Verta, suolenpätkiä ja... siirappia?

Kuva: Amazon

Dark Desires - Eve Silver

Julkaistu: 2005/2011
Sivumäärä 335 s.
Arvio: 3/5

Amazonista ilmaiseksi e-kirjana

Hilpeää Halloweenia! Ajattelin sen kunniaksi esitellä tämän gotiikkaa sisältävän historiallisen romantiikkakirjan. Dark Desires kuuluu kuuden kirjan Dark Gothic-sarjaan, joista jokaisen osan voi lukea itsenäisenä. Olettaisin, että sarjan kirjoilla ei ole siis juonellisesti juurikaan tekemistä keskenään.

Darcy Finchin elämä on mennyt viime aikoina pelkkää alamäkeä. Ensin se ainoa ihminen, johon hän saattoi enää turvautua, petti hänen luottamuksensa ja nyt hänen rahansakin ovat viimein loppuneet. Elämä Lontoon slummeissa on vaarallista ja huhut kertovat, että kaduilla liikkuu myös sadistinen murhaaja, joka ottaa kohteekseen nuoria naisia.

Darcylla on kuitenkin vielä jonkin verran onnea jäljellä, koska häntä suositellaan nuoren tohtori Damien Colen palvelukseen. Hyvästä kauppiasperheestä kotoisin oleva Darcy on kiitollinen raskaasta piian työstä, koska työ tietää säännöllisiä tuloja ja kattoa pään päälle.

Tohtori Damien on kuitenkin salaperäinen mies. Kukaan ei tiedä, millaisia kokeita tohtori vaunutallinsa vintillä tekee. Onko hänellä mahdollisesti anatomistina yhteyksiä Lontoon alamaailmaan, joka ei kaihda keinoja hankkiessaan anatomiaa tutkiville lääkäreille tutkimusmateriaalia?

Muistan lukeneeni goottista romantiikkaa viimeksi joskus teini-ikäisenä kun nyysin äitini kirjahyllystä jonkin Victoria Holtin teoksen. Ah sitä draamaa, lepattavia kynttilöitä ja uhkaavia askeleita käytävillä! Kun Smart Bitches, Trashy Books-sivuilla suositeltiin taannoin tämän kirjasarjan toista osaa, päätin minäkin kokeilla kirjasarjaa. Elämässäni kun on ollut selkeästi valkoisissa yöpaidoissa pimeillä käytävillä kuljeskelevien neitsyiden mentävä aukko.

Kirja alkaa vahvasti. Darcyn samoilu Whitechapelin kujilla keskellä yötä on sopivan pelottavaa, eritteet haisevat ja murhaaja saattaa hypätä nurkan takaa kimppuun ihan koska vaan. Myöhemmin, kun anatomistien työtä alettiin kuvata, olisin voinut vaikka vannoa että haistoin formaliinin nenässäni, vaikka eipä sitä tuohon aikaan vielä käytetty.

Oli myös mielenkiintoista seurata, kuinka kirjailija selvisi valitsemansa alagenren monista haasteista. Goottisen romantiikkakirjan kirjoittaminen näyttäytyi ainakin minulle kuin nuoralla tanssimiselta useammallakin eri osa-alueella. SBTB:n arviossa yksi suurimmista tämän tyyppisen kirjan haasteista puettiin suurinpiirtein tähän muotoon: Kuinka tehdä kirjan miespäähenkilöstä tarpeeksi pelottava, mutta kuitenkin niin puoleensa vetävä, että naispäähenkilö haluaa kaikesta vaarasta huolimatta harrastaa hänen kanssaan vaakamamboa? Niinpä.

Tämä ei tosin ollut ainoa kiikkerä asia, jonka kanssa juoni joutui tasapainoilemaan. Painostava ilmapiiri usein luodaan myös kommunikaation puutteen kautta. Aika moni asia ratkeaisi näissä kirjoissa sillä, että naispäähenkilö vain kysyisi siltä mieheltä, että mitäköhän tuo porukka on, joka rahtaa tuollaista painavaa arkkua vaunutalliisi keskellä yötä? Näin! Yhdellä kysymyksellä puoli juonta selvitetty! Mutta eihän se tietenkään niin mene. (Arkun arvoitus ratkesi muuten kirjassa myöhemmin ja selitys oli ihan tyhmä.)

Kaiken tämän lisäksi naispäähenkilö on toki saatava ajettua ilmapiiriltään painostaviin tilanteisiin, mielellään puolialastomana keskellä yötä. Tässä on toki se vaara, että hänestä tulee äkkiä henkilöhahmo, joka on TSTL, Too Stupid To Live, eli ihan liian tyhmä elääkseen.

Silver selviytyy näistä haasteista ainakin kohtalaisesti, joskin toinen jalka narulta keikutaan useammassakin kohdassa. Itselle ainakin kommunikaation puute on hankala niellä ja vaikka kirjailija yritti sille keksiä uskottavia selityksiä, jäi minua asia silti vaivaamaan.

Valitettavasti kirjan viimeinen neljännes oli lopulta kirjan heikointa antia erinäisistä syistä. Minulla on hyvin korkea sokerinsietokyky, joten en olisi koskaan arvannut, että päädyn valittamaan goottisen kirjan kohdalla liiasta siirapista. Päähenkilöiden välistä rakkautta, yhteensopivuutta ja kemiaa alleviivataan kirjan edetessä vaan yhä useammin ja selkeämmin, jolloin siinä kävi sitten niin, että koko juttu aiheutti minullekin jo yökkäysrefleksin. Se on kuulkaa jo aika makeaa se.

Kirjan loppuratkaisu myös enemmän ärsytti kuin tyydytti. Kaikki kääritään sievään pakettiin, Lontoon kokoisessa miljoonakaupungissa kaikki kirjan tapahtumat ja henkilöt linkittyvät tietenkin toisiinsa kuin sattuman kaupalla. Darcy päätyy tekemään ensimmäisen selkeästi tyhmän vetonsa, kun hän lähtee yksin torjumaan sellaista uhkaa hirveällä kiireellä, joka mielestäni on ollut olemassa jo vaikka kuinka kauan. Sitten oli vielä se yksi juttu, jossa kirjailija mielestäni teki ihan selvän virheen. Pientä spoileria seuraa:
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Murhaajan raaka toiminta selitetään mielisairaudella, joka minusta tarkoittaa sitä, että hän sai toimistaan osittaisen vastuuvapautuksen. Kirjan henkeen (ja realismiin?) olisi paljon paremmin sopinut se, että olisi vaan tultu siihen tulokseen, että tämmöisiä ihmisiä nyt vaan on, jotka nauttivat toisten tuskasta. Lisäksi murhaajan osoittaminen henkilökaartista ei ollut kovin suuren vaivan takana, että olisi ehkä tähänkin puoleen kirjailija voinut enemmän panostaa.

Kirjassa oli siis paljon toimivia elementtejä ja sen sisältämä romanssi oli ihan hellyyttävä, kunnes molemmat osapuolet alkoivat uskoa auringon nousevan toistensa... noh. Paljon oli myös kehittämisen varaa, mutta toivottavasti nämä asiat ovat sarjan seuraavissa osissa edes vähän paremmalla tolalla.