Julkaistu myös nimellä The Winter Sea
Julkaistu: 2008
Sivumäärä 527 s.
Arvio: 3/5
Ostettu
Sophia's Secret on syy siihen, miksi en joulukuussa saanut kovin montaa kirjaa luettua tai täällä blogissa esiteltyä. Yritin tarpoa tätä kirjaa läpi ja vaikka tarina ei nyt varsinaisesti huono ollut, ei se myöskään onnistunut herättämään minussa mitään erityistä lukuintoa. Tämä on sinänsä harmi, koska Kearsley on monen suosikkilistalla ja odotin tältä kirjalta paljon enemmän.
Vaikka kirjan kansi näyttää siltä, että nyt ollaan vissiin menossa amerikkalaiseen promiin, sijoittuu tarina kuitenkin skotlantilaiseen Cruden Bayn kylään nykyajassa ja 1700-luvun alussa. Kirjailija Carrie McClelland on tekemässä tutkimusta uutta kirjaansa varten, joka kertoo 1700-luvun alun epäonnistuneesta jakobiittivallankumouksesta. Matkalla kustantajansa luo Peterheadiin, alkavat Cruden Bay ja etenkin sen Slains-niminen rauniolinna suorastaan kutsua Carrieta ja hän päättää sijoittaa kirjansa tapahtumat Slainsiin. Carrien kirjan päähenkilö Sophia alkaa pian elää omaa elämäänsä ja Carriesta alkaa tuntua, että Sophia on hahmona hänelle jo liiankin elossa. Faktan ja fiktion raja hämärtyy, kun Sophia haluaa kertoa oman tarinansa.
Kirja oli yllättävän epätasainen kokonaisuus, jolla oli omat selkeät vahvuutensa ja vähintään yhtä selkeät heikkoudet. Kearsley on Carrien tavoin viettänyt aikaa Cruden Bayssa ja se todella näkyy vahvana luonnon ja miljöön kuvauksena. Tapa, jolla Kearsley kuvailee hyisiä, talvisia Pohjanmeren rantoja on välillä suorastaan upeaa. Ihan kylmä tulee itsellekin siinä lukiessa.
Kaikesta näkee, että kirjailija on myös perehtynyt jakobiittivallankumoukseen liittyviin historiallisiin tapahtumiin. Tapahtumat käydään kirjassa läpi hyvin tarkasti. Tyyli on tosin jokseenkin luennoiva, mutta se ei tällä kertaa haitannut minua.
Olisin kuitenkin toivonut, että kirjailija olisi suhtautunut luontokuvauksen lisäksi samalla intohimolla henkilöhahmojensa kehittämiseen. Nyt lähinnä tuntuu siltä, että kirjailija uppoutui niin täydellisesti historian tapahtumiin ja ympäristöön, että hän unohti täysin puhaltaa henkeä omiin päähenkilöihinsä. Luin koko kirjan läpi, enkä sen loputtuakaan vielä hahmottanut, miltä suurin osa kirjan henkilöistä ylipäätään näytti. Minun lukukokemustani ainakin häiritsee se, jos kirjan henkilöistä ei tarjoilla edes perusspeksejä.
Se mitä Carriesta ja Sophiasta sitten saa irti, ei ole kovin erityistä. Sophia on täydellinen, särmätön ja siten tylsä Mary Sue. Reiluuden nimissä on tosin sanottava, että tämä osittain johtuu myös siitä, että kirjailija ei anna Sophialle juurikaan tekemistä. Koska se mielenkiintoinen osuus, eli ne historialliset tapahtumat, tapahtuvat koko kirjan ajan jossain tarinan sivujen ulkopuolella, ei Sophia juurikaan muuta tee kuin istu linnassa ja odottele seuraavaa henkilöä, joka tulisi infodumppaamaan hänelle viimeisimmät tiedot vallankumouksen etenemisestä. Carrie on sentään hieman ihmismäisempi, koska hän tekee ja toimii.
Romantiikkapuoli kirjassa jää myös kevyeksi, koska tarinan miehet on kuvattu jopa vielä laveimmin vedoin kuin Sophia ja Carrie. Näiden kahden naisen rakkaudenkohteista ei juuri muuta infoa tarjota, kuin että he ovat kunnon miehiä ja heillä on sähköinen kosketus sekä sielukkaat silmät. Tälle sitten pitäisi ikuinen rakkaus rakentaa, justiinsa joo.
Vaikka kirja on reilun 500 sivun pituinen, vaivaa tarinaa silti siis melkoinen yksityiskohtien puute, joka luo kirjaan myös omituisen aikakaudettomuuden tunnun. Jos historialliset tapahtumat eivät sijoittaisi Sophien tarinaa tiukasti 1700-luvun alkuun, voisivat tapahtumat sijoittua oikeastaan mille tahansa ajanjaksolle aina keskiajalta viktoriaaniseen.
Kirja oli siis pienoinen pettymys, mutta toivon, että Kearsleyn muut kirjat olisivat parempia.
Sijoitan tämän Helmet-haasteen kohtaan 23. Kirjassa on mukana meri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti