Julkaistu: 2017
Sivumäärä 384 s.
Arvio: 3/5
Ostettu
When Dimple Met Rishi on nuorille aikuisille suunnattu kirja, jota on hehkutettu useammassakin ulkomaisessa kirjablogissa koko syksyn. Itse ihastuin tuohon kanteen. Se on aivan ihana, ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle! Myös Dimple nimenä on niin söpö, että hetkisen harkitsin jo nimen vaihtoa. Epäilen tosin, että Suomessa nimi ei toimisi ihan niin hyvin, varsinkaan suomennettuna. Hymykuoppa Nieminen tässä päivää! Joo, ei siinä ole ihan samanlaista imua.
Dimple on intialaistaustainen, juuri high schoolista valmistunut 18-vuotias tyttö, joka ei mitään muuta elämältä halua kuin tehdä loistavan uran koodarina. Hänen unelmansa ovat vähitellen tulemassa toteen. Syksyllä Dimple on pääsemässä opiskelemaan Stanfordiin ja lisäksi hänen vanhempansa ovat ihmeen helposti suostuneet siihen, että Dimple pääsee osallistumaan kesällä Insomnia Coniin, verkkosuunnittelua käsittelevään 6 viikon koulutusohjelmaan.
Dimple ei kuitenkaan tiedä, että hänen vanhempansa ovat sopineet tuttavaperheen kanssa, että perheen poika, Rishi Patel, osallistuu myös koulutukseen. Rishi on täysin siinä uskossa että Dimple tietää kuka hän on ja että Dimplen ja Rishin perheet suunnittelevat heidän välilleen avioliittoa. Järkytys on molemmilla ensimmäisen tapaamisen jälkeen melkoinen, kun suunnitelma ja Dimplen täysi tietämättömyys vanhempiensa toiveista selviää. Kun Dimplestä ja Rishistä sitten tehdään koulutuksen ajaksi työpari ja kaikesta huolimatta rakkaus alkaa hiljalleen syttyä, joutuvat molemmat miettimään, mitä tulevaisuudeltaan oikeasti haluavat.
Aloitin tämän kirjan lukemisen aika suurin odotuksin, ja vaikka tämä ei minun suosikkilistoilleni varmaankaan pääse, en mitenkään ihan ylettömästi joutunut tarinaan pettymään.
Pidin Dimplestä. Hän oli itsenäinen ja etenkin itsepäinen jahdatessaan suurta unelmaansa koodarina. Pakko on kuitenkin sanoa, että Rishi oli se, joka teki tästä tarinasta lukemisen arvoisen. Hän oli ehkä ihanin ja söpöin YA-kirjojen miespäähenkilö johon olen aikoihin törmännyt. Olin valehtelematta itsekin häneen ihastunut varmaan puolet kirjasta. Päähenkilöiden rakastuminen tarinan aikana oli jotenkin tavattoman hellyttävää.
Pidin päähenkilöiden välisestä kemiasta. Dimple ja Rishi tuntuivat täydentävän toistensa puutteita juuri sopivalla tavalla ja tukevan toistensa vahvuuksia. Rishi ei myöskään pelästynyt Dimplen vahvaa persoonaa vaan toivoi tämän menestyvän unelmia tavoitellessaan mahdollisimman hyvin.
Intialaista kulttuuria pyritään myös tuomaan kirjassa esiin. Dimple kokee tarvetta kapinoida kirjassa perinteiseksi esitettyä naisen roolia vastaan, samalla kun hän tunnistaa sen, miten paljon hänen vanhempansa ovat hänen vuokseen tehneet. Dimplen vanhempiaan kohtaan tuntema rakkaus on ristiriitojen sävyttämää. Sen sijaan Rishi kokee omaavansa hyvinkin perinteiset arvot ja haluaa miellyttää vanhempiaan kaikessa. Samalla hänelta jää kuitenkin pohtimatta, mitä itse elämältään haluaisi. Itse arvostin sitä, että kirjan tarina oli rakennettu monikulttuuristen hahmojen varaan. Amazonin kirja-arvosteluissa kuitenkin kritisoitiin sitä, että tarinan antama kuva intialaisesta kulttuurista oli varsin vanhahtava.
Loppujen lopuksi kirja jäi keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Mitään yhtä asiaa en osaa osoittaa, joka olisi tähän arviooni johtanut, vaan paremminkin tarinassa oli useampi pieni juttu, joka jäi joko ihmetyttämään tai muuten vaan hiertämään. Niin paljon kuin päähenkilöistä pidinkin, he silti tuntuivat jotenkin ikäistään nuoremmilta. Jostain syystä hämmästyin joka kerta, kun jompi kumpi heistä istui auton rattiin.
Myös kirjan rytmitys olisi voinut olla parempi. Kirjan luvut olivat lyhyitä, joka toki vauhdittaa lukukokemusta. Kuitenkin luku saattoi vaihtua kesken keskustelun, joka taas katkaisi tarinan kulun välillä häiritsevästi. Insomia Conin ensimmäiseen kolmeen viikkoon kulutetaan kirjasta melkein 2/3 ja sitten yht'äkkiä viimeiset kolme viikkoa hypätään yli kirjaimellisesti yhdessä lauseessa. En voinut olla pohtimatta, että kyllästyikö kirjailija jotenkin omaan tarinaansa kesken kaiken ja halusi päästä tarinan loppuun mahdollisimman nopeasti.
Myös juonessa oli puutteita. Dimple hehkuttaa Insomnia Conia suurena mahdollisuutena edetä urallaan, mutta mitä koulutuksessa varsinaisesta tapahtuu, jää täysin pimentoon. Luulisi, että tämmöisen koulutusohjelman pääpaino olisi esim. asioiden oppimisessa, mutta luennoilla kirjan henkilöt eivät tarinassa istu sekuntiakaan. Sen sijaan he kyllä valmistavat tanssiesityksen koulutuksen puolivälissä pidettävään kykykilpailuun. Siis whaaat? Mitä tekemistä tällä on koodauksen tai verkkosuunnittelun kanssa? Onko tämä joku amerikkalainen juttu, jota en vain tajua? Kuulostaa joka tapauksessa introverttikoodaajan pahimmalta painajaiselta.
Tarinassa oli siis potentiaalia, mutta toteutus oli ajoittain ontuva. Jälleen suosittelen kirjaa etenkin nuoremmille lukijoille, mutta varauksin.
Sijoitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 34. Kirjassa syntyy tai luodaan uutta (Dimple ja Rishi suunnittelevat kirjan aikana appia) ja lisäksi Yhdysvallat-haasteen kohtaan 14. Ei-amerikkalaisen kirjailijan teos (kirjailija on syntynyt ja kasvanut Intiassa. Toki voi hänellä jo olla USA:n kansalaisuus, mutta tällä mennään)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti