Kuninkaallisia, aatelisia, miljonäärejä, lääkäreitä, pelastustyöntekijöitä, toimittajia, asianajajia, mekaanikkoja, vampyyrejä, ihmissusia, avaruusolentoja, kaukaasialaisia, tummaihoisia, aasialaisia, latinoja, rikkaita, köyhiä, lyhyitä, pitkiä, lihavia ja laihoja.
 |
| Milanin kirjan päähenkilö on naisasianainen |
Romantiikkakirjallisuuden naispäähenkilöitä löytyy joka lähtöön ja miespäähenkilöt ovat vähintään yhtä moninaisia. Tämä siis sillä oletuksella, että kirjassa ylipäätään on edes nais- ja miespäähenkilö. Voi siinä olla kaksi miestä tai kaksi naistakin. Tai nainen ja seitsemän miestä, you know, mitä nyt sattuu mieleen tulemaan.
Romantiikkagenren monimuotoisuuden mahdollistaa se, että genressä on lopulta vain vähän "vaadittuja" elementtejä ja loput juonesta on täysin vapaata riistaa.
Romance Writers of American mukaan, jonka veikkaisin olevan genren suurin etujärjestö, näitä vaatimuksia on
vain kaksi. Kirjan juonelle keskeistä on ensinnäkin rakkaustarina. Päähenkilöt rakastuvat kirjan kuluessa toisiinsa, ja yrittävät saada keskinäisen suhteensa toiminaan erinäisistä esteistä huolimatta. Tämän lisäksi kirjalla täytyy olla emotionaalisesti tyydyttävä ja optimistinen loppu. Romantiikkagenren sanastossa puhutaankin usein HEA- ja HFN-lopuista eli Happily Ever After (ikuinen onni) ja Happy For Now (onni toistaiseksi).
 |
| Sebastianin kirjassa on kahden miehen välinen romanssi |
Wikipedian mukaan asia ei tosin ole ehkä ihan näin mustavalkoinen. Etenkin onnellisen lopun vaatimus herättää usein keskustelua. Kuitenkin onnellinen loppu on juuri se, joka saa minut ja monet muut palaamaan tämän genren ääreen yhä uudelleen ja uudelleen. On jotenkin lohdullista tietää, että vaikka kirjassa tapahtuisi mitä, asiat lopulta aina järjestyvät parhain päin. Jos tämä on sitten haihattelua ja pilvilinnojen rakentelua, niin hyvä on. Itse en ainakaan mitään muuta inhoa niin paljon kuin sitä, että panostan aikaa ja tunteita tarinaan ja sitten kirjailija näkee tarpeelliseksi tappaa toisen päähenkilöistä (yleensä sen miehen) viime metreillä. Ei tätä!
Romantiikkagenren chick litistä erottaa mielestäni keskittyminen rakkaustarinaan. En ole kovinkaan paljon chick litiä lukenut, mutta se fiilis on jäänyt, että romantiikassa ääneen pääsee paljon enemmän myös se suhteen toinen osapuoli. Romantiikkakirja onkin parhaimmillaan molempien henkilöiden kasvutarina.
 |
| Meljean Brook kirjoittaa romanttista steampunkia |
Romantiikkakirjallisuutta kritisoidaan usein sen kaavamaisuudesta, joka liittyy usein juuri onnellisen lopun lupaukseen. Lopputulos kuulemma näkyy jo ensimmäisiltä sivuilta asti jne. Mutta hei! Kertokaapa minulle genre, jossa ei olisi kaavamaisuutta tai omia konventioitaan. Kummasti niissä dekkareissakin aina saadaan murhaajat kiinni ja scifissä tuppaa olemaan teknologiaa. Onnellisista lopuista valittaminen tuntuukin enemmän laiskalta kritiikiltä, koska silloin on jäänyt näkemättä koko se matka, jonka päähenkilöt ovat kulkeneet oman HEAnsa saavuttaakseen. Siinä matkassa usein on myös koko kirjan sanoma, ei niinkään lopputuloksessa.
En myöskään tiedä toista genreä, jossa tarinankehittely olisi näin vapaata. Genren kaksi vaatimusta on lopulta hyvin löyhä kehys, jossa kuvan voi maalata juuri sellaiseksi kuin haluaa. Romantiikkagenre onkin kuin koko muun kirjallisuuden sulatusuuni, josta löytyy tilaa niin vakaville yhteiskunnallisille tai uskonnollisille pohdiskeluille, höyhenenkevyille sheikkikertomuksille kuin hyvinkin eroottisille tarinoille, joiden ainoa tarkoitus on tutkailla naisten seksuaalifantasioita. Jos genren päähenkilöt kerättäisiin yhteen huoneeseen, niin siellä herttuat, raksamiehet, siniset alienit, seksiklubien omistajat ja suoraselkäiset papit heittelisivät toisilleen vain iloisia ylävitosia.
 |
| Tässä kirjassa toinen päähenkilöistä on nyrkkeilevä raksamies |
Jos siis historiallinen romantiikka aatelisineen ei ole sinun juttusi, niin miksi et kokeilisi vaikka nykyaikaan sijoittuvia kirjoja? Jos taas paranormaali, fantasia tai scifi kiinnostaa enemmän niin sitäkin löytyy. Salamarakkauden ja hiljalleen lämpiävän rakkauden ystäville löytyy molemmille omat tarinansa. Voit vierailla niissä pilvilinnoissa miljönäärien luona tai sitten lukea kirjoja aivan tavallisista ihmisistä ongelmineen. Ja mitä seksiin tulee niin skaala on varsin laaja ja ääripäistä löytyy sekä varovaisia suudelmia että skenaarioita, joissa tehdään kaikkea kaikkien kanssa kaikkialle.
 |
| Crusien kirjoissa on aina huumoria |
Olen tuonne yläpalkkiin kerännyt
kirjavinkkilistan, josta voi katsella suosituksia minun ja muidenkin lempikirjoista. Omia kirjavinkkejä saa aina myös antaa ja lisäsuosituksiakin saa kysellä. Autan niiden kanssa oikein mielelläni, jos vain suinkin osaan.
Tervetuloa siis romantiikkakirjallisuuden maailmaan, meiltä löytyy aivan kaikkea!
Kiehtova aihe - ehkä siksi, että itse en saa itseäni kiinnostumaan genrestä yhtään. Siksi on ihan kivaa, että joku kirjoittaa genrestä ylipäätään, niin saa vähän syvempää näkökulmaa tähänkin kirjallisuuden lajiin.
VastaaPoistaJäin miettimään noita genrekaavamaisuuksia. Usein tuntuvat puheessa menevän sekaisin lukijan henkilökohtainen maku ja kirjallisuuden jotenkin (muka) objektiivinen "hyvyys". Tässäkin jäin miettimään, onko kuulemasi kritiikin kohteena itse laji sinänsä vai muiden lukijoiden henkilökohtaiset lukukokemukset, jotka eivät ole olleet toivottavankaltaisia (ovat esim. pitkästyttäneet). Jälkimmäiseen ei auta sanoa mitään - jos joku ei pidä, hän ei pidä. Ensimmäisessäkin tapauksessa kritiikki voi olla perusteltua, jos esimerkiksi kyseenalaistetaan ne kulttuuriset mallit, joita genre esittää. Tavallaan on jotenkin kiehtovaakin, kuinka genren sisäänrakennettu eskapismi kuitenkin johtaa sen tuottamaan todellisuutta, kun sen mallit vakiintuvat ihmisten ajatteluun. Kiinnostava aihe, kaiken kaikkiaan!
Kiitos kommentista! En ole aivan varma, että sainko ajatuksestasi aivan täydellisesti kiinni, mutta toivotaan, että vastaukseni ei ole aivan hakoteillä.
PoistaOlet ihan oikeassa siinä, että osa tästä lukemastani kritiikistä on varmasti käsitellyt juurikin niitä makuasioita. Romantiikka on hyvin tunnepohjainen genre. Jos siitä tunteesta ei saa kiinni, niin sitten aika moni romantiikkakertomus kääntyy välittömästi pinnalliseksi ja kliseiseksi. Romantiikkaa saa myös jatkuvasti puolustella vähän joka suuntaan ja olen huomannut saavani aikamoisen selkäydinreaktion aina kun joku sanoo jotain poikkipuolista genreä kohtaan :D Yritän tätä kovasti hillitä, ei se mihinkään johda.
Genren kritiikissä näkee kuitenkin todella paljon myös sitä, että sen huonoutta muuhun kirjallisuuteen nähden perustellaan nimenomaan kaavamaisuuden kautta ja juuri siitä näkökulmasta, että se olisi jotenkin uniikki ilmiö nimenomaan tälle genrelle. Ihmiset, jotka selvästi eivät ole kirjaakaan genrestä lukeneet (ainakaan viimeiseen 20 vuoteen), osaavat silti kertoa, millaisia genren kirjat ovat, kuinka ne kaikki sopivat samaan muottiin ja ovat sitä kautta täysin arvottomia ja/tai turhia.
Olen myös nähnyt sitä, että lukija valitsee luettavakseen romantiikkagenren kirjan, joka on nimenomaan kirjoitettu genreen ja genren lainalaisuuksia noudattaen. Sitten loppumetreillä valitetaan siitä, että siinä todellakin on se onnellinen loppu. Eikö se ole vähän sama asia, kuin lukisi sotakirjallisuutta ja närkästyisi taistelukohtauksista? Tai suutahtaisi, kun HK:n Sinisen paketista ei paljastukaan kyljyksiä? Miksi ylipäätään lukea genreä, jos jo etukäteen tietää, että inhoaa sen konventioita?
Joka tapauksessa oikein syvä kumarrus sinulle, jos jaksat blogiani lukea, jos sen aihealuekaan ei lähtökohtaisesti niin kiinnosta. Toivottavasti saat blogin kirjoituksista kuitenkin jotain irti.
Haluan vielä siis täsmentää, että genrenä romantiikka kyllä on kiinnostavaa rakenteellisilta, kerronnallisilta, temaattisilta ym. ominaisuuksiltaan siinä missä muukin kirjallisuus - en vain pidä sen lukemisesta. Siksi on niin mukavaa, että joku nauttii aiheeseen paneutumisesta ja tarjoaa myös analyyseja muiden luettaviksi!
PoistaOn helppo uskoa, että romantiikka monen muun genrekirjallisuuden ohella tuomitaan helposti "alempiarvoiseksi" kirjallisuudeksi, koska siinä ei välttämättä ole yhtä moniulotteisesti ja kokeilevasti käsiteltyjä aiheita tai rakenteita kuin jossakin muussa kirjallisuudessa. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että kirjallisuudella on eri käyttötarkoituksia: romantiikka on pitkälti viihdettä. Viihde taas ei ole itsessään lähtökohtaisesti "huonoa", vaan sillä on omat päämääränsä, joihin voi kuulua tai olla kuulumatta taiteelliset arvot, moniulotteinen käsittely tai kokeellisuus. Tavallaan olisi hassuakin odottaa uraauurtavuutta juuri genrekirjallisuudelta, koska ne yleensä nojaavat juuri tuttuuteen. (Tietysti paras genrekirjallisuus yhdistää jotain uutta ja tuttua.)
Uskon, että monet lukijat tämän tietävätkin, mutta välillä on hyvin vaikeaa irtautua niistä kokemuksista, joita lukiessa tulee. Olen itsekin sortunut tarttumaan esimerkiksi toimintadekkarin loogisiin aukkoihin, asiavirheisiin tai huonoon ilmaisuun, vaikka tiedän, että ne ovat periaatteessa toissijaisia lajityypin päämäärät huomioon ottaen (no, ehkä ne loogiset aukot silti ovat myös genren puitteissa tosissaan ongelma). Lukiessa kuitenkin vertaa sisältöä omaan kirjallisuusmakuunsa, ja jos ne eivät sovi yhteen, tulee se helposti sanottua ääneen.
Ihmisillä on tietysti paljon eri syitä lukea kirjoja: joku on voinut suositella teosta, kirjasta on saatu ihan eri kuva kritiikistä/blogista/takakannesta, kirjan on ostanut kovin tarkkaan katsomatta jne., minkä seurauksena voi olla epätyydyttävä lukukokemus. Tietysti tässä auttaisi taito lukea genreä, mutta se saavutetaan yleensä lukemalla genreen kuuluvaa (tai sitä käsittelevää) kirjallisuutta paljon.
Jos tällaista genrekompetenssia ei ole (tai genren konventiot yksinkertaisesti tympäisevät), tuloksena voi olla pelkkä pettymys tai hämmennys. Tämä taas voi vaikuttaa genren hyvin tuntevasta oudolta tai epäreilulta tuomiolta. Kun kysyt, että miksi lukea jotain genreä, jos ei pidä siitä, vastaus voi olla, että kaikki eivät ehkä tiedä, mitä lukevat. Toiset ehkä yrittävät laajentaa makuaan tarkoituksella, vaihtelevin tuloksin. Mutta pointtisi on erittäin hyvä: kannattaa aina pyrkiä selvittämään, mitä lukee, sillä siten saa paremman otteen teoksesta. Ja silloin on myös helpompi erottaa ja myös sanoa ääneen, mitkä asiat johtuvat makuasioista ja mitkä teoksesta tai genrestä itsestään.
Hyvä kun sanoit tuon sanan hämmennys, koska se on juuri yksi asia, jota genren kirja-arvioissa aina välillä näkee. Minulle on yritetty vakuuttaa, että suomenkielinen romantiikkakirjallisuus porskuttaa ja voi hyvin, mutta silti näen romantiikkagenren osalta aika ison aukon suomalaisessa kustannuskentässä. Chick litiä kyllä julkaistaan aika paljonkin, mutta jos mennään tuolla määritelmällä, että romantiikkagenreen kuuluu keskeinen parisuhde ja HEA, niin sen metsästykseen saakin sitten jo nähdä vaivaa. Englanninkielisessä kirjallisuudessa genre on aivan päivänselvä oma kokonaisuutensa, mutta koska sitä ei suomenkielisestä kirjallisuudesta juurikaan tunnu löytyvän, on lukija aika ajoin nimenomaan hämmennyksissään kun saa siihen kuuluvan kirjan käsiinsä.
PoistaGenrelukutaitoa ei edistä myöskään se, että tähän genreen selkeämmin kuuluvat kirjat on marginalisoitu kioskikirjallisuudeksi, joten niitä ei tahdo suomenkielisinä saada edes useimmista kirjastoista. Genren lukemiseen liittyy edelleen myös tietynlainen häpeän leima, joten se todennäköisesti vähentää kirjoista käytävää keskustelua myös blogien puolella.
Romantiikasta löytyy toki sitä viihdettä varmaan keskimäärin enemmän kuin mistään muusta genrestä, mutta toisaalta se on myös erinomainen alusta parisuhteeseen liittyvien instituutioiden, miehen ja naisen yhteiskunnallisen roolin ja siihen liittyvien ennakko-oletusten ja naisen seksuaalisuuden käsittelyyn. Romantiikkayhteisössä käydäänkin aika usein keskustelua myös siitä, että miten pitkälle genren arvottaminen muun kirjallisuuden alapuolelle on itse asiassa tahallista. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa naisille tärkeistä asioista puhuminen ja naisten voimaantuminen on kuitenkin asia, joka saatetaan nähdä myös yhteiskunnallisia rakenteita horjuttavana asiana.
Kiinnostavaa, en olekaan tiennyt, että "klassinen" romantiikka noin loistaa poissaolollaan Suomessa. Jotenkin hassua ajatella, että kirjastoistakin on vaikeaa romantiikkaa löytää, kun on tottunut ajattelemaan, että siellähän on kaikkea!
PoistaJotenkin masentavaa kuulla, että kioskileima on ja pysyy. Muistelen, kun Fifty Shadesin ilmestyessä kailotettiin ja kohistiin että enää romantiikka ei ole häpeällistä, tätä luetaan bussissa avoimesti ja vallankumous. Mutta näemmä ilmiö ei ollut pysyvä - syynä voi olla hyvinkin se, että Fifty Shades on nykypäivänä analysoitu ja lytätty maanrakoon, ja samalla painui ehkä sitten se romantiikan "uusi trendi". No joo, olihan Fifty Shadesissa kyseenalaisia juttuja ja kielikin oli tönkköä. Mutta samoin on monessa miehille suunnatussa viihteessä, mutta jostain syystä niihin vain suhtaudutaan "itseironisena" ja "niin huonona, että on jo hyvä" ja "campina". Syy juontunee juuri tuosta syystä, jonka mainitsit: naisille suunnattu kevyt ajankulu on yleisessä keskustelussa jotenkin selittämättömästi huonompaa kuin miehille suunnattu kevyt ajankulu (eikä edes nyt mennä binääriä edespäin).
Tulipa mieleen, että tässä on yksi Ylen radio-ohjelma, josta saattaisit pitää! Itse ainakin pidin. Siinä kirjallisuudentutkija Markku Soikkeli analysoi rakkauskertomuksia kirjallisuudessa.
Tampereen seudun Pikissä on käsittääkseni ollut jo pitkään se linja, että "kioskikirjallisuutta" ei oteta ainakaan automaattisesti valikoimiin. Mieleeni muistuu muutaman vuoden takaa ainakin sellainen tapaus, jossa kirjablogeissa kiersi suositus eräästä Harlequinin Nocturne-sarjaan kuuluneesta kirjasta ja se pitkin hampain saatiin joissain myös kirjaston kokoelmiin. Saatesanat taisivat silloinkin olla, että ei me näitä yleensä oteta, mutta jos nyt välttämättä haluatte.
PoistaKatsoin piruuttani, miten Debbie Macomberin kirjoja Suomen isoimmista kirjastoista löytyy. Macomberin kirjoja on ainakin kirjailijan omien sivujen mukaan painettu maailmalla yli 200 miljoonaa kappaletta, aivan järjetön määrä. Suomeksi Macomberia ei kuitenkaan ollut tarjolla kuin täällä Pikissä ihan yksittäisiä teoksia. Oulun seudulla sentään Utajärven kirjastosta näkyi löytyvän näitä kirjoja sen verran paljon, että ne varmaan otetaan kokoelmiin automaattisesti. Mielenkiintoisin oli Helmet, josta Macomberia löytyi paljon englanniksi ja jopa viroksi, mutta ihan samojen kirjojen suomennoksia ei ollut ensimmäistäkään.
Tosi kiinnostavan oloinen tuo radio-ohjelma! Täytyykin se joku päivä tässä ehdottomasti kuunnella!
Tämähän on todellinen epäkohta! Tietysti voi toivoa, että parhaimmillaan kirjablogien kautta voi jotenkin tuoda myös tätä aihetta enemmän esille ja herättää keskustelua. Jään kiinnostuneena seuraamaan blogiasi!
PoistaToivottavasti näin käy. Harlequin julkaisee kuitenkin paljon muutakin kuin sarjaromansseja. Laadussa ne eivät varmasti häviä monille kirjakaupan tuotteille.
Poista