Sori Julia! Tämä on niin nähty

Kuva: HarperCollinsNordic

Lurjuksen lemmitty - Julia London

Julkaistu: 2015/2017
Alkup. nimi: The Scoundrel and the Debutante
Suomentanut: Salla Rissanen
Sivumäärä 238 s.
Arvio: 2/5

Ostettu

Tämä kirja valikoitui luettavakseni alunperin lähinnä satunnaisotannalla HarperCollinsNordicin Silk-kokoelmasta. En nimittäin ole Kaari Utriota lukuun ottamatta lukenut romantiikkagenreä suomeksi vuosiin ja jostain oli aloitettava. En ole Julia Londonin kirjoja aiemmin lukenut, mutta nimi oli tuttu, joten valitsin tämän teoksen ensimmäiseksi koekaniiniksi.

Lurjuksen lemmitty on Cabotin sisaruksista kertovan kirjasarjan kolmas osa. Kaikenlaista on siis Cabotin perheessä ehtinyt tapahtua jo ennen tämän kirjan alkua, mutta se ei mielestäni häirinnyt juurikaan lukukokemusta. Sarjan aiempia osia ei ole suomennettu. Lurjuksen lemmitty on Regency-tyyppistä historiallista romantiikkaa.

Tarina alkaa, kun perheen kolmanneksi vanhin sisar Prudence surkuttelee kosijoiden puutetta sisarensa kartanolla. Kaksi vanhempaa sisarusta ovat päässeet hyviin naimisiin, joskin varsin skandaalinkäryisissä tunnelmissa ja tämä on karkottanut potentiaaliset sulhasehdokkaat myös sievän Prun ympäriltä. Prun mieltä keventääkseen hänen sisarensa ehdottavat Prulle matkaa ystävän luokse, joka on hiljattain saanut vauvan.

Juuri kun Pru on odottamassa kyydin tarjoavia tuttaviaan kylän keskustassa, törmää hän amerikkalaiseen Roan Mathesoniin, joka on tullut Englantiin etsimään omille teilleen lähtenyttä sisartaan. Hetken mielijohteesta Pru päättää seurata Roania postivaunuihin. Eihän nyt eksynyttä amerikkalaista voi yksin päästää seikkailemaan Englannin maaseudulle!

Minulla ei sinänsä ollut mitään kovin suuria ennakko-odotuksia tätä kirjaa kohtaa. Odotin saavani lukea korkeintaan aika keskinkertaisen historiallisen romantiikkakertomuksen ja niinhän siinä kävi. Valitettavasti vaan suurin osa kirjan teemoista tuntui aika pitkälle vanhojen juonielementtien lämmittelyltä. Kirjan suurin ongelma taisi olla tosiaan se, että kaikki tämän kirjan käänteet on joku muu kirjoittanut joskus aiemmin ja huomattavasti paremmin.

Täydeltä mahalaskulta kirjan pelasti ajoittain kohtalaisen viihdyttävä ja kekseliäs dialogi. Roanin kamppailua brittimurteen eri vivahteiden kanssa oli ihan hauska seurata ja asiasta olisi voinut vääntää irti enemmänkin koomisia hetkiä.

Valitettavasti vaan kirjassa oli monia eri juonenkäänteitä, joille huomasin lähinnä pyörittelevän silmiäni. Juoni tuntui lähinnä ketjulta erinäisiä tapahtumia, jotka oli nivottu yhteen varsin löyhästi. Tapahtumilla ei ollut juurikaan merkitystä myöhemmän juonen kannalta, eikä niitä enää myöhemmin kirjassa muisteltu. Kirjan kiintiöpahis oli karikatyyrimäinen ja juonen kannalta täysin turha. Tarinassa oli myös salamarakkauselementti. Tarinan päähenkilöt rakastuvat ja vakuuttuvat avioliittoaikeistaan noin 4 päivän sisään, tosin ensimmäiseen kosintaan kuluu laskujeni mukaan 36 tuntia. Tämä sai minut lähinnä huokailemaan turhautumistani. Salamarakkaus kun on mielestäni enimmäkseen vain laiskaa ja epärealistista juonenkuljetusta.

Seuraava ajatustenvaihto päähenkilöiden välillä oli kuitenkin se, joka sai minut melkein heittämään kirjani seinään. Kun nyt kuitenkin luin tämän e-kirjana lukulaitteella, onnistuin hillitsemään itseni ja tyydyin vain lausumaan muutaman valikoidun kirosanan. Pääparin tutustumisesta on kulunut noin 3 päivää:

"Mikä hätänä?" Roan kysyi hengästyneenä, kiihottuneena.

"Roan..."

"Mitä?" Hän sipaisi kädellään Prudencen kasvoja. "Oletko kunnossa? Näytät melkein sairaalta, Pru. Luoja, oletko sinä... tullut raskaaksi?"

"Mitä?, Ei, en ole", Prudence sanoi päätään pudistaen.

"Oletko varma..."

"Olen."

Siis mitä helv... Ymmärrän kyllä, että 1800-luvulla ymmärrys ihmisen fysiologiasta oli aika olematonta. Luulisin kuitenkin, että jopa silloin tiedettiin, että on täysin mahdotonta tietää onko tullut raskaaksi pari päivää yhdynnästä. Ei hyvää päivää. Käsitykseni päähenkilöiden älynlahjoista ei ollut aivan huipputasoa tähänkään sananvaihtoon asti, mutta tästä se laski kuin lehmän häntä.

Suomennoksesta voisi sanoa sen verran, että se oli kohtalaisesti tehty. Muutamia sananvalintoja jäin ihmettelemään ja pilkkuvirheitä sekä puuttuvia sanoja tuli vastaan.

En siis oikein osaa suositella tätä kirjaa kellekään. Jos genre ei ole tuttu, niin tämä teos kannattaa kiertää kaukaa. Korkeintaan kirjaa voi suositella Londonin tosifaneille, mutta kai kirjailija nyt parempaankin pystyy. Silk-sarjasta kannattaa muuten lukea mieluummin vaikka Victoria Dahlia.