksiin suhtautuvat.

Ainoa valituksenaiheeni tätä kirjaa kohtaan on se, että se on ihan liian lyhyt. Moni kirjan teemoista olisi hyötynyt syvemmästä tarkastelusta ja kehittelystä. Loppu on myös tämän vuoksi turhan töksähtävä. Voin kuitenkin tätä kirjaa lämpimästi suositella ihan jo pelkästään sen miljöön vuoksi. Löytyisiköhän Amazonista lisää ortodoksijuutalaista romantiikkaa? Lukisin heti.

Suosikkihyllystä: Jessica Trent - romantiikkagenren huikein naispäähenkilö?

Lord of Scoudrels - Loretta Chase

Julkaistu: 1995
Sivumäärä 375 s.
Arvio: 5/5

Ostettu

Heyer-pettymyksen jälkeen päätin tarttua kirjaan, jossa naispäähenkilö tietää mitä tekee, eikä anna kenenkään kävellä ylitseen. Samalla esittelen teille yhden kaikkien aikojen lempikirjoistani, jota en ensimmäisellä lukukerralla kyennyt laskemaan käsistäni.

Kirjan kirjoittaja Loretta Chase on yksi genren rakastetuimpia kirjailijoita. Chase kirjoittaa historiallista romantiikkaa. Hän on mestari etenkin itsevarmojen naispäähenkilöiden luomisessa, josta tämän kirjan ehdoton tähti, Jessica, on loistava esimerkki.

Eletään 1820-luvun loppua. Jessican ei-niin-fiksu pikkuveli Bertie on ajautunut Pariisissa huonoon seuraan, josta Jessican on saatava hänet vieroitettua ennen kuin on liian myöhäistä. Bertie on nimittäin tutustunut Dainin markiisiin ja tämän ystäviin. Dainilla, joka myös Beelzebubina tunnetaan, on seurapiireissä varsin huono maine.

Dainilla on taustallaan onneton lapsuus. Hänen italialaissyntyinen äitinsä lähti toisen miehen matkaan Dainin ollessa vain kahdeksanvuotias. Kipeä lapsuus opetti Dainille vähitellen sen, että herkkyys ja tunteet ovat jotain, mille hän ei koskaan saisi vastakaikua. Dainista on vuosien varrella tullut kova ja pelottava mies, joka ostaa rahalla sen, mitä muilta ihmisiltä tarvitsee.

Jessica puolestaan on kyllästynyt toimimaan ilmaisena lapsenvahtina laajalle suvulleen. Hän suunnittelee oman kaupan perustamista Lontooseen ja haluaa elää itsenäistä elämää. Bertie on vain saatava ensin irti Dainin kynsistä ja Jessica on varustautunut tähän taisteluun kuin paraskin kenraali. Jessican suunnitelmat eivät kuitenkaan suju odotusten mukaan, kun Dain paljastuu yllättäen paljon monitahoisemmaksi ja kiinnostavammaksi mieheksi, mitä Jessica ikinä osasi kuvitellakaan.

En tiedä, pystynkö tällä arviolla tekemään Jessicalle tai tälle tarinalle koskaan täyttä oikeutta, mutta sanalla sanoen Jessica on yksi mahtavimmista naispäähenkilöistä, missään, koskaan, ikinä! Saattaa kuulostaa hieman liioittelulta, mutta Jessican pauloihin ovat langenneet Dainin lisäksi vuosien varrella myös lukemattomat muutkin lukijat. Jessica on älykäs, lukenut ja itsevarma. Hän tuntee omat heikkoutensa ja vahvuutensa läpikotaisin ja pystyy suhtautumaan uusiin tilanteisiin hyvin analyyttisesti. Tämän vuoksi yllättävä himo Dainia kohtaa (tai eläimellinen vetovoima, kuten Jess sitä kutsuu) ei saa häntä hätkähtämään vaan Jessica muuttaa maailmankuvaansa tunteidensa mukaan.

Dain on vähintään yhtä mielenkiintoinen vastapari Jessicalle. Dain on vuosien varrella alkanut itsekin uskoa siihen kuoreen, jonka on ulkomaailmaa varten ympärilleen luonut. Sisimmässään Dain on silti rakkautta vaille jäänyt pikkupoika, joka ei tiedä mitä tunteilleen tekisi. Kirja onkin ennen kaikkea Dainin kasvutarina, kun hän oppii käsittelemään ja hyväksymään sen rakkauden, mitä Jessicalta saa. Matkan varrelle toki mahtuu yksi jos toinenkin idioottimainen teko, kun Dain tulkitsee tilanteet ja omat tarpeensa vääristyneen maailmankuvansa kautta.

Kirja on hauska ja huomasin hihitteleväni kirjan juonenkäänteille tuon tuosta. Tarinankerronta sekä dialogi ovat timanttista ja Jessican ja Dainin välille syntyvä jännite on suorastaan herkullista.

Merkittävää kirjassa on myös 90-luvun puoliväliin ajoittuva julkaisuvuosi. Itse ainakin omistan useampia 90-luvun alussa julkaistuja romantiikkakirjoja, joissa on vielä selkeitä kaikuja 70- ja 80-luvun niin sanotuista bodice ripper-ajoista. Näille teoksille on tyypillistä päähenkilöiden selkeä vallan epätasapaino, nimenomaan miespäähenkilön puolelle painottuen.

Lord of Scoundrels tuntuu heittävän kaikki edellisten vuosikymmenten juonielementit romukoppaan ja ottaa valtasuhteissa melkein 180 asteen käännökseen noihin aikoihin nähden. Jessica on se, joka on koko ajan perillä missä mennään ja toimii tilanteen sitä vaatiessa. Dainin kamppailu tunteidensa kanssa tekee Dainista väliin kuin hermostuneen, käsiään vääntelevän ja hääyötä pelkäävän neitsyen prototyypin, kaikesta kokemuksestaan huolimatta. Kun Dain nolaa Jessican julkisesti, ei Jessica jää surkuttelemaan tilannetta vaan ampuu Dainia käteen. Dain yrittää myös taivuttaa Jessicaa tahtoonsa käyttäen 80-luvun miespäähenkilöiden lempiasetta eli seksiä, mutta Jessica ei ole asiasta moksiskaan vaan pitää oman päänsä. Jessica on se, joka tässä kirjassa repii miehustat eli paidan Dainin päältä.

Jos siis genre kiinnostaa pätkääkään ja kielitaito riittää, niin en voi kuin suositella tätä kirjaa kaikin mahdollisin ylisanoin. Chasen muusta tuotannosta kannattaa tutustua myös Carsington-sarjan kolmeen ensimmäiseen osaan (Miss Wonderful, Mr Impossible ja Lord Perfect) sekä kirjaan Your Scandalous Ways, jossa tosin loppu on vähän liian kauniiseen pakettiin kääräisty.