maanantai 1. tammikuuta 2018

Tämän vuoden suunnitelmia


Hauskaa uutta vuotta!

Kirjablogeissa käydään läpi kirjavuotta 2017, mutta valitettavasti minulle vuosi tulee kirjojen osalta jäämään aikamoiseksi kysymysmerkiksi. En nimittäin ensimmäistä kertaa n. 15 vuoteen kirjannut lukemiani kirjoja ylös oikein mitenkään.

Olen pitänyt lukupäiväkirjaa 2000-luvun alusta lähtien ja muistikirjoja on ehtinyt vuosien aikana kertyä jo 7 kappaletta. Kaikista lukemistani kirjoista ei ole aina ollut ihan yhtä helppoa kirjoittaa, mutta myös ne kirjoitushetkellä turhalta tuntuvat tekstit ovat yllättävän hauskaa luettavaa sitten vuosia myöhemmin.

On myös mukavaa palata ajassa taaksepäin ja katsoa, että mitäs minä siitä Jane Eyresta olinkaan mieltä silloin 10 vuotta sitten ja muuttuuko lukukokemus ajan saatossa. Lukupäiväkirjoista voi myös seurata lukutottumusten ja kirjamieltymysten muutoksia. Edelleen ihmettelen sitä, että olen joskus lukioaikoina jaksanut kahlata läpi esim. Umberto Econ Edellisen päivän saaren, joka edelleen muistuu mieleeni aika raskassoutuisena lukukokemuksena ja johon minulla ei välttämättä olisi kärsivällisyyttä nykyään ollenkaan.

Taukovuosi luettujen kirjojen kirjaamisesta kertoi minulle ainakin sen, että tämä on tietoa, jota edelleen haluan laittaa muistiin. Koska 80-luvun lapsena olen nähtävästi loppuelämäni sen verran analoginen, että sähköisessä muodossa oleva blogi ei tehtävään jotenkin riitä, päätin korkata lukupäiväkirjan nro 8. Olen varma, että Las Palmasista ostetun Paperblanksin sivuja tulee olemaan ilo täyttää.

Myös Helmet-lukuhaaste tälle vuodelle kiinnosti sen verran paljon, että päätin ottaa siihen osaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Blogin hengen mukaisesti yritän suorittaa sen mahdollisimman pitkälle romantiikkagenreä lukien. Onneksi genrestä löytyy teemoja niin moneen lähtöön, että pienellä mielikuvituksella pitäisi kirjakandidaatti löytyä kohdista suurimpaan osaan. Osa kohdista tosin vaikuttaa aika haastavalta ihan mitä genreä lukien tahansa, mutta mikäs sen hauskempaa.

Kirjavuosi 2018 vaikuttaa minusta oikein jännittävältä ja innostavalta. Miltä teidän vuotenne näyttää?

2 kommenttia:

  1. Osallistun myös Helmet lukuhaasteeseen. Minustakin se näyttää aika haastavalta, mutta olen silti innokkaana mukana.

    Ihanaa vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä suorastaan nautin siitä, kun ei ole ihan niin helppoa löytää sopivia kirjoja. Se on sitten eri asia, saanko tätä haastetta koskaan valmiiksi ja kuinka monta muuta onnistun keräämään vuoden aikana :D

      Hauskaa vuoden alkua!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...