Miksi haluan kirjoittaa romantiikkagenrestä?

Pari viikkoa sitten tapahtui jotain, jota romantiikkagenreä lukeva yhteisö on odottanut jo vuosia. Arvostettu The New York Times Book Review julkaisi vihdoin laajahkon romantiikkakirjallisuutta käsittelevän artikkelin! Käsittääkseni tähän saakka NYT ei ole suostunut koskemaan genreen pitkällä tikullakaan.

Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen ja moni romantiikkafani lukikin artikkelia yhä kasvavan epäuskon vallassa. Vaikutti nimittäin siltä, että lehdessä oli onnistuttu antamaan artikkelin kirjoitus tehtäväksi henkilölle, jonka kiinnostuksen ja tiedon puute koko genrestä näkyi kilometrien päähän. Sen sijaan, että artikkeli olisi vaivautunut pohtimaan, miksi romantiikkagenre on niin suosittu, että vuonna 2013 se kattoi kolmasosan Yhdysvaltojen fiktiomyynnistä, sisälsi artikkeli kokoelman vanhoja stereotypioita, kirjojen seksikohtausten kuumuusasteen vertailua, pakollisen Fifty Shades of Grey-kommentin ja ainakin yhden rasistisen heiton. Loppukaneettina tämä isoisäni sukupolvea edustava mieskirjoittaja julisti miljardibisnestä olevan romanttikkagenren lähinnä harmittomaksi ja antoi vielä kaikessa viisaudessaan minulle ja miljoonille muille naisille luvan jatkaa unelmointia. Sheesh Mr Gottlieb! Kiitti ihan hitosti! Eipä tullut mieleeni unelmoida vaikka niin mahdottomista asioista kuin tasapainoisesta parisuhteesta tai hyvästä seksistä täällä hellan ja nyrkin välissä!

Tästä suivaantuneena päätin kaikessa harmittomuudessani vihdoin tehdä sen, jota olen jo pitkään pohtinut eli perustaa suomenkielisen, romantiikkakirjallisuuteen keskittyvän blogin. En ollut erityisen yllättynyt kun googletuksen jälkeen jouduin toteamaan, että olen tämän asiani kanssa aika yksin. Suomi on nimittäin aivan omituinen romantiikkakirjallisuuden musta aukko. Voin tunnustaa, että en ole aivan perillä siitä, kirjoittaako genreä tässä maassa muut kuin Kaari Utrio, mutta käännöskirjallisuus ainakin näyttää olevan lähes yksinomaan Harper Collins Nordicin ja Harlequin-kustantamon varassa. Ei siis liene ihme, että hakemisenkin jälkeen löysin vain kaksi selkeästi romantiikkaan keskittyvää blogia, joista molemmat ovat jo näyttäneet hiljentyneen. Muissa kirjablogeissa käytävässä keskustelussa jouduttiin pohtimaan jopa sitä, mitä romantiikkagenre ylipäätään edes on. Voin muuten paljastaa, että romantiikkagenren määrittelevä piirre on juonelle keskeinen rakkaustarina, jolla on onnellinen loppu. Tämän perusteella siis Ylpeys ja ennakkoluulo kuuluu genreen, Tuulen viemää ei.

Tilanne on sinänsä surullinen, koska yhdysvaltalainen lukija tuskin niin suuressa määrin suomalaisesta eroaa, etteikö genrelle olisi kysyntää myös täällä. Romantiikkagenre on kuitenkin (pääosin) naisten (pääosin) naisille kirjoittamaa kirjallisuutta ja antaa näin mahdollisuuden tutkia tarinoiden kautta asioita, joita nimenomaan naiset kokevat tärkeiksi. Parhaimmillaan romantiikkakirjallisuus ja sitä ympäröivä yhteisö ovat nimittäin erittäin feministisiä (kyllä, oikein luitte) ja sen kautta sekä kirjailijat että lukijat pääsevät tutkailemaan rakkautta, miehen ja naisen rooleja yhteiskunnassa sekä etenkin naisen seksuaalisuutta. Kasvavien e-kirja- ja omakustannemarkkinoiden kautta, jotka romantiikkagenre on muuten avosylin omaksunut, ovat ääneen päässeet enenevässä määrin myös valtavirrasta poikkeavat kirjailijat. Genreen on alkanutkin viime vuosina ilmestyä erilaista queer-kirjallisuutta, josta etenkin homomiesten romansseja kuvaavat tarinat ovat erityisessä suosiossa.

Joten silläkin uhalla, että tietyissä piireissä älykkyysosamääräni juuri laski 30 pykälää vain koska kehtasin tunnustaa lukevani tätä usein syyttä hömpäksikin arvotettua genreä, toivotan teidät tervetulleiksi rakkausromaaniblogiini. Toivon, että blogi ja sen aihe herättää keskustelua sekä kirjoista että genrestä. Pakon sanelemana tulen esittelemään varmaankin paljon englanninkielisiä kirjoja, mutta yritän löytää niistä suomenkielisistäkin ne lukemisen arvoiset teokset.